Joulukalenteri luukku 15, insta arvonnasta ja kissojen riemusta


Joulumaa on muutakin, kuin tunturi ja lunta. Joulumaa on ihmismielen onnen valtakunta. 
Joulu on onnen aikaa. Rauhoittumista. Missään nimessä joulun ei pitäisi olla stressiä, kiirettä tai pakkopullaa. 


Vielä en juurikaan ole joulua laittanut, sillä keskityn tällä hetkellä läheisteni tukemiseen ja heidän terveytensä turvaamiseen niin hyvin kuin vain voin. Mutta Murunen on laittanut jouluvalot sillä välin, kun minä nukuin makasin sängyssä. Myös Joulumaa sai valot.

Eilen Nannan luukusta saama valkoinen joulukuusi muutti Joulumaahan, ja nyt metsänväki voi kokoontua kuusen äärelle joulun viettoon. Tonttu siellä jo onkin, samoin taivaalla lumihiutaleiden seassa leijaileva enkeli. Onpa pikkutipukin tullut katsomaan tuota komeutta.


Tuulan paketti oli tänään ehdottomasti vaikein kuvattava kaikista paketeista! Tätä pakettia jo saapuessaan jouduttiin piilottelemaan ja naurua piisasi. Isompi kisumme rakastui nimittäin tuoksuun ja villiintyi täysin. Jo silloin kysyin Tuulalta Whatsappilla, onkohan mahdollisesti paketti kissoille ? Reps.


IHANA! Omatekoinen Minttu?hiiri! aivan mahtava idea! Isompi kissamme, herra leijonanharjas, hurjaantui jälleen täysin saadessaan paketin anastettua minulta ja kun Minttu paketista hyppäsi esiin. Katso nyt, mitä voltteja! Pienempi mies, herra leopardi, katseli tohkeissaan, milloin hänen vuoronsa. Hän ei voltteilemaan alkanut, mutta nuuski ja puri peffasta Minttua. :D

Kiitos Tuula, tästä riittää puuhaa karvapalleroille ja naurua meille isoille nahkapyöryköille.


Instagramissa kaverikisa on päättynyt, ja korvakorujen voittajat selvillä. Yhdet siis voittajalle ja yhdet hänen tagaamalleen kaverille. Onnea heille!

Kommentit

  1. On nuo teidän kisut ihania ja terkkuja lähettää Osku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Osku-ihanuudelle terkkuja! Kissat ovat rakkaus!

      Poista
  2. Ihanat kaverukset saivat mieluisan lahjan ♥ Kisujen leikkiä on ihana katsella. Se on niin aitoa innostusta ja onnea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaatimustaso on aitoa myös. Riittää sellainen mikä on hauska ja kiva ja toimiva, eikä tarvitse olla jotain design-lappua hiiren hännän juurella. Just tällaiset ovat parhautta

      Poista
  3. Hyvin tiesivät kisut paketin omakseen :D
    Hauskoja karvakamuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu. Minttu tuoksuu, tosin ei minun nenään. Se saa kissat villitsi. Vähän niinkuin jos edessäni heilutettaisiin suklaavanukaskulhoa. ..mour!

      Poista
  4. Onpa ihanat kuvat tuosta kissojen riemusta.

    VastaaPoista
  5. :) Hyvä että tykkäävät! Myös iloa teille, kun toiset hulluna leikkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Olen jo sängyssä Murusen kanssa yöpuulle alkamassa, mutta pojat tuntuvat leikkivät yhä Mintulla keittiössä. Poooojaaaat....Valot pois, lelut pois ja nukkumaaaaan!! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari