"Anonyymiä kipua"

Postaus käsittelee kivun  kanssa elämistä, sen mukana tulevaa taakkaa, mutta myös irti päästämistä taakasta, jota on turha kantaa mukanaan. Ja tunteista, toivosta, vaihtoehdoista...  

Sain kommentin fiktiiviseen runopostaukseeni: "Kaksi uhria, Yksi kipu". (Linkki vie kyseiseen postaukseen).

Kommentoija julkaisi anonyymisti viestinsä. Meinasin vastata hänelle suoraan siihen kommenttiin ensin, mutta vastauksesta tulisi niin pitkä ja kattava, että päädyin poikkeuksellisesti kirjoittamaan kokonaisen postauksen vastaukseksi. Vastaushan ei tule kenellekään tunnistettavasti, vaan anonyymille, nimettömälle henkilölle, joka voisi olla kuka tahansa lukijani. 

Lisäksi moni muukin hyötyy tästä postauksesta, sillä vastaan laajemmin tässä ja nyt, kuin lyhyessä viestissä, jota tuskin kukaan muu näkisi. On kuitenkin huomioitava, että tämä on vain minun näkemykseni ja jokainen poimii juuri itselleen sopivat tavat elää ja olla sieltä, mistä haluaa. Blogini ei ole absoluuttinen totuus eikä ammattilaisten tiiminä tekemä terveyskirjasto. 

Inspiration, tuttavallisemmin Inspis, on hyvinvointi-blogi sinulle, joka olet kiinnostunut  henkisyydestä, haluat vinkkejä arjessa jaksamiseen ja itsesi hemmotteluun, eikä lisäpotku silloin tällöin kohti positiivisempaa sinua olisi pahitteeksi.  Mahdollisesti elät kroonisen kivun kanssa ja haluat vertaistukea ja tsemppausta.  Haluat istahtaa hetkeksi ja saada eteesi kattauksen kauneutta ja kosmetiikkaa, kissoja, lukea syvällistä pohdintaa sekä runoja.. 

Inspis on ihan tavallinen blogi täynnä tavallista erilaista arkea sinulle jolle elämä on mahdollisuus ja jonka tuoremehulasi on puoliksi täynnä ja uudelleen täytettävissäkin. 

Aloitetaan siis saamani kommentin kuvakaappauksella. Sen jälkeen pilkon kommentin ja vastaan niin hyvin, kuin mahdollista on rajallisesti yhdessä postauksessa. 

Ihan alkuun kiitos "Nimetön" kommentistasi. Yleensä anonyymit kommentit eivät päädy blogiin, sillä niiden sävy ei ole yleensä asiallinen. Eihän kasvotustenkaan ole sallittavaa sanoa kaikkea, mitä mielessä liikkuu. Loukata toista. Kommenttisi on kuitenkin asiallinen, ja arkaluonteisuutensa vuoksi ilmeisesti käytit anonyymiteettiä suojanasi,  joten teen poikkeuksen anonyymiviestin suhteen. Enhän kaupungillakaan vaadi nimeä kerrottavan kaikkien, joiden kanssa vaihdan muutaman sanan. Ja kyllä, minä todellakin juttelen mielelläni asiallisten ihmisten kanssa. Siispä kiitos sinulle kommentistasi. 

"Olen ollut vain pienen hetken kipujen vallassa".(Anonyymi)

Olen pahoillani, että joudut elämään kovien kipujen kanssa. Se, olenko minä käynyt läpi kipua viikon vai vuoden, ei ole väliä, sillä sinun kipusi on sinun taakkasi ja juuri niin vaikeaa sietää kuin sen koet itse. Päivän, viikon, vuoden...  Vain sinä itse koet sen kivun ja juuri niin kuin koet ja tässä hetkessä. Vain sillä on merkitystä. Eihän se, kauanko minä olen elänyt kivun kanssa, poista sinun kipuasi. Tottakai krooninen kipu on kamalaa. Ja mitä pitempään se kestää, se syö enemmän sinua ja estää normaalin elämän. Huomaan kuitenkin, että sinun ja minun elämäntilanne on erilainen. Olemme eri vaiheessa kipuelämää. Se mitä sinä käyt läpi nyt, on minulla jo takana päin. Mutta silti, painotan sitä, että sinun kipusi ja kokemasi on vain sinun,  enkä voi tietää, mitä käyt läpi. 

