Asenne viturallaan

Aamun pohdinnat:

Nopeasti ajatellaan että  Positiivisuus onkin feikkausta.
Eihän kukaan ole aina "mr. Hymynaama."

Veikkaanpa, että kaikella on kaksi puolta.  Sitä toista, huonompaa tai surullisempaa puolta ei vaan haluta näyttää samoin kuin hyvää, etenkään jos ei ole läheinen.  
Etkö sinäkin mieluummin tuo esille hyvyytesi, kuin pahuuden tai huonouden?! Mieluummin hymyilet vastaantulijoille kuin olet naama nurin päin!? 

Vaikka kuinka on positiivinen ja asenne hyvä,  myös itkee ja on vihainen joskus. Pointti on kuitenkin siinä, kumpaa tekee useammin. Antaako vihan hallita ja surun viedä mukanaan. Haluatko maineeksesi nalkuttajan vai ystävällisen? 

Kun kirjoitat suruista, vaikka olisit iloinen livenä, sinua pidetään "säälittävänä". Jos kerrot useammin siitä mistä olet vihainen,  vaikka olisikin sitä vain sen pienen hetken,  näkyy se teksti siinä ikuisuuden.  Leimaannut valittajaksi. Pelle, saamaton, ainasairas, päättämätön,  tylsä... 
Niin helposti saat leiman jostain mitä et ole. Tasapaino näiden asioiden välillä on hyvin herkästi mureneva. Joku toinen tekee analyysin sinusta näkemättä tai edes koskaan juttelematta kanssasi, ei edes meilin vertaa.

Mutta onko syy toisten vai onko se oma vika? Itsehän kirjoitamme mitä kirjoitamme? Vai tarvitseeko syyllistä edes etsiä? Voisimmeko me vaan antaa asioiden olla ja mennä omalla painollaan ja kohdella toisiamme kuten tahdomme itseämme kohdeltavan? Voisimmeko jokainen omalta kohdaltamme tehdä lupauksen, että MINÄ EN HAUKU ENKÄ SYYTÄ KETÄÄN NETISSÄ! MINÄ EN KOMENTOI ILKEÄSTI JA ARVOSTELLEN TOISTEN BLOGIIN!

Näillä ajatuksilla aloitan viikon ja toivon sinulle suussa sulavia jätskiherkkupäiviä kesääsi. 
Olkaamme reiluja kanssabloggaajiamme kohtaan ja muistakaamme hymyillä aina kun mahdollista. 

Vielä oman viikonloppuni tunnelmista kuva, joka varmasti osaltaan kertoo enemmän kuin sanat. 

Hiljeni askel elontiellä, 

uuvuit kun sairaus voimasi vei.

Nuku rauhassa kauneinta unta, 

muistosi koskaan unhoitu ei.