Siirry pääsisältöön

kyllä minun ogelmani sinun ongelmasi voittaa!




Olen törmännyt useampaan otteeseen asiaan, josta tänään haluan kirjoittaa. Nimittäin kerta toisensa jälkeen kuulen, 
ettei mulle voi kertoa pahasta olostaan tai huolistaan, ongelmistaan tai mikä nyt ikinä onkaan mielen päällä, koska minun tilanteessani ne huolet ja murheet ovat kuulemma paljon paljon vakavempia. :O

Sanon joka kerta saman asian, jonka sanon nyt teille kaikille:

Moni luulottelee, ettei voisi kertoa omista murheistaan sellaiselle, jolla on itsellään takana vaikeita asioita tai joka läpi käy parhaillaan jotain vaikeaa asiaa. Totuus on kuitenkin se, että juuri tällaiset ihmiset, joilla se paha olo on ollut tai on tässä ja nyt, he tarvitsevat sitä toisten kanssa puhumista ja olemista. He tarvitsevat tietää, etteivät ole yksin tässä maailmassa. He tarvitsevat tietää, että muillakin on vaikeaa. Ja he tarvitsevat myös saada ajatella muutakin, kuin vain omaa pahaa oloaan.

Minun tilanteessani sanoisin, että olen todella onnekas, koska olen vuosien saatossa oppinut olemaan hieman enemmän stressaamatta ja hyväksymään faktat. Toki se menee joillakin helposti luovuttamiseksi tai siihen, ettei yritetä enempää, mutta sekin minulla on ONNEKSI pysynyt hallinnassa. Siispä en elä vellovassa pahassa olossa ja itke ja manaa elämääni. Tokihan elän rajallista ja rajoittunutta elämää, mutta minun  on ollut pakko hyväksyä tämä tilanne ja kokeilen aina välillä kepillä jäätä, josko vaikka voisin kävellä vähän pitemmälle tai kiivetä ihan hitusen vaikeammasta kohtaa kalliolle polun sijaan. Yleensä se tarkoittaa lisää kipuja ja pitempää toipumista, mutta tiedostan rajani ja rajallisuuteni ja yritän kuitenkin pitää yllä edes jotain kuntoa ja jos mahdollista, niin parantaa lihasmassaa. Siksi yritän ja yritän. Tähän tilanteeseen ja sinuksi itsensä kanssa pääsemisee on toki joutunut käymään rankan koulun. Se ei kuitenkaan vähennä yhtään halua olla osa muiden elämää ja saada olla ystävä, läheinen tai jotain muuta.

Ihmissuhteet ovat tippuneet yksi toisensa jälkeen juuri sen takia, etten pysty liikkumaan ja olemaan samalla tavoin, kuin terveet. Ei ole varaa juosta baareissa eikä edes halua tai mahdollisuutta. Ei ole varaa lähteä leffaan, shoppailemaan tms. Tai edes kylään kauemmas. Siksikin ihmiset vähenevät ympäriltäni. En ole ainoa, vaan tätä on kaikilla pitkäaikais sairailla. 

Pitkäaikaistyöttömyys tai -sairaus vaikuttaa niin moneen asiaan ja juuri talous on yksi suurimmista ongelmista. Sitä on vaikea monilla tajuta. Olen törmännyt siihenkin usein, että ajatellaan rahapulan olevan jokin tekosyy tai keino olla lähtemättä. Monihan sanoo, ettei ole varaa, vaikka olisikin rahaa ja hieman ylimääräistäkin, mutta ei ihan niin paljoa, kuin haluaisi. Minun tilanteessani rahapula kuitenkin on todellinen eli sitä rahaa ei ole. Ei edes välttämättömiin menoihin. Ja sitten kun joku kuukausi tilanne on hieman parempi, on joko laitettava seuraavalle kuulle säästöön laskuihin ja ruokaan tai sitten ostan jotain tarpeellista tai mikä ilahduttaa todella. Oikeus se on minullakin saada kerran vuodessa uudet housut tai hemmotella uudella askartelutarvikkeella! Silti törmään siihenkin, että valitetaan siitä, että "ostitpa housut, muttet lähtenyt kanssani leffaan"-tyyliin. Kumpi sinulle on tärkeämpää: Ehjät vaatteet vai leffa?! Siis toinen vaan! Olenhan esim. kulkenut viime kesän kengissä, jotka aukaisivat molemmat jalkani verille ja yhä kasvattelen mustia varpaankynsiäni pois kenkien takia! Itseasiassa toinen ukkovarpaan kynsi on irtoamassa. Ja miksi? Koska sain liian myöhään (syyskuussa) ostettua tarjouskorista alennuksesta kengät! Sitä joutuu melkolailla epätoivoiseen tilanteeseen välillä! Ja kuinka äärettömän turhauttavaa ja surullista onkaan kuulla sitten se, että "minä en halua lähteä" tai että "laitan rahani mihin haluan, kun toiset laittavat konserttiin!". OIKEASTI! Sellainen sapettaa!