 Se, mitä tarkoitin "36 vuoden kokemuksellani", niin sen ajan olen ollut kipukroonikko ja siihen aikaan mahtuu kivun monia eri vivahteita, kokemuksia, tunteita, vastaantulleita ihmiskohtaloita, lääkäreitä, vertaisia, tukijoita, bloggaamista, kasvamista kivun kanssa elämiseen ja ihmisenä,  olen nähnyt asioita ja kuullut ja lukenut ihmiskohtaloista... Aihe on koskettanut minua monin tavoin. En siis ole kivun keston takia sinua sairaampi tai säälittävämpi tai surkeampi... Tämä ei ole kilpailu. Jos olisit lukenut blogiani enemmän, kuin vain yhden fiktiivisen runon verran, tietäisit, ettei minun aikeeni ole kisata tai vähätellä toisten tuntemuksia. Eikä kerjätä sääliä tai voivotella surkeuttani. Jos niin olisi, tuskin Inspistä lukisi kymmenet tuhannet lukijat kuukausittain tai blogi olisi edes pystyssä jo toista kymmentä vuotta. 

"Tuo kaikki kirjoittamasi tulee liian lähelle ja sattuu sieluun." (Anonyymi)

Kyseisen runopostauksen alkusanojen lopussa on lause: "Toivottavasti herättää tunteita".

Kiitos, että kerroit runoni koskettaneen sinua. Onnistuin siis siinä. Oletko varma, ettei se ole myös hyväksi sinulle? 

Lauseestasi saan sen käsityksen, ettet päästä kaikkia tuntemuksiasi pintaan ja ettet käsittele kaikkea, vielä. Se voi olla hyväksi hetken, mutta pitemmän päälle se tekee hallaa. Vaikeat asiat on voitava käsitellä tullakseen eheämmäksi. Taakasta on päästettävä irti, jottei hajoa sen alle. Luulenpa siis, että oli johdatusta sinun päätyä lukemaan postaukseni, jotta päästät edes hitusen sitä omaa taakkaasi purkautumaan. 

En tarkoita että sinun täytyisi nyt ja heti avata kaikki padot,  siihen et taida olla vielä valmis, mutta jo tuo, että myönsit tuskan ja kirjoitukseni  koskettamisen, on alku parempaan. Valoa on siis näkyvissä. Hyvä niin! 

Muista, että hitaasti hyvä tulee. Kuulostaa kliseeltä, mutta se on todellista viisautta, niinkuin monen muunkin perinteisen sanonnan taustalla on. Esivanhempamme ovat olleet viisaita. 

Ajattelen asian niin, että mieli on kuin pesuvati, jossa on luonnonkiviä ja kristalleja, joita pesen. Jos kaadan vadista kaiken viemäriin, menevät siinä likavesi, mutta myös kaikki kauniit kivetkin. Myös jalokivet. Osa murskaantuu ja hajoaa. 

Jos sensijaan kaadan vadista varovasti vettä liruttaen, hitaasti, vatiin kuulumaton likavesi menee pois, mutta saan haalimani arvokkaat jalokivet ja arkisemmatkin luonnon kivet pysymään vadissa. Ei kuitenkaan riitä, että kaadan veden pois, vaan minun täytyy huuhdella ja hangata ja harjata kiviä ja taas huuhdella. Joka huuhtelun jälkeen huomaan veden ja kivien olevan puhtaampaa ja kauniimpaa. Kristallit alkavat loistaa ja harmaatkin kivet näyttävät uskomattoman kauniilta sävyineen ja kuvioineen. Eikä riitä, että olen joskus pessyt kivet. Niitä täytyy toisinaan puhdistaa uudestaan liasta, pölystä ja negatiivisesta energiasta, jota kivet imevät itseensä. 

Samoin mielen taakat tulee vapauttaa hiljalleen ja pitemmän kaavan kautta. Ei kertarytinällä. Ja myöhemminkin huolehtia siitä, ettei uutta taakkaa pääse kertymään harteillesi. 

En tunne sinua niin hyvin, että tietäisin, mikä juuri sinulle on parasta, mutta moni tuollaisessa tilanteessa oleva hyötyy esim. Psykoterapiasta. Sanana se voi olla pelottava ja tuoda mieleen  "pidänkö sinua hulluna", mutta siitä ei ole kyse! Ei todellakaan! Moni julkkiskin käy psykoterapiassa. Se olisi itseasiassa siunaus meille kaikille. Mutta etenkin vaikeuksien kanssa eläville. Olipa sitten kyse talousongelmista, traumoista, kivusta, käytöshäiriöistä,.... 

Kova kipu ON syy saada kokonaisvaltaisempaa apua. Sitäpaitsi raskas taakka lisää kiputuntemuksia. 

"En näe enään mitään hyvää tulevaisuudessani, haluan vain pois täältä. Ainoastaan muutamat lähisukulaiseni pitävät minut täällä, en haluaisi heille enempää tuskaa tuottaa."(Anonyymi)

Toivon sinulle voimaa ja iloitsen, että sinulla on lähimmäisten tuki. On ymmärrettävää,  että itsemurha käy mielessä kipujen takia, mutta pois lähtö ei tosiaankaan ole ratkaisu. Se aiheuttaa hurjasti tuskaa toisille. Se on kuin lumivyöry. Pieni lumipallo pyyhkäisee alleen kaiken, mihin koskettaa. Tuhoaa monta elämää.  Onneksi ymmärrätkin sen.

En voi väittää tietäväni, miltä juuri sinusta tuntuu, sillä siihen pystyt vain sinä. Ei kukaan muu. Tiedän kuitenkin  ne kokemani myllerrykset, joissa toivo tuntuu katoavan ja kipu syö mielen ja kehon. Olen myös kokenut sen riemun, kun en antanutkaan periksi, vaan sinnittelin ja se palkittiin. Sillä tulevasta emme tiedä mitään. Tiede on kehittynyt kivun kohdalla tänäkin aikana jo, mitä minä olen elänyt kivun kanssa. Esim. diagnostiikka, lääketiede, lääkkeettömät hoitomuodot,... 

Lisäksi kaikki muu apu, jota olen saanut, kuten apuvälineet, työkyvyttömyyseläke, avustaja... 

Voin siis kertoa, että toivoa on olemassa, vaikka kuinka on hetkiä, ettei enää jaksaisi yhtään. Minulla on myös uskon tuoma lohtu ja tuki, mutta sitä en tätä enempää tuo esille, sillä se on asia erikseen. Toivoa on uskomattakin. Tottakai. 

Ei kannata miettiä seuraavien 50vuoden kipuja, koska emme odellakaan tiedä, mitä tulevaisuus antaa meille. Ei kannata miettiä menetettyjä vuosia, sillä ne ovat historiaa. On vain tämä hetki. Nyt. Kuinka selviän tästä hetkestä. Mikä tuottaa hyvää mieltä nyt. Kipu on ja jos se kuuluu arkeesi kroonisena, se on tavallaan hyväksyttävä siihen ja löydettävä keinot elää sen kanssa . 

 Miten olet muuttunut kivun aikana? Onko jotain hyvääkin pahan seassa? Esim. pakko pysähtyä miettimään omaa elämääsi? Näet pienet asiat joiden ohi kiiruhdit ennen? Oletko tutustunut uusiin ihmisiin? Tai jotain muuta? Yritä löytää juuri niitä sinun positiivisia asioitasi kivusta huolimatta. Aluksi se on vaikeaa, mutta yritä vielä, vielä ja vielä. Ajastaan se helpottuu. 

Kannattaa hakea apua niihinkin tuntemuksiin, jotka näyttäytyvät itsetuhoisuutena tai itsetuhoajatuksina. Ei vain kipujen vuoksi hoitoa, sillä toivottomuuteenkin tarvitaan apua. Sitä ei kannata hävetä. Kun mielen kivun saa vähenemään, kehokin voi paremmin. Ihan totta! Ja sama pätee jos on uniongelmia. Unen merkitys on valtava. Jo pari-kolme valvottua yötä vaikuttaa valtavasti taakkaan ja kivun sietoon. Kipu tuntuu "räjähtävän käsiin" väsyneenä. 

"Ajattelin etsiä kirjoituksia, joista saisin jonkinlaista vertaistukea, mutta ehkä kuitennkin jatkan kissavideon katselua."(Anonyymi)

Myös kovien kipujen kanssa eläessä iloa voi löytää ja mielenrauhan myös. Ei sormia napsauttamalla, mutta keskittymällä pienin askelin sen lisäämiseen, olet perillä lopulta. Joskus on se eka päivä, jolloin aloittaa. Vaikka sitten kissavideoita katsomalla. Niitä katson ja teen itsekin, joten kyllä, suosittelen. 

Onko mahdollista, että joku toinen lääkäri voisi auttaa sinua kipujen hoidossa? Jokin eri hoito tai kuntoutus? Lääkkeiden muuttaminen tai lisääminen? Suosittelen lääkkeettömiäkin vaihtoehtoja. Esimerkiksi  mainitsemasi vertaistuki on iso asia, sillä yksin ollessa asiat ovat hyvin suppealla pohjalla. Vertaistuen avulla voit löytää keinoja lievittää kipujasi tai kestää niitä paremmin. Ehkä saat uusia ystäviä ja jonkun jonka kanssa jutella ja hän ymmärtää sinua. 

"Voimani ei riitä jakamaan muiden tuskaa, saati että olisin tukena kenellekkään. Ahdistaa vaan niin kovastti, että oli pakko johonkin purkaa mieletäni. Anteeksi."(Anonyymi)

Muista, ettei kenenkään pidä ottaa toisen kipuja omakseen, eikä siihen kukaan edes pystyisi. Niinkuin ei siihenkään, että kukaan toinen "tietää", miltä toisesta tuntuu. Se,että ottaa taakakseen toisten murheita, ei auta ketään. Päinvastoin. Se, että joku toinen säälisi sinua, ei poistaisi sinun kipuasi. Kuten olen blogissani jo vuosia kirjoittanut, itsesääli ja sääli  suistaisivat vain epätoivoon, toivon hiipumiseen ja itsesääliin. Se tie ei vie valoon, vaan toivottomaan kärsimykseen. 

Tottakai lähes kaikkia tunteita käymme läpi jokainen hetkittäin, niin kipukroknikot kuin omaisetkin, mutta negatiivisistä tunteista kannattaa päästää irti niin pian kuin mahdollista.  

Luulen, että olet lukenut blogistani ainoastaan tämän yhden runon. Et kivun lievitykseen liittyviä vinkkejä. Pitääkö paikkansa? 

Kipukroonikon elämä on ylä- ja alamäkiä.  Tuon kommentoimasi runon tarkoitus olikin herättää ajatuksia. Ei sääliä. Runo ei kerro minusta ja elämästäni. Ei todellakaan! Senhän kerroin postauksen lopussakin. Se lukee myös esittelysivullani. Tässä ote esittelysivultani runoihin liittyen: 

Runot, joissa on merkintä "oma runoni" tmv. ovat minun itseni kirjoittamia. Yleensä kirjoitan fiktiivisiä runoja, mutta poikkeuksellisesti osa runoista voi perustua tositapahtumiin kokonaan tai joiltakin osin. En erittele runojani, mikä on totta ja mikä fiktiiviä. Se ei ole olennaista. Runoni eivät myöskään välttämättä perustu minun omaan mielipiteeseeni asioista. Ethän siis arvioi ja  tuomitse minua runojeni perusteella. Runoni voivat triggeröidä herkempiä ja herättää keskustelua tai kysymyksiä. Asiallinen keskustelu on aina tervetullutta ja suotavaa.  (Inspiration)

Mitä tähän yhteen ainoaan runoni tulee,  se on siis fiktiivinen runo, johon olen löytänyt tarttumapinnan vain osaan omista kivuistani. Minun elämäni ei todellakaan ole tätä.  Siitä kerroin postauksessakin näillä lauseilla, jotka kuvista näet: 

Se, mitä suosittelen sinulle nyt näillä tiedoilla ja intuitiivisella kokemuksella, on listattu satunnaiseen järjestykseen tähän alle.  Toivottavasti löydät itsellesi tarvitsemaasi apua ja saat elämään lisää iloa ja valoa. 

• Vertaistuki
• Psykoterapia/lyhyempi terapia
• Lääkärin kanssa keskustelu hoidon riittämättömyydestä
• Meditaatio
• Kylmä-lämpöpakkaus 
• Puhu, kerro, päästä ulos taakkasi tavalla tai toisella loukkaamatta muita 
• Kipugeelit, hevosvoide, 
• Uni

Lisäksi suosittelen kokeilemaan korvakuulokkeet korvilla ja matalalla volyymilla äänihoitoa. En tiedä, mihin sinulla koskee tai miksi, mutta kokeile tätä: 

Hoitavaa musiikkia

Suosittelen myös aiheeseen liittyviä postauksia: 

BOT ja kivuille heipat

Esittelyssä kipuja lievittävä BOT-minipeitto

Bumerangityynyllä selkäkipuja vastaan 

Esittelyssä tyyny, joka mullisti elämäni

Värityskuvilla mindfullnessia

Tuntuuko sinusta toisinaan siltä, ettet löydä inspiraatiota luovuuteen tai raskas möykky rinnassa ei ota hellittääkseen? 

Koetko olevasi masentunut tai levoton tai onko lapsesi vaikea pysyä aloillaan? 

Sekä akuuttiin- että krooniseen kivunhoitoon

Esittelyssä Therapearl kylmä/kuumapakkaus

Kaikkea hyvää, toivoa, iloa ja valoa sekä vähemmän kipuja toivoen