Kätevästi käsilaukkuun

Koli 2015
 Kun jotain tahtoo oikein kovasti, voi sen saavuttaa vain sillä, että päättää toteuttaa, päättää ottaa riskin ja päättää, että minähän teen sen, vaikka se olisi kuinka haastavaa tahansa. Pelkällä makoilulla ja voivottelulla ei saa mitään aikaan.

Kerran elämässä tulee kavuta niin korkealle kuin vain mahdollista ja tuntea tuulen kuiskaus kasvoilla. Nähdä horisonttiin ja nöyrtyä äiti maan edessä.

Myös Plastex on aikojen saatossa ottanut riskejä, kokeillut ja tehnyt parhaansa. Plastex on iloisesti suomalainen yritys, joka on jo vuodesta 1936 tehnyt meille muovituotteita. Vuonna 1948 Plastexin tärkein tuote oli kampa, mutta alunalkujaan ensimmäiset tuotteet olivat korurasioita ja koteloita. Minun ensimmäinen muistikuvani on "punainen kerhopullo", eli Plastexin taskumatti. Lisäksi muistan mummolasta Plastexin kastelukannun sekä lapsuuteni kodissa erilaisia oransseja muoviastioita.

kerhopullot
Murunen valitsi itselleen turkoosin pullon, minä tottakai punaisen. Vielä on kaksi yhteiskäyttöön.

taskumatti

Plastexin taskumatteihin saa myös varakorkkeja, jos alkuperäinen katoaa. Tämäkin oivallinen asia on ollut käytössä "aina". Minun lapsuuspulloonikin hankittiin uusia korkkeja, kun ne katosivat tiskistä tai minulla kerhossa. 

perinnemaisema

Suomalainen perinnemaisema, Suomalaisuus, suomalaisten rakastama Plastex. 

retki

Taskumatit soveltuvat niin sisäkäyttöön, kuin ulos retkillekin. Mahtuu kätevästi käsilaukkuun tai pienempäänkin olkalaukkuun. On näppärä käteen kuin käteen ja tuo hymyn huulille nostalgisuudellaan.

Taskumatti 0,33L pelasti minun reissuni kiperissäkin tilanteissa. 
Kun ostamme 10 eurolla kuussa enemmän Suomessa valmistettuja tuotteita, luomme vuodessa 10 000 uutta työpaikkaa!

Onko sinulla Plastexia kotona? 

Ukko-Koli



yhteistyössä Plastexin kanssa

Kommentit

Ei muuten ole yhtään tuollaista taskumattia meillä. Nostalgisista syistä ottaisin kyllä punaisen itselleni.
Tiia Koivusalo sanoi…
Super mahtavat maisemat ja tuo punainen on kyllä noista ihanista ihanin <3
Minulla on tietenkin punainen. Eikä, oletteko olleet Kolilla. Olisitte ilmoittanut, niin oltaisiin treffattu.
Koli <3 Mulla on joskus ollut tollainen punainen mutta olen kadottanut sen... :(

60luvunnahkahousut.com
Enkuli, me liikumme niin päivän mukaan. Emmekä osaa ennalta sanoa koska. Matkalle lähdimme tietäen sen vasta samana aamuna. liikumme niin voimieni mukaan, tauot sen mukaan ja pois kun voimat lopussa, eikä kelloa voi olla matkassa. Tuollaisen reissun kun heittää, On ainoa päämäärä käydä perillä ja pois . Olisimme menneet kätköillekin ihan oikeallaan, mutta en kyennyt. Otimme vain tien varrelta pari kätköä. On siis erikseen tehtävä myös kätkö reissu vaikka toisin toivoimme. Liikaa ohjelmaa eikä voimat riitä. Sinut mielelläni tapaan mutta eri reissulla. vartavasten. Tai sitten uudestaan samoissa merkeissä kuin ennenkin tai meillä.
wildfirekristin sanoi…
This looks like an amazing little bottle, perfect for a hiking trip. The views, spectacular!