Runoni: Kaksi uhria, Yksi kipu

Tämän runon sisältö oli helppoa kirjoittaa, sillä olen itsekin kipukroonikko. Olen ollut sitä jo 36vuotta. Kokemuksesta tiedän siis paljon. Olen myös tutustunut sairauden takia / ansiosta moniin kipukroonikkoihin ja heidänkin elämänsä ja kokemuksensa voi paistaa himpun verran läpi runostani. Lisäksi olen elänyt alkoholismiperheessä aiemmin, kokenut väkivaltaa ja nähnyt paljon pahaa, ilkeää, inhottavaa opiskelu- ja työaikoinani. Erittelemättä mitään sen enempää, kertomatta sen tarkemmin, kaikesta tästä ja vähän muustakin syntyi fiktiivinen runo: "Kaksi uhria, Yksi kipu". Toivottavasti herättää tunteita. Ole hyvä.

Seisot vieressä lähtevän näköisenä ja tuhahdat, "mikä sulla nyt on?".

En näe kyynelten takaa mitään muuta kuin turhautuneen sinun. Kuulen saman äänestäsi.

Ja minun pitäisi saada sekunneissa kiinni sekaisin poukkoilevista ajatuksistani.

Toisaalta tiedän jo etukäteen,

ettei mikään muuttuisi

vaikka mitä sanoisin.

Pahentaisin vain kaiken jo valmiiksi kypsyneen päässäsi.

Olenhan huomannut,

että ensin kaikki on hyvin,

sitten menojalkaasi alkaa vipattaa, joten alat haastaa riitaa.

Syy lähteä. Juuri silloin, kun tarvitsisin sinua eniten.

Sairaampana kuin muulloin.

Entä kuinka kertoa,

Että pelkään,

mutta vaikenen.

En tiedä mitä sanoa.

Miten sanoa,

milloin sanoa,

jotta sanoisin oikein,

että jäisit auttamaan pesuissani,

antaisit extra lääkkeet ja

hakisit ruuan keittiöstä ja vettä.

Se on loppunut jo eilen.

Mainitsin siitä.

Silittäisit,

lohduttaisit,

olisit tukenani.

Minä tarvitsen sinua.

Minä rakastan sinua.

Entä kuinka sanoisin,

minuun sattuu,

koska olen enää sinulle

yhdentekevä ja rasite.

Pelkään,

ettet tule kotiin eräänä päivänä,

kun paukautat oven perässäsi kiinni. Kuten kohta teet.

Ja minuun sattuu tämä kirottu kipu tänään liikaa.

En tiedä, miten pärjään yksin

kun lähdet.

Salliiko kehoni auttaa minua vai

kärsinkö ne tunnit,

kun olet poissa.

Ja Pelkään, kun kohta lähdet kauppaan, kun muka tarvitsemme ehdottomasti tänäänkin sieltä jotain,

että tulet kotiin jälleen humalassa,

siinä kunnossa,

ettei sittenkään sinusta ole auttajakseni.

Päin vastoin.

Minun on kuljettava siivoamassa virtsan ja ulosteen tahrimat jälkesi,

saatava sinut ylös lattialla,

Estettävä likaamasta uusia paikkoja,

Riisuttava,

Pestävä ja kuivattava,

Puettava ja syötettävä nälkäinen kehosi.

Auot päätäsi,

rikot laseja,

jotka minun on siivottava,

jotta vältymme lisävahingoilta,

Lyöt minua kiitokseksi.

Tai löydätkö tälläkin kertaa jonkun toisen, johon ihastut?

Minua kauniimman ja houkuttelevamman,

Terveen naisen.

Elämää pursuavan hymyn,

Jonka vuoksi mietit taas eroa.

Olenko jälleen lohdutuspalkinto, koska "et jaksa aloittaa kaikkea alusta"...

Niinpä tuumaan "sitä samaa ku ennenkin, perus kipuja".

Tuhahdat "Niinpä niin. Aina sama virsi. Millonka sinuun ei koskisi..."

ja lähdet.

Niin... Minuun koskee aina.

Syytön minä siihen olen! Hittolainen! 

Aiemmin olisit istunut viereeni ja ottanut minusta kiinni. 

Kysynyt: " hei, mikä on? Näenhän, ettei nuo ole perus kipuja".  

Olisin kertonut, että koskee niin kovaa, että henki on salpaantua.  

Aiemmin olisimme olleet niin paljon muutakin:

Lähes riidaton, 

toista tukeva ja 

rakkauden toisilleen osoittava unelmapari. 

Sen aika on ilmeisesti ohi. 

