Lahja äidille (-kö?)

Äitini on yksi suurimmista esikuvistani ja ihminen, jolle olen kiitollinen jo itse elämästäni, mutta myös paljosta muustakin. Äitini on vahva ihminen, joka vilpittömästi ja puhtoisin sydämin auttaa toisia eikä jätä pulaan. Hän on taitava myös käsillä tekijä ja tekee myös todella hyvää kotiruokaa. Itseasiassa äidin työhistorian ja harrastusten vuoksi voisin sanoa häntä moniosaajaksi. Käsissään pysyvät niin sukkapuikot kuin kolvikin puhumattakaan injektioruiskusta tai soppakauhasta.


Äitienpäivä sattuu tänä vuonna (2016) 8.5. sunnuntaiksi. Äitienpäiväähän vietetään aina toukokuun toisena sunnuntaina. Tokihan voisin kirjoittaa, että äitikultaa voi juhlia jokaikinen päivä, eikä tällaista yhden päivän hömpötystä ymmärrä, mutta vain puolet tuosta on totta. Joka päivä on äidin, isän, ystävän, lapsen ja puolison jne päivä. Kaikkien rakkaiden. Samoin arvokkaan kotimaan päivä ja rauhan päivä ja listaa voisin jatkaa loputtomiin. 

Se, miksi mielestäni äitienpäivä kalenterissa on hyvä asia, johtuu siitä, että se tarkoittaa arvostusta. Äidit ovat niin arvokas asia, että Suomen valtio ja kansa haluavat kunnioittaa äitejä ja äitiyttä lipun nostolla, juhlin ja jopa jakaen ilmaisia ruusujakin toisinaan. Joka päivä tällaista juhlallisuutta ei voi järjestää kaikille tärkeille asioille ja henkilöille, joten se on sen yhden kerran vuodessa. Ja eipähän kaikki ajattele samoin äitiydestäkään. On siis hyvä, että edes yhtenä päivänä soittaa äidille onnea tai käy viemässä ruukkuruusun terassin kupeeseen tai muuta vastaavaa. 


Ja mielestäni äitiys tarkoittaa peruskäsityksen lisäksi myös heitä, joiden lapset ovat taivaassa. Olipa sitten keskenmeno taustalla tai jo päivänvalon nähneenä pois nukkuneena. Äitiys on henkilökohtainen asia, jonka itse tunnistaa parhaiten. Mielestäni olen äiti useammalle, vaikken ole koskaan saanutkaan vaihtaa vaippoja kuin yhdelle. Tottakai silti virallisiin papereihin tulee luku 1 lasten kohdalle.

En nyt tahdo puhua äideistä, jotka eivät edes haluaisi olla äitejä. Jokainen tietää ilman sanomistakin, ettei äitienpäivä heille ole kakkukahvipäivä mitä luultavimmin.


Minulla on tapana tehdä äidille kortti itse ja antaa sen kanssa lahja. Tänä vuonna lahjaideoista löysin muutaman varteenotettavan. Mietin kauan, antaakko korulahjan vai tuoksun. Yksi tällaisista suosikkilistani tuotteista on Sabé Massonin voideparfyymi, joista Swing Beauty saapui minulle blogin kautta testiin Naturellement Bion kautta.


Sabé Massonin voideparfyymi on alkoholiton ja säilöntäaineeton ja kulkee mukana kaikkialla, myös lentokoneessa. voit huoleta heittää voideparfyymin käsilaukkuun, eikä se vuoda sinne, kuten saattaisi nestemäisen parfyymin kanssa käydä. Lisäksi pakkaus on näyttävä ja kevyt, kaunis ja hienostunut, joten sopii erinomaisesti lahjaksi ihan siltään. Tuoksun voimakkuus on paljon miedompi, kuin parfyymi itsessään mielletään. Siksi oma äitinikin astmaatikkona saattaa tätä sipaista ranteelleen huoleta. Ihan niinkuin minä itsekin.

Sabé Massonilla on useita tuoksuvaihtoehtoja tällaisessa voidemaisessa muodossa, ja lisäksi kaikki ovat erinäköisissä pakkauksissa. Maailmalla suurena trendinä juuri siksi, koska nämä tekevät hyvää iholle, pohjana on luonnonkosmetiikka, 3 eri koostumusta sopivat kaikille ihotyypeille. Mangovoi ja tamanuöljy jättävät iholle kauniin, säihkyvän pinnan. Nämä ihanuudet ovat tuoksultaan mietoja mutta ihastuttavan sensuelleja ja näyttävät upeilta. Voisin pelkän pakkauksen takiakin kerätä kaikki.


Naturellement bion valikoimasta minulle saapui nopealla toimitusajalla ihana Swing beauty. Kyseinen voideparfyymi tuoksuu mandariinille, iirikselle, jasmiinille, seetrille, muskottipähkinälle, myskille, santelipuulle, tonkapavulle sekä vaniljalle. Ei tietenkään kaikkea kerralla, vaan sydäntuoksusta vaihtuen lopulliseen hehkuunsa.  

tämä tuote on kovasti kaivattu ja tulee olemaan mukanani käsilaukussa kaikkialle. On paikkoja, jossa ei vaan voi tupsautella hajuvettä, mutta silti tahtoisi tuoksua hyvälle. Toki on tuoksuvapaitakin paikkoja, joissa tilanteen vaatimalla tavalla.  Voideparfyymin rasia houkuttelee tuunattavaksi ja jääkin nähtäväksi, mitä tästä vielä tulee. 

Naturellement bio myös facebookissa


tuote: Naturellement bio


Kommentit

Kyllä minä arvostan näitä erityisiä päiviä äideille ja iseille, vaikka heitä toki tulisikin juhlia joka päivä. Elämä olisi yhtä juhlaa :)
Ihanaa keskiviikkoa Viltsu <3
Minäkin arvostan äitien päivää. Upea postaus ja ihana tuote.
Mulan sanoi…
Belle innostui noista ja mietti niiden hankkimista, mutta en ole nyt aivan varma, ostiko hän sitten mitään lopulta. Minua itseäkin varovaisesti kiinnostaa, sillä en osaa käyttää normaaleja hajuvesiäkään, niin en tiedä, miten tuo puikon käyttö luonnistuisi. Mutta kuulostavat ihanilta. :)
Tiia Koivusalo sanoi…
Sabe Masson on ranskalaisuuden perikuva ja nuo tuoksuvoiteet ovat ihania. <3 Saben eli Isabellen olen saanut kunnian nähdä ja jutellakin ja jopa halata, jeiks. :)
Unknown sanoi…
Tuommoinen kelpaisi itsellekin.
Viltsu sanoi…
Outi, hih, ja sitten jos olisi yhtä juhlaa, niin harmittaisi, kun joku juhlapäivä olisikin vaikka kipeänä tai muuten paha päivä. :D Pointti tuossakin. ;)
Viltsu sanoi…
Enkuli, kiitos <3
Viltsu sanoi…
Mulan, kerrohan sitten jos/kun Belle saa omansa, mikä tuoksu on kyseessä ja tykkääkö.
Viltsu sanoi…
Tiia, oi sinua, mieleenpainuva tapaus varmasti
Viltsu sanoi…
Satu, harvemmin tuoksut tekevät hyvää myös iholle. :) Tässä on erityistä juuri se, että ovat voiteita tuoksun kera. Ihana