Siirry pääsisältöön

Joulukalenteri, luukku 17: MIELETÖN JOULULAHJA-ARVONTA!


Olen joka joulu antanut itselleni joululahjan, aivan kuten synttärilahjankin, joka jollain tavalla liittyy johonkin toiseen, eikä vain minuun itseeni. Kerran vietimme porukalla lukijoiden kanssa ATC-vaihtopäivää synttärilahjakseni, joku toinen kerta taas pyysin lukijoitani menemään niitylle ja hyppäämään kerran tai halutessaan useamminkin ojan yli. Ihan vain siksi, että tuntisivat niityn ja hyppimisen riemun. Tänä jouluna en kuitenkaan kehota ketään hyppäämään lumihankeen, vaikka olisihan se kiva, jos tekisimme ryhmä-lumienkeleitä. Ei hassumpi idea, vai mitä!?
Olin eilen vielä sairaalassa ja odotin kyydin saapumista. Minulla oli kädessäni mm. yksi lahjasetti, joka oli kääritty sellofaaniin ja lahjanaruun. Olin sen hetki sitten myyjäisistä hankkinut. Eräs täysin minulle tuntematon nainen vieressäni tuumasi ohimennen, että tuollainen kelpaisi hänellekin. Katsoin häntä hiljaa ja mietin hetken. Hän ei lainkaan vaikuttanut ahneelta tai itsekkäältä, joten ojensin lahjasetin hänelle. Toivotin samalla hymyillen hyvää joulua.
Voi sitä riemua! Nainen ei ollut uskoa, että hänellekö?! Ilmaiseksiko?! MIKSI?!
Vastasin vain: Joululahjaksi. :)
Tämä nainen ja toisetkin siellä kiittelivät ja hämmästelivät suureen ääneen pois lähtiessänikin. Tapaus sai minut hymyilemään, mutta niin myös heidät, jotka siinä olivat läsnä.

Hetkeä aikaisemmin olin istunut kahvilassa ja katsellut ulos ikkunasta. Eräs vanha mies pyysi saada liittyä seuraani, vaikka tilaa olisi ollut tyhjissäkin pöydissä. Tottakai sai istua siihen! 

Juttelimme, ja hän kertoi niin sairaasta vaimostaan, kuin läheisestä, joka oli menehtynyt aiemmin onnettomuudessa. Menehtynyt mies oli kiitellyt vaimoaan menneistä vuosista, lapsista, rakkaudesta... Ihan kaikesta, ja nukkunut pois.
Tämä vanha mies sai minut miettimään, kuinka arvokas lahja on, totta kai rakkaus ja elämä, auttaminen, terveys, ja kaikki sen sellainen, mutta myös antaa hetki ja olla läsnä, pysähtyä ja olla vain ja kuunnella. Ei siihen tarvita parasta ystävää, sisarusta tai puolisoa, vaan vaikka vain hetki kahvilassa!  Hän pyyhki silmäkulmansa, toivotti terveyttä ja hyvää joulua ja poistui. En sen koommin nähnyt häntä. Olen kiitollinen hänelle siitä, että sain olla hetken hänen elämässään! 


Sattumalta olin aikeissa samalla reissulla poiketa myös erään kaupan kassaneidin pakeilla. Hän oli ohimennen maininnut puolisolleni kuivista käsistään, joten päätimme ilahduttaa häntä viemällä hänelle nopeasti kuivuvaa käsivoidetta. Onhan minulla kokemuksia askartelijana siitä, mikä tehoaa ja kuivuu nopeasti.

Ei sen ilahduttamisen tarvitse olla kallista ja suurta, vaan jotain sellaista, mitä toinen ei osaa odottaa, jotain, mikä saa hymyilemään ja levittää hyvää mieltä ympärilleen. Minä olen joululahjani melkein kokonaan saanut nyt! Enää ei puutu kuin viisi toivetta ja ne aion toteuttaa tässä seuraavaksi! Sinun kanssasi mahdollisesti. Sitä ennen kerron muutaman sanan suomalaisuuteen liittyen. 