Ymmärrän, että sinä olet uhri,

 joka on menettänyt paljon vuokseni. 

Kaiken sen, mitä ajattelet,

ettet sinä saa omaishoitajanani. 

Sinä olet vapaa menemään.  Sen tiedät. Mutta älä pidä minua löysässä hirressä. 

Kaikki sama, minkä sinä menetät, 

on pois myös minulta! 

Lisäksi sen päälle on kivut, 

joilta en saa hetkeksikään rauhaa!! Saatikka syyllisyys, 

kun en voi toteuttaa toiveitasi tai 

elää niinkuin haluaisimme, 

normaaleja asioita. 

Syyllisyys, 

että teen sinusta onnettoman. Syyllisyys sairaudesta,

 joka on minulla tahtomattani ja invalidisoi minut.

Sairaus mille en voi mitään! 

Pettymys, kun mikään, mitä teen tai teemme yhdessä, 

ei vain riitä piristämään sinua. 

Minulta on pois myös rakkautesi osoitus. 

Sinulla sentään on minun hellyyteni yhä jäljellä. 

Kipu ei ole sinua tärkeämpi. 

Se on vain minua vahvempi liian monesti. 

Nytkin. 

Tarvitsisin apuasi, 

mutten uskaltanut sanoa sitä ääneen. 

Suuttuisit vielä pahemmin. 

Muistoissani ovat ne ajat, 

Jolloin  osoitimme toisillemme kunnioitusta 

ja kuinka tärkeitä olemme toisillemme. 

Teimme jotain yhdessä kotonakin. 

Peli-iltoja, juttelimme ja suunnittelimme asioita tulevaisuudesta, 

olimme toisissamme kiinni rakkauden lumoissa, 

kuuntelimme samaa ääni kirjaa sylikkäin, 

kävimme lenkillä...

Olen yrittänyt kehua ja kiittää, 

kosketuksin kertoa rakastavani, kivuista huolimatta lähteä ulos kanssasi, 

Olen antanut tilaa,

ollut hiljaa, 

hymyillyt vaikka itkettää,... 

Tiedän että haluaisit paljon, 

paljon enemmän, 

ihan niinkuin minäkin. 

Kunpa olisikin edes puolet vähemmän kipuja...

Minä en ole tähän syyllinen, 

en voi muuttaa tilannetta,

Tahdon kuinka paljon tahansa. 

Sinä voit liikkua, 

mennä ulos aurinkoon, 

jutella ihmisille, 

tavata kavereitasi... 

Minä olen vankina sängyssä kehoni kiduttamana.  

Olen menettänyt mahdollisuudet monien unelmieni toteutumiseen,  elämän makuiset hetket,

Intohimon ja onnellisen parisuhteen. 

Mahdollisuuden rakentavaan keskusteluun,...

Tilalle on tullut tiuskiminen

Vastauksena kaikkeen mitä kysyn tai sanon ääneen. 

Lähes joka hetkessä kun avaan suuni, 

häiritsen sinua... 

Et pidä minua enää edes kauniina, 

ja vitsailet, että rupsahda rauhassa...

Sen teen... 

Olen menettänyt iloisen, vapautuneen itseni. 

Pelkään, arastelen, vaikenen, häpeän, 

Minä vain olen olemassa...

Paukautat oven perässäsi kiinni. 

Purskahdan itkuun, kun et näe minua. 

Olen yksin kipukroonikkona. 

Runot, joissa on merkintä "oma runoni" tmv. ovat minun itseni kirjoittamia. Yleensä kirjoitan fiktiivisiä runoja, mutta poikkeuksellisesti osa runoista voi perustua tositapahtumiin kokonaan tai joiltakin osin. En erittele runojani, mikä on totta ja mikä fiktiiviä. Se ei ole olennaista. Runoni eivät myöskään välttämättä perustu minun omaan mielipiteeseeni asioista. Ethän siis arvioi ja  tuomitse minua runojeni perusteella. Runoni voivat triggeröidä herkempiä ja herättää keskustelua tai kysymyksiä. Asiallinen keskustelu on aina tervetullutta ja suotavaa.  

Älä jaa/julkaise mitään sisältöä  blogistani osittain tai kokonaan omissa kanavissasi, omana tekstinäsi tai kuvinasi tai herjaamis mielessä, lain vastaiseen käyttöön, kaupallisiin tarkoituksiin tms. 

Jos jokin postaus mielestäsi on hyvä ja haluat jakaa sen, jaa linkki tähän ko. blogijulkaisuun tai blogiini suoraan.  Kiitos.