Siirry pääsisältöön

Priima Katti osa kaksi

Utelias kissa

Prima Catin kampanja nirsosta kissasta lihan syöjäksi jatkuu. Nyt Postin pakkaus avattu ja voidaan kurkistaa, mitä siellä sisällä oli. Totta kai leijonamme on mukana oman pakettinsa avaamisessa. 

leikkisä kissa

On tärkeää tutkia isot laatikot, ja pienemmätkin. Meillä laatikoista tehdään majoja. Ei osteta turhaan kalliita valmiiksi koristeltuja kissan leikkitaloja. Itseasiassa meinasin ostaa erään kissan "kulkuvälineen", mutta kun luin, että se on tehty pahvista, sai se jäädä. Osaan piirtää ja askarrella. siispä nytkin meille tuli uusi maja ja edellisen, jo heikkokuntoisen, saa laittaa pois. Mutta siihen asiaan..

kissanruokapaketti


 Prima Catin salkkuhan se siellä oli!

kissanpentu
Malttamaton veitikka tahtoi heti, eikä kohta. sana "ODOTA" kaikui kuuroille pystykarvakorville. 

kissanruokaa

Kannattihan se utelias ollakin, kun tällaista sieltä avautui. 

Prima cat

Kyllä tällä eväsmäärällä pari viikkoa killi ruokitaan. Esittelen tuotteet yksitellen tuonnempana. 

ruoka-aineympyrä

Saimme salkussa tarkat ohjeet, kuinka nirson kissan ruokavalioon saisi lisättyä Prima Catia. 

hyökkääkö se?!

Ensin meinasi pelottaa, kun mukana tulikin VIERAS KISSA! tuo ylempi. Ei oltu ollenkaan varmoja, onko se hyökkäävä vai kiltti. Paikallaan makasi ja tuijotti! Onneksi äiti huomasi asian ja osoitti vieraan kissan olevan vain kuva. 

Hakuna matata
Sitten saattoi leijona mennä itse tutkimaan kissan ja toteamaan, ettei huolen häivää. 

lihansyöjä(kö?)

Tästä voimme jatkaa itse ruokaan seuraavaksi! 

Kommentit

Hän on nyt todella mukana tässä hommassa ihan täysin tassuin!
Silkku sanoi…
Juu kerro ihmeessä miten kokeilu onnistuu, meillä tuppaa kanssa hieman nirsoilemaan, mutta onneksi on muutamia laatuja jotka kelpaavat:)
Susanna sanoi…
IHANA POSTAUS! Voi että tuo teidän poju on niin suloinen! Kyllä olikin innolla pakettia avaamassa. Taitaa omia itselleen tuon laatikon sitten kun tyhjenee. Ainakin meidän kisu omii itselleen kaikki pahvilootat ;)) Terkkuja! ♥
Viltsu Mari sanoi…
Mustis kiitos. Tilannekuvat ovat parhaita
Viltsu Mari sanoi…
Silkku toisten kokemuksista on suuri apu monessa. Osviittaa, mitä tehdä ja mitä ehkä tehdä. :D Suosittelen Prima Catia
Viltsu Mari sanoi…
Susanna, pahvilaatikot ovat meilläkin IN

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Supervihreä taikajuoma

Ei siitä nyt niin kauaa ole, kun ajattelin, että kaikki Superfoodit ja viherjuomat sun muut terveystuotteet ovat ihan huuhaata. Riittää, kunhan syö monipuolisesti ja terveellisesti. Ajattelin, ettei ole mitään järkeä ostaa purkissa jotain pöperöä ja kertoa sen terveysvaikutteista samalla, kun käyttää kaiken maailman dieettejä ja ruokavalioita. Mutta kuten olen aikaisemminkin sanonut, voin myös reilusti sanoa olleeni väärässä ja muuttaa mielipiteeni. Kiitos siitä ehdottomasti kuuluu Ruohonjuuren verkkokaupalle sekä niille terveystuotteille, jotka minua ovat auttaneet. Esimerkkinä tämä Puhdistamon Supervihreä. 


Supervihreä on nimensämukaisesti vihreää jauhetta ja ihan super tuote. Minulla on kokemusta nuoruudestani spirulinasta, joten luettuani tämän purkin tuoteselostetta olin innoissani. Spirulinahan minulla tehosi laihduttamisessa silloin kauan sitten ja tässä viherjauheessa spirulina on osana. Laatukamaa siis! Kaikenkaikkiaan jauhe sisältää vehnänorasta, ohranorasta, spirulinaa, chl…