Kortti äidille


Eilen julkaisin kukkakollaasin, ja se herätti utelua, mahtaako kenties kukista tulla/olla tullut kortteja? Lupasin julkaista kuvia aikanaan. Tässä nyt yksi, ja täytyy myöntää, että hymy kirposi kasvoilleni, sillä arvaushan osui nappiin. Tai korttiin. Hih


Tämän kortin taustapaperina käytin piirtämistäni kukista leikattua palasta. 


Kortissa on myös samaa sävyä leimakuva. Vinoneliö-kukat ovat paksuhko kartonkikuvio. 


Kortin yksityiskohtiin kuuluvat kultaisena kiemurana kiertelevät viiniköynnökset sekä kukkakimppu. Ensin ajattelin käyttää joko satiinikukkia TAI paperikukkia, mutta hyvin kävivät sekaisinkin keskenään, joten mikä ettei. 


Ei liene yllätys, että tähän ajankohtaan kortti on äidille tehty. Hieman pilkun viilaukseksi menee, mutta harmittaa, ettei arkissa ollut ä-pilkkuja, vaan ne piti ottaa väärän värisestä arkista. Miksikö ei ollut? Koska ne on käytetty joskus johonkin muuhun mitä ilmeisemmin. Olen saanut kyseisen tekstin jonkun vaihdon yhteydessä. Mutta en usko, että pilkut tätä kortin sanomaa latistavat siltikään. Rakastan, rakastan! 


Rakastan myös kierrätysaskartelua, ja se on kulkenut erityisesti korttiaskartelussani aina mukana. Tässä kortissa taustakukkapaperin lisäksi kierrätettyä on tuo tummempi taustapaperi myös. Se on peräisin sanomalehdestä mainoksesta. Jos pilkkua viilataan lisää, niin millonkahan oppisin kuvaamaan niin, että kuvattava esine tai asia olisi kuvassa suorassa? Näyttää niin vinolta tuo kortti, vaikkei olekaan. Ei anneta senkään häiritä. Eihän? 

Mitäs tykkäsit? 
Annatko sinä kortin tai/ja lahjan, kenties kukan äidille? 
Jos äitiäsi ei enää ole täällä, vietkö kukan haudalle? 
Tarvitseeko äitiä edes muistaa jotenkin just äitienpäivänä?
Sana vapaa..

Kommentit

Tiia Koivusalo sanoi…
Ihanaa kun osaa tehdä itse äidilleen kortit. Täällä annetaan lahjoja vaihdellen, välillä kukkia, välillä kortteja ja välillä vaikka kosmetiikkaa. :)
Maca sanoi…
Oma äitini on kuollut, samoin anoppi. Kyllä minä tykkään saada kortin nimenomaan äitienpäivänä.Lapsuuskodissa isä osti äitienpäiväksi aina ison hortensian.
EstherH. sanoi…
Tein aina kortin itse, meillä oli pari perinnettä joista pidettiin kiinni. Nyt laitan kynttilän ja kuuntelen hänen erästä mieli lauluaan,se vasta surullista on. Mutta hän on mielessä ja läsnä. Kun suomeen tulen, käyn muistolehdossa.

Äitienpäivä on aina, se on lahja olla äiti. Ehkä saan pojaltani jotakin ylläriä :)

Hyvää äitienpäivää sinulle!!
Lahjan äiti saa ja minusta jotenkin kortti kuuluu aina lahjan kanssa antaa. Äitini kortissa on perhosia ja kukkia :)
Todella kaunis tuo tekemäsi kortti, ihania nuo kukkaset <3
RaijaAnnikki sanoi…
Tuli ihana kortti.Äitiä ei enää ole, äidin hauta on myös kaukana joten en voi kukkaa viedä.Äiti on kuitenkin usein mielessä-oikeastaa melkein päivittäin.Muistot ovat ne parhaat kukkaset.
Nanna sanoi…
Tosi kaunis kortti! Itse unohdin lähettää kortit ajoissa joten soitan äidilleni ja mummolleni sunnuntaina.
Anonyymi sanoi…
Meillä, siis silloin kun poikani vielä asui kotona, ei ollaa koskaan juhlittu äitienpäivää. Syy siihen on se, että minusta se on tehty liian kaupalliseksi. Telkkarin mainokset, lehdet ym. ovat täynnä lahjamainoksia. Se ei jotenkin ole minun makuuni. Ja jos äitiä pitäisi jollain tavalla muistaa, niin eikö se voisi olla joka päivä? Eikö joka päivä voisi olla äitienpäivä.
Ja mitä omaan äitiini tulee, hän on alkoholisti, emmekä ole enää kovin paljon tekemisissä. Harmi sinäänsä. Edesmennytttä mummia oli tapana muistaa, käymällä hänen luonaan.
Jaana H-V sanoi…
Kaunis kortti!
Minä olen tehnyt äidille kortin ja hän saa myös kukkia. Samoin anoppini ;)
maiju sanoi…
Voi ihanaa äitienpäivii sinulle Kaunis on korttisi.
Viltsu sanoi…
Tiia, askartelu on kivaa, mutta käsitöitä en osaa tehdä. Kortti siis kiva tehdä.
Viltsu sanoi…
Maca, hortensiat ovat ihania!
Viltsu sanoi…
Esther, totta, lahjoista parhaimpia on olla äiti.
Viltsu sanoi…
Outi, Kyllähän ne käsikädessä taitavat kulkea, lahja ja kortti. :)
Viltsu sanoi…
RaijaAnnikki, ei se paikka, vaan sydämestä lähtevä sana sinne jonnekin. <3
Viltsu sanoi…
Nanna, kiitos kaunis <3
Viltsu sanoi…
Minna, kaupallisuudesta en pidä minäkään. Ja siitä, että kilpaillaan sillä, kenen äiti saa kalleimman ja hienoimman lahjan tai vastaavaa. Harmillinen tilanne äitisi kanssa, joten ymmärrän ajatuksesi.
Viltsu sanoi…
Jaana, sinun korttisi ovatkin varmasti upeita, sillä olet taitava käsillä tekijä.
Viltsu sanoi…
Maiju, kiitos kiitos :)