Rakkaudella syntynyt

Minulle valo on enemmän, kuin apuväline kirjoittaa tai lukea. Se on enemmän, kuin löytää pimeässä tavaroita. Enemmän, kuin nähdä eteensä kävelytietä pitkin kulkiessa tai autolla ajaessa. Minulle valo on osa sisustusta, osa kotia, mielen harmoniaa ja sielun soljuvaa uiskentelua siinä huoneistossa tai tilassa, jossa valo on tarjolla. Olipa sitten luonnonvalo, sähkövalo tai vaikkapa liekkinä loimuava roihu. 
iltahämärässä

Alunperin meidän kodissamme eteisen valaisimena oli jokin ihan perus-plafondi, joka sinänsä oli ihan ok. Valaiseva ja näkymätön samaan aikaan, kaikella kunnioituksella Plafondeja kohtaan. Meillä edelleen on ja tulee olemaan joissakin huoneissa plafondi, ja niihin ne sopivat täydellisesti.  Kun meille tarjoutui tilaisuus vaihtaa kyseinen eteisen plafondi tällaiseen kattokruunuun, olimme heti myytyjä. Sen lisäksi, että valaisin olisi asiansa ajava kirkkauden lähde ja pimeyden poistaja, se olisi myös näyttävä sisustuselementti ja  myös ns. ikuisuusprojektimme! Rakkaudella syntyvä. 

Ainoa haaste oli, että kyseinen valaisin oli tarkoitettu sellaisen huoneen keskelle, jossa ei kuljettaisi alta tai jossa olisi hurjan paljon korkeampi katto. Siispä Murunen pääsi hommiin ja suunnittelemaan, kuinka sähköjohto ja kettinki saadaan lyhyemmäksi katkaisematta. Ja näppärä likka kun on, siellä ne sykkyrällä ovat, mutteivät roiku sen rumemmin esillä. Tavallaan niinkuin valaisimen juuret, tai linnulle pesä. 


Valo-pisarat

Tässä kattokruunussa ei ollut mitään irto-osia, vaan jokainen kimalteleva osa on itse sinne kerätty ja laitettu. Kaapista löytyivät Pentikin Loiste-tuikkukruunun varaosat, joten peilipisaroita ja kristalleja sain heti uuteen kruunuumme laitettua. Ihastuin ajatukseen, kuinka valo peilaa kristalleista ja peilipisaroista.
Huom. Kuviin EI OLE lisätty mitään valoefektejä kuvankäsittelyohjelmilla, vaan kuvissa välkkyvät pinkit valopalleroiset ovat kuviin tulleita valopalleroisia ihan oikeasti. 

erilainen kristallikruunu
Tämä meidän rakkauslapsi on ripaus vanhaa ja ripaus uutta. Valaisin on maalattu "ruosteiseksi" tai kuluneeksi. Se siis on kaksivärinen ruskea. Tosiaan kaikki roikkuvat osat ovat itse aseteltuja, mutta vaikka kristalleja ja peiliä onkin käytetty, ei ole tarkoitus tehdä kaupoissa näkyvien kristallikruunujen veroista. Ehei. Tämä on ja tulee olemaan tyystin omansa ja uniikki versio. Sellainen meidänlainen ajan kanssa valmistuva sisustuselementti. Eteisen kruunu, joka vastaanottaa kotiimme saapuvat ja toivottaa tervetulleiksi. 

valaisin

Kristallit tai mahdollisesti lasikivet eivät tarvitse olla samanlaisia, vaan nyt jo löytyy myös pyöreä kivi, jonka löysin korutarvikkeistani.  Haaveilemme, että löytäisimme jostakin rikkinäisen kristallikruunun, josta voisi niitä kristallinauhoja ostaa ja viritellä noihin sakaroihin. 

valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa
Jos oikein tarkkaan katsoo eteiskruunuamme, loistavat siinä valon kanssa kilvan myös ikivanhat korut. Kyllä, ihan oikein luit. Olen saanut isoäidiltäni perinnöksi kaulakorun ja korvakorut, joita en missään nimessä uskalla itse käyttää. Pelkään, että jos ne tipahtavat ja katoavat. Siksi ne vaan ovat lojuneet korutaulullani. Nyt tässä rakkaudella syntyneessä pääsevät loistamaan ja olemaan etuoikeutettuina vastaanottokomiteassa. 



