Kätevästi käsilaukkuun
Koli 2015 |
Kerran elämässä tulee kavuta niin korkealle kuin vain mahdollista ja tuntea tuulen kuiskaus kasvoilla. Nähdä horisonttiin ja nöyrtyä äiti maan edessä.
Myös Plastex on aikojen saatossa ottanut riskejä, kokeillut ja tehnyt parhaansa. Plastex on iloisesti suomalainen yritys, joka on jo vuodesta 1936 tehnyt meille muovituotteita. Vuonna 1948 Plastexin tärkein tuote oli kampa, mutta alunalkujaan ensimmäiset tuotteet olivat korurasioita ja koteloita. Minun ensimmäinen muistikuvani on "punainen kerhopullo", eli Plastexin taskumatti. Lisäksi muistan mummolasta Plastexin kastelukannun sekä lapsuuteni kodissa erilaisia oransseja muoviastioita.
kerhopullot |
taskumatti |
Plastexin taskumatteihin saa myös varakorkkeja, jos alkuperäinen katoaa. Tämäkin oivallinen asia on ollut käytössä "aina". Minun lapsuuspulloonikin hankittiin uusia korkkeja, kun ne katosivat tiskistä tai minulla kerhossa.
perinnemaisema |
Suomalainen perinnemaisema, Suomalaisuus, suomalaisten rakastama Plastex.
retki |
Taskumatit soveltuvat niin sisäkäyttöön, kuin ulos retkillekin. Mahtuu kätevästi käsilaukkuun tai pienempäänkin olkalaukkuun. On näppärä käteen kuin käteen ja tuo hymyn huulille nostalgisuudellaan.
Taskumatti 0,33L pelasti minun reissuni kiperissäkin tilanteissa.
Kun ostamme 10 eurolla kuussa enemmän Suomessa valmistettuja tuotteita, luomme vuodessa 10 000 uutta työpaikkaa!Taskumatti 0,33L pelasti minun reissuni kiperissäkin tilanteissa.
Onko sinulla Plastexia kotona?
Kommentit
60luvunnahkahousut.com