Siirry pääsisältöön

Mikä ihmeen Junk Journal?!


Ystäväni, sielun sisareni, joka on kuin aurinko harmaana päivänä tai kukkaketo hiekkadyynillä. Hän saa hymyilemään, nauramaan, itkemään ilosta ja inspiroitumaan kaikesta uudesta ja kiehtovasta. Ystäväni saattaa olla hiljaa hetken, aivan niinkuin minäkin, mutta silti heti seuraavalla kerralla voimme avata salaisuuksien kammiomme ja kuiskata toisillemme sydäntämme raapivia ajatuksia. Hän on jopa lähettänyt enkelienergiaansa minun vuokseni auttaakseen ihan vaan siksi, että välittää. Hän välittää isolla sydämellä ja koko perheestäni. Ja kaikki ne, mitä tunnen häneltä, tunnen myös häntä kohtaan. 

Japanilainen sananlasku sanoo: Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aikana mukaansa. Tuo kaunis ajatelma tuli mieleeni katsoessani satumaisemaa kortissa, jonka ystäväni minulle lähetti. Ihailen ystäväni taiteellisuutta, ystävällisyyttä, sielukkuutta.. Ihan kaikkea sitä hyvyyttä, mitä hänessä on. Minulle hän ei ole itsestäänselvyys, kuten ei kukaan muukaan lähelläni, tai elämässäni yleensäkään. 


Kortin lisäksi ystäväni lähetti minulle itse tekemänsä junk journalin . Aivan ihana, niin Sussumainen ja kaunis! Täynnä minua kiehtovia yksityiskohtia, iloisia värejä ja hapsusia. 


Mikä on Junk Journal?
Junk journal on käsin tehty kirja, joka valmistetaan kierrätetyistä papereista, kuten lehdistä, esitteistä, käytetyistä kirjekuorista, kuviopaperisilpuista, myös joistakin uusista tuotteista, mutta pääosin kierrätetystä materiaalista. Materiaaleissa vain mielikuvitus ja inspiraatio ovat rajana.


Junk journaliin voi tallentaa omia ajatuksiasi, muistojasi, kertoa tekstein ja muistoesinein, kuten vaikkapa sisäänpääsylippu, leffalippu, tms tapahtumasta, joka on koskettanut sinua. Junk Journalin ei tarvitse olla päiväkirja sen kirjaimellisessa muodossa, jos laisinkaan. Se voi olla myös esim. tavoitteet ja toteutumiset, pelkät muistolippulappuset tms. tai muistiinpanon kaltaisesti sinua koskettavat mietelauseet, ajatukset, tuntemukset...  


Junk journalin välilehdet voidaan jakaa erilaisiin sinulle tärkeisiin lokeroihin, kuten esimerkiksi "Turkin matka", "Frida Kahlo", "12 tavoitetta vuodelle ja niiden toteutuminen" jne. Voit koristella sivut kuvilla, maaleilla, eri tekniikoilla.. 


Jos lyhyesti sanoisin, mikä junk journal on, niin roskista tehty kirja, johon säilötään itselle tärkeät muistot, asiat, esineet, tavoitteet.. 
Meillä tosiaan ystäväni kanssa on niin sama maku siinä, mistä tykkäämme, että hän osasi kuvittaa osittain kirjaa jo minulle. Kuten tuo joutsentanssi kuva. Mystiikkaa ja satumaista lumoa. 


Kirjan solmimisnauhoissa roikkuva ihana tupsu on irrallinen, joten halutessanihan voisin laittaa tämän vaikkapa käsilaukkua koristamaan, mutta taidan antaa sen olla kuitenkin kirjan yhtenä tärkeimmistä osista. 


Lisäksi sain ystävältäni kaikenlaista ihanaa pientä, ja käsilaukkuun hyvinkin sopii paremmin vielä mukana tullut roikkuva koriste. 


Lisäksi satulinnun sulka oli mukana. Sekin ystäväni käsialaa. 


Palautin sulan heti satulinnulleni, joten nyt verstaan korkkiksella kimaltelee kaunis sulka. Voihan Susanna, mitä yllätyksiä kuoressasi olikaan! Olet hurjan ahkera, taitava ja lahjakas! KIITOS! 