Kävin katselemassa Taloon.comissa valaisimia, joilla sisutella muitakin huoneita. eihän sitä koskaan tiedä, mille tässä vielä alkaa. Kylppäriremppa on nyt aivan ajankohtaisin, joten silläkin valaisimen hankinta alkaa olla ajankohtaista.

Verstaallani tarvitaan kohdevaloja, joten siellä meillä on tällainen vastaava valkoisena. Kylppäriin mietin jotain tällaista...
Minkälainen valaisin sinua sykähdyttää?
Oletko hankkimassa uutta lähiaikoina? 

Nettirautakauppa www.taloon.com järjestää valaisinaiheisen blogikilpailun osoitteessa http://sisustusniksit.fi/. Meidän erilainen kattokruunumme on mukana kisassa tällä blogipostauksella.
Haastan mukaan hurmaavan Sussun kertomaan hänen valaisintarinansa. Uskon, että hänellä on valaisin tai useampikin, jonka tahtoisi tuoda esille blogissaan.

valaisintarina

Tämä kirjoitus osallistuu nettirautakauppa Taloo.com:in blogikilpailuun http://sisustusniksit.fi/ -valaisinhaaste kutsuttuna.

yhteistyössä Taloon.com

Kommentit

  1. Onpa kaunis lamppu ja ihanat pinkit rakkaudelliset valopallot siinä näkyy!♥

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Pidän erikoisista valaisimista ja kauniista yksityiskohdista! Kauniit kuvat sinulla!

    VastaaPoista
  3. Kaunis valaisin ja ihanat jalokivet siinä hehkuvat.

    VastaaPoista
  4. Blogissani on arvonta, vielä ehtii osallistua, vinkvink!

    with love, Jenni

    VastaaPoista
  5. No hui minä en ollut huomannutkaan tuota lopputekstiä ja haastettasi ;) Yritänpäs vastata haasteeseen viikonlopun aikana ;)

    VastaaPoista
  6. Minulla on myös mielessä, että koristelen yhden kynttelikön erilaisin kristallein... Katsotaan nyt. Katsopa blogini, mihin ovikoriste päätyi :D

    VastaaPoista
  7. Kaunis lamppu ja kivasti koristeltu. Tiffany lamput ja kupariset rouheat teollisuuslamput ja sen sellaiset, blingit eivät ole meikäläisen juttu vaikka meidän pikkuvessaan voisin kristallikruunun haluta. On ainoa romanttinen alue kotona. <3

    VastaaPoista
  8. Susanna, sinulla on nuo sanat hallussa. :D

    VastaaPoista
  9. Noora, kiitos !Sama maku siis. tusina-asiat eivät ole minua, meitä. toki on asioita, joissa sellainen toimii, mutta yleisestiottaen mieluummin itsetehtyä ja erilaista, kuin että olisi kaikki samaa kuin toisillakin/lehdissä tän vuoden hittinä.

    VastaaPoista
  10. enkuli, ja aina vaan paranee, mitä mukaa lisää kiviä löytyy. Kyllä se risa kruunu kohdalle vielä ilmestyy, jonka saamme ostaa pois askartelukäyttöön. Sitten taas uutta postausta. :)

    VastaaPoista
  11. Jenni, :) Minullakin nyt isompi arvonta. tosin arvontaa taitaa nyt olla kolmessakin paikassa.. Tule mukaan jos tahdot.

    VastaaPoista
  12. tuula, sä olet tehnyt siitä koristeesta kokonaisuuden! UPEA!

    VastaaPoista
  13. Tiia, yhden perheen olen livenä nähnyt, joilla oli kristallivalaisin vessassa. Olipa ihana näky! Maalaisromantiikkaa muutenkin kullattuine hanoineen ja saippualautasineen. Uuh. Mutta pieni vessa ja sellanen luksus siellä oli just ihana.
    teillä jo amme tuo sitä sellaista ihanaa romanttisuutta kylppäriin. tilaakin on laittaa kaikkea, kun on vessan sijaan kylppäri. Anna palaa vaan! :D
    Meillä on kylppärin sisustusremppa käynnissä ja vaikka oma työmaansa onkin, on myös ihana laitella sitten valmista omanlaiseksi. Kylppäri kun on ollut ainoita asioita, joista en ole ulkoisesti tykännyt. Kohtapa tykkään. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari