NURME TANNING OIL -RUSKETUSÖLJY


Kun tutustuin ensimmäisen kerran Nurme-kosmetiikkasarjaan, ihastuin siihen kovasti. Niin siroa, kaunista ja laadultaan korkealuokkaista luonnonkosmetiikkaa. Siksi halusinkin tutustua paremmin, laajemmin Nurmeen ja löytää kenties itselleni uuden rakkauden. 

Minun yksi ongelmakohtani on kalpea iho. En rusketu juurikaan kesälläkään, enkä pysty solariumissa ottamaan pohjia tai edes kokeilemaan, auttaako sekään. Siksi olen ollut enemmän piilossa kuin julkisilla uimarannoilla kalman kalpeana se yksi ja ainoa. 

Tähän on tullut onneksi aikuisuuden myötä muutos ja olen uskaltautunut aurinkoon. Nyt oli sitten aika kokeilla, josko jokin ulkoinen tuote toisi rusketukseen potkua ja saisin sitä kauan kaipaamaani apua. Nurme oli luonnollinen valinta apuun naapurimaamme Viron ansiosta ja koska eritoten luonnonkosmetiikasta olen saanut helpotusta muutenkin niin monessa asiassa. En siis ajattele enää, että "kaikkihan ne on samanlaisia tuotteita" tai että "luonnontuote on huuhaata". Olen tyystin jättänyt pois erään nuoruuteni kosmetiikkabrändin tuotteet siksi, ettei ne ole sitä laadukasta luonnonkosmetiikkaa, josta saan oikeasti apua. Miksi laittaa rahojaan johonkin, mikä ei auta, kun voi saada avun toisaalta?! 


Nurmen Tanning oil -Rusketusta edistävä ja ylläpitävä öljy saapui blogiini testiin Nordic Health systemsiltä, joka on vuonna 1987 perustettu luontaistuotteiden, luonnonkosmetiikan ja ekotuotteiden maahantuonti- ja tukkukauppaan erikoistunut perheyritys. Heidän valikoimassaan on myös mm. itselleni rakkaat Laveran tuotteet. Nurme kirii kovaa vauhtia rakkaus-palkintosijalle. ;) 



Rusketusta edistävä ja ylläpitävä öljy  on täydellinen yhdistelmä luonnon öljyjä, jotka edistävät ja ylläpitävät rusketusta sekä kosteuttavat ja pehmittävät ihoa. Olen huomannut, että nimenomaan öljyinä tullut apu auttaa ihoani elpymään ja voimaan paremmin. Siksi öljymäinen koostumus on plussaa. Kun käytän vain tarvittavan määrän, eli hyvin pienen tilkan aina kehonosaa kohden, ja hieron sen ihooni, öljy ei jää häiritsevästi iholle. Tokihan iho on öljymäinen ja saattaa värjätä vaatteita, joten valkoisia vaatteita en suosittele tämän kanssa, mutta olen pukenut vaatteet hyvin hierotun käytön aikana eikä mitään ongelmia ole ollut. 

Rusketusta edistävä öljy antaa iholle terveen hehkun ja auttaa saamaan tasaisen ja kestävän rusketuksen. Olen nyt toistaiseksi käyttänyt ulkoillessani, eli en suoranaista auringonottoa. Aurinkovoidehan tämä ei missään nimessä ole! Ei myöskään itseruskettava. Puhtaasti siis ns. värjäämätön öljy, joka antaa luonnollisen hehkun ja luonnollisin keinoin edesauttaa ihoa ruskettumaan. Ja eilen juuri tuumasin biksukaupoilla peiliin katsoessani, että minulla ON RUSKETUSRAIDAT! 



Tuote: Nhs
Iso kissaeläin: Saatu lahjaksi

Kommentit

Onko tässä öljyssä suojakerrointa?
Kiinnostuksesta kyselen, koska muistan miten nuorina otettiin aurinkoa baby oilit iholla ja koska öljy kuumenee, myös iho paloi. Ei kun siis sain pintarusketuksen, joka ei ollut kovin pysyvää :D
Mulla on samanlainen ongelma ihoni kanssa. Palan helposti, enkä tule tasaisen ruskeaksi. Kiitos maksaläikkien, jotka ovat lisäntyneet iän myöte.
Mulla pitää olla suojakerroin aika korkea. Etelässä uin aina paita päällä. Nyt sitä ongelmaa ei ole, kun minnekään enään uskalla lähteä noitten terroiskujen takia.
Unknown sanoi…
Mä jotenkin inhoan rusketusta...siis itsellä en toisilla. Siksi en ota aurinkoa tai käytä jotain ruskettavia juttuja.
Outi tätä ei pidä sotkea aurinkovoiteisiin. Tämä on "ei auringonpaisteessa" käytettävä eli silloin kun et ota aurinkoa. Tehostaa auringon rusketuksen saantia ja säilyttää rusketuksen pitempään.
maiju sanoi…
Nurmen kosmetiikka on ihanaa.