Laitan lopuksi Jari Sarasvuon ajatuksia, jotka hyvinkin voisin kirjata Junk journalini sivulle. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle lukijani! 


1. Minä en koskaan voi tehdä kaikkia asioita, mutta voin aina tehdä kaikkein tärkeimmät asiat.

2. Mitä jääräpäisemmin yritän tehdä turhan monia asioita, sitä varmemmin tärkeät asiat jäävät huonolle hoidolle.

3. Asiat eivät useinkaan ole niin tärkeitä kuin mitä minä luulen tai miltä ne vaikuttavat. Vain harvat asiat ovat todella tärkeitä.

4. Todella tärkeille asioille voi sanoa "kyllä", jos on sanonut tarpeeksi monelle turhalle asialle "Ei!"

5. Tärkeitä asioita minun tapauksessani ovat ne asiat, joissa panokseni on kaikkein merkittävin. Minkä minä ja vain minä voin tehdä todella hyvin?

6. Kysyn aina itseltäni: "mikä on parasta mahdollista aikani käyttöä?"

7. Turhat asiat ovat niitä, jotka joku muu tekisi nopeammin, paremmin, mieluummin tai edullisemmin.

-Jari Sarasvuo

Kommentit

raija annikki sanoi…
Aivan ihanan ja osaat kertoa niin hienosti lahjastasi.Hyvää viikonloppua.
Viltsu Mari sanoi…
Kiitos paljon Raija Annikki.
Susanna sanoi…
Voi kiitos ihanainen kauniista sanoistasi ♥♥♥ Olet ystäväni niin halusin yllättää. Huomasin että tuo pääkallo onkin irronnut tuosta ruskeasta "härpäkkeestä" ;) En oikein tiennyt millä liimalla se olis pysynyt. Muistaakseni kuumaliimalla sen liimasin ja se ei näytä pitävän. Aattelin, että sinä et hätkähdä tuollaista vähän karumpaa pääkallokoristetta vaan otat sen huumorilla :)) Kaikkea hyvää sinne teille ja terkut läheisille! ♥
Viltsu Mari sanoi…
Oi Susanna, mietinkin että sopiva kolo olis pääkallolle, mutten ollut varma, joten en vielä liimannut paikoilleen. Nyt sen voin tehdä hyvillä mielin.
Silkku sanoi…
Niin ihanainen Susanna, hän kyllä on maanpäällinen enkeli:) Yllätykset tulevat juuri aina oikeaan aikaan piristämään mieltä:) Hyvää sunnuntaita sinne teille ♥
SatuKoo sanoi…
Wau, hieno lahja ja nuo Sarasvuon vinkit ovat jees, vaikken muuten tyypistä tykkääkään :D
Waude miten ihana posti on tullut sinulle ihanainen. Kiitos noista ohjeistasi. Noita journaleita on niin monenmoisia, että menee aivan sekaisin.
Mrs K sanoi…
Minunkin täytyy kyllä kokeilla junk journalia! Kiitos inspiksestä :)

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

Joulukalenteri luukku 15: joulutorttukortti tutorial

Olen yksi blogisisarista ja meidän joulukalenterimme on tänä vuonna joulutorttukalenteri. Se löytyy instagramista hastagein ; "joulutorttukalenteri17"  ja "blogisisaret". Minun luukkuni vuoro on tänään.

Kyseessä ei ole ihan perustorttuset, vaan meidän blogisisarten tortut ovat höystetty uudenlaisilla mausteilla. Mausteita ovat mm. Huumori, erilaisuus, mielikuvitus jne.
Ja aiheeseen sopivia torttuja löytyisi minultakin jo pellillinen..


Kuten epäonnistuneet torttuwienerit...

Enkelitorttu tai..

..Torttu kuin torttu.. hehheh.
Minun virallinen luukku on kuitenkin joulutorttukortti. Blogeissa ei näy kaikkien sisarten tortut, mutta minun torttuni tulee nyt tänne blogiini tutoriaalina. Toki myös siellä Instagramissa edellämainituilla hastageillä ja minun profiilissa on kuva torttukortistani. Löydät minut Instagramista nimellä Inspirationblogi TAI Viltsumari. Kyseessä yksi ja sama profiili. Ethän sekoita profiiliani muihin samankaltaisiin bloginimiin, joita on jälkeeni tull…