Jos ostaisimme työtä Suomeen, antaisi se niin monelle ihmiselle ilon aihetta. Ei vain ostajalle tai kaupalle, vaan kuljetus, pakkaus, valmistus, raaka-aineiden hankinta... voi kuule, en minä osaa edes sanoa, miten monessa kodissa yksikin 10 euron joululahjaostos näkyisi!

Minulle suomalainen tuote tarkoittaa laatua, kestävyyttä ja rehellisyyttä. Iloa ja pitkiä perinteitä. Joidenkin yritysten kohdalla pitkä perinne on jo olemassa, joidenkin kohdalla se on meiltä periytyvä lapsillemme. Plastex on hyvä esimerkki siitä, kuinka suomalaisuus näkyy, tuntuu ja löytyy melkein joka kodista ja lähes jokaisen tarinoista. Ei vain nuorempien, vaan myös vanhempien tarinoista. Ylpeyttä omistaa tai muistella omistaneensa jotain Plastexia. Minun mukanani Plastexin taskumatti seuraa käsilaukussani ja yhdenkin tällaisen matkan voit nähdä ja lukea TÄÄLTÄ.

Plastex on vuosiymmeniä ollut osana Suomalaista yhteiskuntaa. Kastelukannuista ja vesiastioista tunnettu Oy Plastex Ab on tehnyt kaupat nyt myös Hot Toys Oy:n kanssa lasten kesä- ja talvituotteista. Hot Toys tunnetaan mm. klassisista Neppis-autoista ja lasten laadukkaista talvituotteista.
Minulla ei ole pieniä lapsia, mutta lapio löytyy Plastexilta auton takakontista ja mm. Kelkkis ja Mäkihyppääjä olivat lapsuudessani talvileikeissä mukana. Niille tehtiin mäkiä ja hyppyreitä ja katsottiin, kummallako meistä lapsista kelkkis tai hyppääjä lensi pisimmälle ja tuliko oikein päin perille. :D

Nyt päästään aiemmin vinkkaamaani viimeiseen joululahjaani, nimittäin sovimme Plastexin kanssa, että annan vielä viisi joululahjaa, mutta en kelle tahansa, vaan Inspiksen lukijoille! Sinä voit olla yksi heistä! Ihan jouluksi en lupaa pakettien saapuvan, mutta tämän talven riemuihin kuitenkin. 

@Inspirationblogin
MIELETÖN JOULULAHJA-ARVONTA

Suoritetaan yhteistyössä Plastexin kanssa! 

PALKINNOT : 
Yksi voittaa: 


Neljä voittaa: 



Osallistua voi kuka tahansa suomalaisen osoitteen omistava ihmishenkilö. Olethan kuitenkin täysi-ikäinen tai kysyt luvan vanhemmiltasi! Jokainen saa osallistua vain yhden kerran. 
Voittajien yhteystietoja ei säilytetä, vaan niitä käytetään ainoastaan pakettien toimittamiseen. 
Palkinnot toimitetaan ilman mitään kustannuksia voittajille, eli myös postitus on ilmainen. 
Väärinkäytöksissä arvontavoitto voidaan diskata ja arvonta suorittaa uudestaan. 
Jollei voittaja ilmoita yhteystietojaan viikon sisällä arvonnasta, palkinto arvotaan uudestaan.
Arvonta-aika on 17.12-20.12.2015. Osoitteen kysyn jo heti arvonnan päätyttyä, jotta saadaan paketit postiin nopeasti. Olethan siis kuulolla! 

Osallistuminen edellyttää seuraavia toimenpiteitä;
A) Käy Plastexin TALVILELUT-sivulla ja Hot toysin TALVILELUT-sivulla .
 Kerro kommentissasi, mikä tuotteista herättää sinussa erityisesti muistoja tai mikä on suosikkisi koko valikoimasta.
Perustele, älä vain nimeä tuotetta. ;)
B) Kerro myös mikä on väritoiveesi AHKIO METALLIJALAKSILLA ? Entä LASKIJALLA ? Jos voitat jomman kumman, saat tuotteen valitsemassasi värissä!  

