Kyllä enkelit tietävät

Kerron sinulle salaisuuteni. Kerron keinoni, jolla saan hetken hyvää oloa kivultani. Salaisuuden, joka antaa minulle mahdollisuuden olla mitä tahansa haluan. Tuntea kuuluvani johonkin. Olla eheä ja kaunis. Voimakas ja vaikka juosta niityn poikki niin halutessani. Kilpaa kuukorentojen kanssa.

Minun salaisuuteni on laittaa rentoutuscd soimaan ja sulkea silmäni. Cd voi olla kerrannollinen tai pelkkää musiikkia tai vaikkapa sateen ropinaa tai aavikon tuulia. Musiikki itsessään voi rentouttaa, jos se on oikeanlaista. Kaunista, rauhallista, ilman sanoja. Silloin, kun näin on, voin lentää kevyemmin siivin. 

Yksi tällainen rentouttava musiikkicd tupsahti yhteistyön tiimoilta Kuukorennosta minulle. Rentouttavaa, kaunista musiikkia, jota voi kuulla myös aromaterapiassa tai hierojalla. Kauneushoitolassa tai.. no, meillä kotona. ;)

Minulle tärkeää on yrittää lievittää pahaa oloani mielenikin avulla, eikä aina turvautua lisälääkkeisiin. Mielellä on suuri mahti. Siksi olen viimeisen 27 vuotta harrastanut meditaatiota ja rentoutusta, himpun lyhyemmän aikaa syvärentoutusta ja nyt uutukaisena Sahaja joogaa. Näissä oikeastaan kaikissa musiikilla on suuri merkitys.

Kuukorento on täydellinen paikka valita elämäntapaani varten musiikkia. Cd-levyvalikoima on monipuolinen ja löydänkin valikoimasta sopivaa musiikkia niin meditoimiseen, rentoutuksiin, sahaja joogaan kuin koti spa-tunnelmaankin. Minua kiinnostavat myös enkelimusiikki sekä kelttirummut. Tiedänpähän mistä hankkia, kun tahdon uusia levyjä taas valikoimaani.

Kävin taas kysymässä Kuukorennon verkkosivulta päivän viestini. Vastauksen antoi yksisarvisten kuningatar ja viesti kuului näin: Sinut on siunattu rakkaudella, myötätunnolla ja viisaudella. 

Tänään olenkin tuntenut rakkauden läsnäolon hyvin voimakkaasti. Kyllä enkelit tietävät.

TÄÄLTÄ voit lukea aiemmin kirjoittamani postauksen meditoinnista.

yhteistyössä Kuukorennon kanssa

Kommentit

Kotilaiska sanoi…
mUTTA SINÄHÄN OLET KAUNIS, ET SINÄ SIIHEN MITÄÄN RENTOUTUS KASETTIA TARVII VAI ETKÖ TOSIAAN TIENNYT SITÄ
Kotilaiska, kiva nähdä sinua täällä! Ja kiitos!
En aina tiedä sitä sillä hetkellä kun kivut 8/10 tai korkeammalla. TaI kun olen läges vuoden maannut vain ja odottanut että saisin nousta jaloilleni. Tai kun tuskanhiki virtaa koko kehoni läpi kastellen vaatteeni ja lakanani. En silloin sitä tiedä tai muista kun itken silmät punaisiksi ja turvoksiin. Juuri niinä hetkinä yritän kaikin tavoin löytää pakoreitin todellisuudesta. Hetki rentoutua ja yrittää saada kipu hallintaan keinolla millä hyvänsä. Mielelläkin on suuri voima kivun hallinnassa. Ei parantaakseen eikä poistaakseen, vaan hetki unohtaa.

Käytin rentoutustekniikoita myös raskausaikana ja myös silloin kun olin masentunut ja elämäni oli kaaosta.
Nukahtamista tukeakseni ja ihan vaan nauttia stressittömästä arjesta hetki.

Suosittelen!

Silkku sanoi…
Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle ♥♥♥