Joulukalenteri, Luukku 22


Suvaitsevaisuutemme testataan,
kun olemme enemmistönä. 
Rohkeutemme testataan,
kun olemme vähemmistönä

Olen mietinyt ihmisten suhtautumista toisiin ihmisiin. Kaitpa se korostuu näin joulun alla, mutta on ajankohtaista ihan aina. Kaikki hyvä, minkä olet saanut, on peräisin muilta ihmisiltä. silti tuntuu, ettei sitä kaikki ymmärrä, arvosta tai välitä. Käytöstapoja, toisten kohtelua, huomioimista ja sen sellaista. Vaikka kuinka on asioita, jotka lähtevät meistä itsestämme, emme olisi mitään ilman toisia.
Tässä kymmenen kysymystä, joita mieleeni tulvahteli pitkin vuotta katsoessani uutisia, kohdatessani ihmisiä, nähdessäni keskustelupalstoja tms.

Miksi on niin vaikeaa sanoa KIITOS, kun saa lahjan? 
Miksi käännetään selkä kysymättä ensin suoraan? 
Miksi ei pyydetä anteeksi?
Miksi nuoremmat ja terveet eivät nouse penkiltä vaikkapa bussissa, kun näkevät vanhemman ja sairaamman astuvan kyytiin? Tai edes sitä vieruspenkillä lojuvaa reppua pois?! 
Miksi joku toinen ilmoittaa "kiitos, sain postisi perille", kun taas toinen ei sano mitään? Edes ylläripostista. 
Miksi joidenkin on niin kamalan vaikea hyväksyä eri väristä ihmistä, olipa sitten syntysuomalainen tai ei vastassa? 
Miksi ei vastata kun kysytään, vaikkei puhutakaan henk.kohtaisuuksista? 
Miksi joissakin arvonnoissa voittajaa ei onnitella, vaan kommentoidaan tyyliin "Kiitti v-tusti, kun en taaskaan voittanut mitään!"?
Miksi ei avata ovea kyynärsauvoilla kulkevalle?
Miksi ei välitetä toisista, vaan tehdään ohareita, vähät välitetään vaikka oltais myöhässä parikin tuntia tms? 

En osoita ketään sormella, enkä tarkoita ketään tiettyä. Ihan yhtälailla pitää omaa käytöstä miettiä ja pohtia, missä itselläni on yhä parantamisen varaa.
Jos murjotat ja olet katkera, 
et koskaan voi saada selville 
kuka ihastuisikaan hymyysi.


Lasten suusta kuultua:

Katselin itseäni peilistä huokaillen kaksoisleukaani. Tättäreni kuuli ja lohdutti: ”Äiti, ei se ole kuin ihoa, johon ei vaan vielä ole kasvanut lihasta.” Päiväni pelastui. 
-Judelma

Perheen miesväki pohti millaisia autot ovat 50 vuoden päästä. Isä tuumaili josko hän on silloin enää elossakaan. Tähän Petteri: "Sinnittelet vaan ja pidät silmät auki!" 
-Tepa

Kommentit

Tiia Koivusalo sanoi…
Ihana positiivinen postaus ja näin se on, voi valita joko ilon tien tai katkeruuden jolloin kantaa kivirekeä selässä. Kiitos sanaa ei muuten aina kuule, se hämmentää. En tiedä mistä johtuu, kenties vaan henkilö menee jotenkin niin lukkoon.

Tunnelmallista joulua Viltsu ja terkkuja kisuille <3
Tuo kiitos on opittu taito, joka katoaa kun sitä ei käytä. Siihen lopputulokseen minä olen tullut.
Kiitos kortista, se tuli tänään perille!
Mukavaa jouluviikkoa teidän perheelle.
Tiia, näin on. Elämässä on valintoja ja pienistä iloista syntyy onnellisuutta. Positiivisuus ei tarkoita vain suureen ääneen huutamista että "haloo ! mä oon iloinen nyt". Se voi olla vaikka lapsen suusta tullutta. Heh.

Rauhallista joulua teidän koko perheelle.
Outi,sama taitaa päteä kiitokseen kuin myös anteeksi pyytämiseen ja muuhunkin kohteliaisuuteen. Arvomaailmakin on muuttunut.
Kiitos ihanainen . Hyvää loma-aikaa!