Mutta se siitä. Piti sanomani, että vaikka tilanne on täällä tämä, niin silti ja juuri siksi haluaisin puhua muustakin ja ajatella muutakin, kuin vain tätä omaa tilannettani! Haluaisin saada iloa ja valoa elämääni. Nauraa ja olla onnellinen. Ja samoin ajattelee varmasti ihan jokainen, joka elää tai on elänyt vaikeita aikoja. 

Sitä paitsi kuka määrittelee, kenenkä ongelmat ovat pahimpia? Tai onko jokin ongelma pikkujuttu ja toinen taas isompi ongelma? Onko niissä jokin kriteeri, mikä saa tuntua pahalta? Tai kilpailu siitä, kenellä on vaikeampaa? 

Mielestäni yksikin lasku, jota et voi maksaa ajallaan, on ihan hirveää. Yksikin loukkaus satuttaa. Yksikin minuutti kivuissa on kamalaa! Tai yksi menetetty työpaikka, avioero, yksinäinen ilta, flunssa, päivä ilman ruokaa tai mitä tahansa! Se mikä sinusta on paha asia, vaikea asia, ikävä asia tai ongelmallinen asia se on todellista! Juuri sillä hetkellä sinulla on vaikeaa ja paha olla. Stressiä tai huolta ja murhetta. Ikävää tai kaipuuta. Mitä tahansa pahaa tai vaikeaa. Se ei todellakaan ole sellaista, jota pitäisi vähätellä tai mitätöidä siksi, että jollakulla toisella olisi vielä vaikeampaa. 

Ja jokainen ongelma, mikä sinulla on, se ei ole lisää minulle! Pitää olla myös tarpeeksi itsekäs siihen, ettei toisten huolia ja murheita ota omakseen, vaikka kuinka rakas se toinen olisi ja vaikka kuinka vaikea asia siellä olisikin. Sen kuuntelijan on osattava olla tarpeeksi vahva, jotta voi kuunnella ja auttaa, hankkia tarvittaessa tietoa ja tukea toiselle tai jotain keinoa siihen, että selvittäisiin yhdessä siitä pahasta olosta, mutta ilman, että se olisi auttajalle liian raskasta. 

Seuraavan kerran, kun ajattelet, että sinulla on paha olla, muttet voi puhua jollekin, koska hänellä on huolta ja murhetta, niin kysyppä itseltäsi uudelleen, mitä sinä tekisit kaverisi asemassa? Haluaisitko sinä auttaa häntä? Haluaisitko, että hän kääntäisi sinulle selän, koska hänellä on jo omatkin murheensa, sinulla omasi? Vai voisikohan se sittenkin olla niin, että yksin ei kenenkään pitäisi joutua asioita käsittelemään? 

Toki kannattaa sekin miettiä, kenelle kertoo mitäkin. Juu ei juorukelloille ja pahimmille vihamiehille. ;D

Valoisaa viikkoa teille kaikille!



Muista, että tämä päivä tulee olemaan vain kerran eikä koskaan palaa. Kuvittelemme, että se tulee huomenna jälleen, mutta se on toinen päivä, joka myöskin tulee ainoastaan kerran.