Arpoja 1 kpl kommentilla. Anonyymi, jätä nimimerkki josta sinut tunnistaa. 

C) Koska on kiva palkita myös virallisia Inspiration blogin lukijoita, jokainen seuraamasi kanava tuo lisäksi +1 arvan näistä vaihtoehdoista; 
Blogger (voit liittyä oikeasta sivupalkista sinistä nappia painamalla LIITY TÄHÄN SIVUSTOON google-käyttäjäraati. Löydät sen käyttäessäsi nettiversiota),
Facebook, (vaaditaan oma facebook-profiili)
Instagram (vaaditaan Instagram-tili)
Mahdollisuus saada siis jopa 3 LISÄarpaa.
Kaikenkaikkiaan sinulla voi olla siis JOPA 4 arpaa. 

Facebookissa voit käydä katsomassa videonpätkän, kuinka palkintonakin oleva Laskija syntyy.

Onnea Joululahjan tavoitteluun ja nautitaan talvileikeistä lasten kanssa, mutta myös aikuisporukassa!

yhteistyössä Plastex

Kommentit

Piiuli sanoi…
A) Punainen lumiliukuri. Käytiin muksuna yhdessä pitkässä mäessä laskemassa liukureilla. Tais olla jäämäki, siinä meni tosi lujaa vauhtia. Kerran laskin siskoni päälle, josta riemastuneena se pamautti mua päähän punaisella liukurillaan. Sillä reunalla. Se sattui! Suutuin ja lähdin yksin kotiin. Sisko tuli perässä ja kirjoitti söpön anteeksipyyntökortin. Tätä muistoa me jaksetaan nauraa vielä tänäkin päivänä. :D
B) Ahkio sininen, laskija vihreä.
C) Lisäarvat Bloggerista ja Facebookista.
Aila sanoi…
Taivallahden kalliolla riemua riitti pulkkamäessä. Joskus vähän taisi olla riitaakin kun pulkkia ei riittänyt kaikille. Silloin pahvinpalakin kävi laskurista.
Valitsen ahkion väriksi sinisen ja laskurin vihreäksi, ovat enemmän poikien väriä.
Kahdella mukana.
karhuoja@gmail.com
sikurina sanoi…
Voi nuo mini-sukset. Sellaisilla mentiin yksi tai kaksi jalassa mäkeä alas ja hyvä, että pystyssä pysyi :) Musta ahkio ja lime laskija. Mukana blogger-lukijana kahdella arvalla.
s.kansakoski(at)luukku.com
Sunday sanoi…
A. Liukurit pisti kyllä hymyilyttämään, mutta kaikki muut lumilelut oli niin moderneja, että ihan sellaisia ei minun lapsuudessani ollut. =) Toisella sivulla muistoja herättivät lumilapiot ja minisukset. Näitä leluja meillä oli useampia eri väreissä, olihan meitä leikkijöitäkin monta. Yksinkertaisia ja hyviä leluja. Meidän takapiha vietti alaspäin joten kauas ei tarvinut lähteä laskemaan mäkeä. Toki meillä oli pulkkakin, mutta se oli sellainen yksinkertainen pitkula, ei tollasia istuimia tai korkeita reunoja ollut siinä. =)

B. Ahkio vois olla punainen ja vihreä laskija on hieno!

Meikäläinenhän seurailee kaikilla mahdollisilla kanavilla, joten neljällä arvalla lähden koettamaan onnea! Olishan tää mahtava synttärilahja veljenpojalle, joka tammikuussa täyttää kaksi vuotta. =)
Onpa sinulla ollut ollut upeita kohtaamisia. Antamisen riemu on samanlaista kuin itse saisi lahjan. Ja kuunteleminen on itselle todella suuri lahja. Varsinkin vanhuksilla ei ole kaikilla edes juttukaveria.

Kivoja nämä tuotteet.
AHKIO/ PULKKA 90,5X41X17CM VADELMA on kiva, samoin kuin monta muutakin, esimerkiksi tuo tuplaliukuri
Kiva myös jalaksilla oleva ahkio. Tuo punainen olisi Mimosalle mieleen
tuula sanoi…
A. Vauvapulkka,esikoistamme tuollaisessa vedeltiin ja usein tupsahti siinä nenälleen,
Kelkkis oli poikiemme lempilelu talvella.

B.Ahkio punainen,laskija vihreä

C.Lisäarvat bloggerista ja Facebookista
Anonyymi sanoi…
A. Muistoja herättää ne mehukas pullot kun on saatu mehuja niissä ains talveksi vanhan ihmisen tekemiä. B.ahkio olisi punainen ja laskija vadelmanpunainen. Yhdellä arvalla mukana. Salli.moilanen36@gmail.com
Mari V sanoi…
A. Lumiliukuri, tuollaisella tuli lapsena laskettua mäkeä mummolassa.
B. Ahkio sininen ja laskija vihreä
c. Lisäarvat fb:stä ja bloggerista eli mukana 3 arvalla :)

mari.h_84@netti.fi
Mari V sanoi…
A. Liukuri, tuollaisella tuli lapsena laskettua mummolassa.
B. Ahkio sininen ja laskija vihreä.
C. Mukana 3 arvalla! :) (blogger ja fb)

mari.h_84@netti.fi
Siinatar sanoi…
A. Minisukset, voi niillä tuli usein lasketeltua lapsena =D. Olin aivan unohtanut niiden olemassaolon.
B. Ahkio punainen ja laskija pinkki.
C. Mukana 3 arvalla! :) (instagram ja fb)
siinatar@gmail.com
Kartsu sanoi…
Tästä postauksesta tuli todella joulumielelle!
A.Vauvapulkka, tulee iloisia muistoja mieleen muutaman vuoden takaa kun napero oli ihan mini
B.Ahkio mustana, laskija limenä.
C. 4 arpaa

karicepu (at) gmail.com
H sanoi…
Vesikanistereista tulee mieleen mökkireissut! Minisuksista eli minareista tulee mieleen pikkuveli, joka talvisin niillä ahkerasti laski.
Ahkion haluaisin kovasti mustana ja laskijan hot limenä. :)
Osallistun kahdella arvalla ja toivotan oikein iloista joulunaikaa! Nyt on hyvä aika luoda uusia,ihania muistoja! :)
leevilotta at luukku.com
Viltsu Mari sanoi…
UPEA VASTAANOTTO ARVONNALLE, JA SIITÄ OLEN SUURESTI ILAHTUNUT! KIITOS! OSA TEISTÄ HEITTÄÄ KUITENKIN SELLAISIA VÄRITOIVEITA, JOITA EI OLE SAATAVANA. HUOMAATTEHAN KUVAN MUKAAN, AHKIO METALLIJALAKSILLA ON VAIN PUNAINEN JA SININEN JA LASKIJA ON LIME TAI PINKKI. JOS VOITTO OSUU KOHDALLESI, JA VÄRI ON VÄÄRÄ, TOKI KYSYN JO OSALLISTUNEILTA, MIKÄ SE OIKEA VÄRITOIVE ON, MUTTA OLKAA JATKOSSA TARKKOJA, JOTTA SAADAAN PULKAT PIAN MATKAAN!
Hippo hiiri sanoi…
A. Tavallinen punainen lumiliukuri. Ihan pienenä minulla ei muita välineitä ollutkaan. Muistan kuinka iskä teki ison lumikasan ja laskin liukurillani siitä alas.
B. Sininen ahkio ja vihreä laskija
C. Seuraan Bloggerissa ja Facessa, yhteensä 3 arpaa

hippohiiri@gmail.com
Viltsu Mari sanoi…
KIITOS OSALLISTUJILLE! ARVONTA ON PÄTTYNYT

KUUKAUDEN TOP 3

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty.