Siirry pääsisältöön

Stockholm


Risteilyt ovat todella suosittuja lomanviettotapoja, mutta ihan täältä meiltä asti ei noin vaan laivalle lähdetä. Meneehän jo muuan satanen pelkkiin automatkoihin ja siihen kaikki muu lisäksi. Mutta tokihan risteilylle mennään, jos vaan mahdollisuus tulee. 

Ne kaikkein suosituimmat risteilythän ovat Tallinnaan ja Tukholmaan. Me kävimme katsastamassaTukholman elämää ja monia tuttuja nimiä kaupoista, kuten esim. Lush sekä Kristalrummet, josta ostin mm. kuvan ihanan kaulakorun, elämänpuun chakroineen. 


Kyseinen koru on ollut haaveenani kauan ja elämänpuu tulee olemaan myös jostain aikaa ihollani tatuointina. Vielä ei ole rahat kasassa siihen eikä arvet parantuneet tarpeeksi, mutta hyväähän kannattaa odottaa. 


Risteilyllä suosin ravintoloita ja aterioita, jotka saa itse tilata menusta ja joissa olisi tunnelmaa ja rauhallisuutta. Yleensä ulkomailla pihvit ja ranskalaiset jäävät tilaamatta, sillä suosin paikallista ruokaa, mutta laivalla sitä sellaista erikoisempaa evästä ei ole juurikaan, joten näillä mennään. 



Jälkiruuat ja aamupalat samoin monipuolisesta pöydästä ja erilaisia makuja Murusen kanssa kimpassa. Niissä jo hieman sitä paikallisuutta näkyykin, kun päästään joko sillipöytään tai makeampaan pöytään. Ylensyönnin vaara on olemassa. 



Thastor on uusi löytöni musiikin saralla, ja koska rakastuin Stockholm-biisiin itse, jaan sen sinunkin iloksesi. Kaunista, rauhoittavaa, vapauttavaa ja freesiä musiikkia, jota olen kaivannutkin. Kerro toki oma mielipiteesi kappaleesta kommenteissa. pssst.. Kappaleen jälkeen ei kannata sulkea, jos vaan tykkäät, sillä jatkoa seuraa samaan tyyliin vielä Stockholmin jälkeenkin.


p.s Jani Iinatti, otatko yhteyttä meilitse minuun viipymättä. Kivoja uutisia olisi. 

Kommentit

  1. Kiva reissu teillä ja mukava piisi.Kiitän postista ,voitostani.Käyttöä löytyy.Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Raija Annikki, ole hyvä. :)Onpa kiva, kun ilahduit niistä.

    VastaaPoista
  3. Onpa todella mukavaa, että olet päässyt risteilemään.
    Sinulla onkin ollut murheista aikaa tämän vuoden puolella, osanottoni.

    Riitta

    VastaaPoista
  4. Risteilyt ovat ihania. Sellaisia pieniä irtiottoja arjesta.
    Kivaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  5. Ihana on ollut reissu ja tosi kaunis tuo koru.

    VastaaPoista
  6. Risteily on mukava irtiotto arjesta ja hyvä ruoka kruunaa matkan kuin matkan. :) Hyvää viikonloppua toivottelen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, lukijani! Ihana, kun olet siinä!
Mitä mieltä olet tämän postauksen sisällöstä?
Jätä minulle kommentti.
Myös moikkaus riittää.
Silloin tiedän sinun käyneen täällä.
Tulethan toistekin!

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

Georganicsin kolme hiilen kovaa tuotetta hampaille

Mikä tekee ihmisestä, olipa mies tai nainen, kauniin? 
Varmasti vastauksia on useampia, mutta ainakin kaunis hymy. Sellainen aito, vilpitön hymy, jolla ei tavoitella mitään hyödykkeitä eikä ivata ketään. Hymy, jossa sielu valaisee temppelinsä kauneimmalla valollaan. Ihan sama, onko hampaita tai ei, raudat tai ei, koriste ja kultahammas tai ei tai vaikka suu ei aukeaisi edes. Mutta oikein kauniista, puhtaiden hampaiden hymystä ei ole haittaakaan.. 😁

Koska minun suuni reagoi tavallisiin hammastahnoihin, on käytössäni oltava aina sellaista tahnaa, mikä ei aiheuta kipua ja aftoja, ientulehdusta tai haavaumia. Koska myös seuraajissani on herkkäsuisia, esittelen kolme upeaa valkaisevaa tuotetta, jotka eivät satuta herkkää suuta. Annetaan hampaiden näkyä hymyillessämme!

Tuotteet olen saanut lahjaksi Ruohonjuuresta eikä minua velvoiteta esittelemään näitä. Teen sen ihan sinua ajatellen.


Georganics oli minulle uusi tuttavuus, mutta aktiivihiili valkaisevana jauheena on tuttua. Nyt pääsin testa…