-Arthur Schopenhauer

Viltsu

Kommentit

Maca sanoi…
Meitä on niin moneen junaan lähtijää, ja vielä jää asemallekin. Olen sen oppinut, ettei kannata toiselle sanoa, kyllä minä tiedän, miltä sinusta tuntuu, kun ei voi tietää! Vaikka olisi tismalleen samanlainen juttu, niin kumpikin kokee sen omalla laillaan.
Minusta on hienoa, että sinulla on huumori tallella. Sen huomaa hyvin esim. Irmelistä ja kissajutusta.
Minä itse olen sellainen vaikertaja , kun on kipeä käsi, niin muistan siitä mainita. Sinä olet toisenlainen ja hyvä niin. On hienoa, kun olen saanut tutustua sinuun Viltsu! Pidetään lippu korkealla, tavalla tai toiselle.
Kotilaiska sanoi…
Anteeks, mä oon ollu taas ihan mäntti typerys, noinhan se just meneeki, voi sjutton aderton nitton ku mun pääs viiraa välil tai olisko mul ollu joku positiivisuus paasto, sellanen oikeen huppu päähän ja sängyn alle piiloon etkä sitten kurki kui hirveen kamalan kurja olo mul on, anna vaan mun kierii omas p....ssani, tää ei kuullu kellekkään mä haluun nyt vaan mököttää, hus kaikki kivat ihmiset, häipykää mul on nyt lokakuu ja sen pääl viel marraskuu ja saas nähdä vietänks mä viel joulu ja tammikuunkin tääl mökömökö maassa, siit sit saatte kaikki kiltit ja kivat ihmiset tuntee luissanne milt tuntuu ku mä mökötän.Mähän nyt kuiteski oon ihan ainut ihminen jol on näin kurjaa. Kiitti viltsu ku ravistelit mut hereille, oot tosi ystävä ja tosissaan anteeks ku oon kohdellu sua huonommin ku tiskirättii se sentään tietää joutuneensa roskiin ku sua mä pidän epätietosuudes et mis täs myt oikeen mennään. Äsken mun mies luki kirjaa ja sai siit idean et ku nykysin on kaikenlaisii tietokonejuttui sun muuta tekniikkaa ni eiks vois kehitellä joku laite jol sais ihan oikeen tähtitaivaan vaik makkarin kattoon ja sit se kysy et mahtasko kukaan muu ku hän haluta semmosen ni sillon muistin kuka jo syyskuussa haaveili sellasest ku oltiin siel luonnontieteellises museos, se oli musta niin hieno hetki, ja tulit vissiin sillon just ajatuksen verran liian lähelle ja säikytit mut taivaankannen tuolle puolen ja mä pistin naps itteni sulta piiloon, pelotti olla jotakuta niin lähellä ja hukkasin sen hetken eikä se tuu enää ikinä sellasenaan takas ja siitä alko varmaan tää mun mökömökö maassa asumiseni ja sit se aiheutti viel lumipalloefektin ja viimeviiko tais olla ihan huippu synkkä ja mitä synkempää sisimmässä sitä enemmän yritän pinnalta säteillä silleen tosi kylmästi niin että herkkä ihminen kuten sä näkee jo kauas et toi kyl nyt feikkaa vaa ja niinhän se oli. Huomaaks viel iltapäiväl olin ihan oudoissa fiiliksissä ja hukassa mut kyl aika lujaa sait tönii et virkosin, pari iltaa jo täs olen kyynelet silmis sul naputellu itsesäälis kieriskellen. Fyi faan mun kans mut kai sitä välil täytyy käydä kattomas mitä sinne pohjal oikee on päässy kertymään, eipä ollu hääppöstä kaipaski jo tuuletust niiku kyynelkanavatki oikee kunnon putsaust.Saanhan anteeks, enhän sössiny tätä meijän ystävyyttä lopullisesti vai? En edes sitä muistanu että oot mun virtalähde oikee akkulaturien aurinkovoimala, Yritin uskotella et en mä mitään ulkopuolist virtaa tarvi et kyl täs pärjätään ihan omillaan mut ei se oo niin. Maailma ilman sua ois pitkä lokakuu.....
Riina Itkonen sanoi…
Minä olin kerran menossa lääkäriin vatsakipujeni, ruokahaluttomuuden ja huonon voinnin takia, jota oli jatkunut jo pitkään. Olin silloin ex-työpaikassani, Pomo tuli minu pihalla vastaan, työnjohtaja oli hänelle jo ehtinyt kertoa, että olen menossa kesken työpäivän lääkäriin. Pomo sanoi minulle pihalla, että "minä tiedän mitä vatsakipu on, jos sinulla todella koskisi vatsaan, sinä olisit jo ensiavussa". Lähdin lääkäriin, palasin töihin ja töistä lähtiessä soitti työterveyslääkäri, että menetkö heti Kys:aan kun voit, jotain häikkää veriarvoissa ja tutkivat siellä paremmin. Illalla soitin Kys:sta pomolle, että olen nyt sairaalassa ja soitan vain siksi, etten ole varma pääsenkö huomenna töihin ja ilmoittelen. Pomo mutisi jotain "siitä mitä päivällä sinulle sanoin...". Hän kuulosti katuvalta, muttei anteeksi pyytänyt. Hän tiesi mitä on minun kipuni. Se oli todella hyvä tietää. Meitä on siis todella moneen lähtöön.

Itse käytän usein lausetta, " en raaski ostaa". Käyn töissä, pystyn ostamaan asioita. Mutta jotakin en raaski ostaa. Ehkä osaan tehdä sen itse. Ehkä päätän laittaa rahani johonkin muuhun. Moni saattaa käyttääkin lausetta, "minulla ei ole varaa ostaa", kun tarkoittaa " en raaski ostaa". Minäkin olen saattanut niin joskus tehdä. Mutta työttömyysajat, ne olen minäkin kokenut. Ja Ukkeli oli 4 vuotta työttömänä, minä kävin töissä. Oikeastaan työttömyys on ollut aina opettava asia, oppii elämään vähällä. Ja nytkin olen ajatellut kiristää menojani. Ei tarvitse kuluttaa niin paljon. Onneksi ruokahalukin on vähentynyt, säästää ruokalaskuissa :D. Mutta tämmösiä tuumii Riinuli :).
Vilimarika sanoi…
Maca: Ei todellakaan kukaan voi koskaan TIETÄÄ miltä toisesta tuntuu. Koemme kaikki eritavalla samojakin asioita. Ja etenkin, jos ei itse ole koskaan kokenut samaa, silloin ei osaa edes tuntea samoja tuntemuksia lähimainkaan. Mutta voimme arvella, mitä se toinen on mahtanut tuntea ja kokea. huumori on tullut takaisin minulle. Se oli joskus piilosilla. :)

Kotilaiska: Tollasessa samaisessa Mökömökö-maassa käy varmasti jokainen joskus, mutta jäädäänkö me sinne asumaan vai tullaan pois äkkiä, niin siinä on se kysymyksemme. Kirjoitukseni aihe tuli ajankohtaisena mieleeni, mutta voit uskoa, että näitä mökömökö-maan asukkaita on tullut vastaani useita! Et todellakaan ole ainoa. Siksipä aloinkin miettimään ääneen sanomista tai tässä tapauksessa kirjoittamista. Liian moni hautautuu yksin sinne peiton alle ja liian moni murehtii yksin sen takia, ettei toiselle vaan voi puhua, koska hänellä on omatkin murheensa. :O Pakkohan mun on ravistella! En mä voi vaan vierestä katsoa ja esittää ystävää, jos samalla annan toisten vajota syvyyksiin! Luulla ties mitä! Enkä mä ole sellainen joka hykertelee onnellisena, että eipäs tartte toisten taakkaa kuunnella!
Juu, se tähtitaivas makkarin katossa olisi unelma! Juuri se museon taivas ja rauhallinen musiikki taustalle.
Ja hei, eihän me nähtäisi aurinkoa ja valoa, jollei välillä olisi pimeääkin ja varjoja.
Etkä sä mitään sössiny ole! Höpö!

Riina: tuo syyllistäminen on per***stä! toisilla vaan ei ole kipukynnys sama. Toisilla ei ole keinoja näyttää pahaaoloa! Ja esim. mulla oli tilanne se aiemmin, etten edes saanut sanoa, että olen kipeä! Oli pakko kasvattaa itseni kärsimään hiljaa! Syitä on monia! Mutta kuka juoksee lääkäreissä ja hoidoissa huvikseen?! Kellään ei ole oikeutta sanoa, ett sun kipu olis vähemmän kuin mun kipu tai ettet sä voi olla kipeä ollenkaan, koska et näytä siltä! Sä sen tiedät, oletko vai et ja lääkärien tehtävä on selvittää syy ja auttaa! Ei pomon tai kenenkään muun. Liian usein kuitenkin syyllistetään ja vähätellään toista. Mutta miettikääpä sitä, että ottaisitko itselles sen toisen kivun ja pahan olon ja eläisitkö hymyssä suin asian kanssa?!
Riina, tuo sun "raaski" on niin paljon fiksumpi sana, kuin ei ole varaa. Joskus tapasin ihmisen jolla oli tonneja tilillä ihan "ylimääräsitä", mutta lompakossa "vain" jotai 70 euroa. Hän tuumasi, ettei ole rahaa just mitään! Ja ei voi ostaa mitään! Selvisi, että hälläpitää olla 200 euroa aina lompakossa jos tekee mieli jotain! Se 70 euroakin ylimääräistä olis ollu mulle hitsin iso raha! enhän mä voinu ostaa edes 40 euron housuja, vaik entiset oli hajalla! Piti etsiä halvempia! Hitto, kulkee sit risoissa vaatteissa! Peitellä niitä reikiä ja vaik sit kengissä, mitkä hajotti varpaani ja kantapääni. ARGH!
Toki jokaisella saa olla vaik miljoona euroa ylimäärästä, eikä se mua haittaa, mut se tapa tuoda julki ja etenkin, kun tietää, mikä mun tilanne on, niin sit mulle alkaa valittaa rahapulaa lompakossa! Tai toinen ääripää ne, jotka leuhkivat rahalla ja ihmettelevät suureen ääneen, miksi mä en tee samoja asioita kuin he, vaikka tietävät!


KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…