Syyskuun ARVONTA



Olemme päässeet jo niin pitkälle voima-aurinkokuvissa, että on palkitsemisen aika. Jos voisin, ripotteleisin lahjoja kauttaalleen ja sanoisin: "Saa ottaa, olkaa hyvät". Mutta on mahdottomuus alkaa ripotella tai postittaa kymmeniätuhansia  lahjoja, joten annan mahdollisuuden osallistua arvontaan, jossa yksi voittaa palkinnon. Sitä ennen tirautetaan kyyneleet. Hmm..

Osa meistä itkee hiljaa hetken aikaa omassa yksinäisyydessään. Osalle itku saattaa olla häpeä ja osa antaa tulla välittämättä paikasta tai siitä, näkeekö joku vai ei. 
Sielumme kannalta kuitenkin ainoa oikea tapa itkeä vapauttavasti, on henkinen itkeminen. Se tarkoittaa sitä, että tyhjennämme sielumme runsain kyynelin ja antaen itkun tulla ulos voimalla. Nenä tukossa, silmät punaisina ja naama turvoksissa. Olet todennäköisesti kokenut sen joskus. 

Milloin itkit kunnolla?

 Itseasiassa nauru ja itku ovat ihmisen perus käyttäytymistapoja. Olemme itkeneet ja nauraneet jo vauvoina opettelematta niitä erikseen. Niitä ei kannata tukahduttaa nyt.

Sitäpaitsi kun nauru tai itkeminen alkaa, sitä ei helposti pysäytetä. Molemmat kestävät oman aikansa ja loppuvat sitten.  Sekä tukahduttamaton  nauru, että itku antavat saman lopputuloksen: Sieluun helpotuksen.

Miksi minä toivon sinulle moista, hallitsematonta itkun purkausta? 
On huomioitava se, että toivon sinun nauravan ilosta, riemusta, onnesta.. Haluan,  että naurat niin, että vedet kirpoavat silmiisi ja mahaan alkaa sattua. 

Mutta jos kannat surua, tuskaa, turhautumista, pelkoa, yksinäisyyttä.. jotain, mikä satuttaa sieluasi, totta kai haluan vapauttaa sinut siitä tuskasta! Valitettavasti nauramalla emme surua saa pois. Ehkä pikkiriikkisen surun, mutta isot meidän on surtava, ja käsiteltävä asiat ja itkettävä ne ulos. 

Aito, syvä itku laukaisee myös toiminnot proteiinitasolla ja saa meidät oppimaan uutta helpommin ja luovuutemme puhkeaa kukkaan. Vastaavasti hiljaa oleminen patoaa taakkaamme ja ahdistumme, stressaannumme, ylikuormitumme... 
Toki pelkkä itku ja nauru ei sielustamme ehjää tee, jos taustalla on liikaa ahdistusta. Puhuminen tuo helpotusta osaltaan myös. 


Voimmeko unohtaa ja jatkaa elämäämme, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Emme voi. Voimme oppia elämään asioiden kanssa. Joissakin tapauksissa anteeksianto riittää jatkamaan eteenpäin, mutta joitakin asioita ei vaan korjaa mikään, eikä sitä ole tarvekaan korjata. Esim. Läheisen kuolema jättää haavat meihin, eikä sitä edes pidä unohtaa. Ei korjata naurulla. Mutta kukaan ei toivoisi sinun olevan loppuelämääsi hajalla ja ahdistunut. 

Sinun tehtäväsi voisi olla elää niitä asioita, jotka menettämäsi rakas ei voi elää kanssamme. Enkä tarkoita, että elät hänen elämäänsä. Ehei. Ihan sinun omaasi, mutta voit tehdä päätöksiä, että saavutat tämän ja tämän asian. Kun etappi täyttyy, voit ainakin joskus ajatella tehneesi sen hänen kunniakseen. Hänen muistolle. Voit vaikka saavutettuasi laittaa käden sydämesi päälle ja hetken hiljentyä ja ajatella häntä. Tai nosta kaksi sormea pystyyn ja osoita niillä taivaalle. Ajattele tehneesi tämä hänelle. Saat itkeä. Saat iloita ja nauraa. Saat saavuttaa asioita. Saat olla ylpeä itsestäsi. Sinä teit sen!

Piirrä nyt oma aurinkosi. Voit kirjoittaa joko auringon ympärille suoraan tai teipata paperiteipillä pieniä lappuja, mitkä saa helposti irti. Muistilaput käyvät oikein hyvin myös. Kirjoita 1-3 asiaa, nyt aluksi, mitä aiot saavuttaa tai tehdä. Nyt en tarkoita perus asioiden tekemistä, kuten syön , pesen hampaat, menen nukkumaan. 
Nämä tehtävät ovat pitemmän aikavälin asioita. Haen opiskelemaan, aion hankkia työpaikan, aloitan päivittäisen ulkoilun,... Se voi olla niinkin pieneltä kuulostava asia, kuin
"tänään en mene maate enkä sänkyyn muutenkaan ennen yöunille menoa", jos elämä on tuntunut jo jonkin aikaa siltä, ettei mikään innosta. 

Kun olet saavuttanut tavoitteesi, vaihda lappu tai ympyröi ja kirjoita uusi tavoite elämällesi. Haasta itseäsi ja haasta sielusi voimaan paremmin. 

Lupaathan tehdä kaikkesi sielusi voimistumiseksi!? 

Saanhan sinulta synttärilahjaksi ensimmäisen tehtäväsi: Aion haastaa itseni vahvemmaksi. 
(Ja kyllä, synttärit ovat 2 viikon päästä) 

Kiitos kiitos kiitos


OSALLISTU SYYSKUUN ARVONTAAN: 
Arvonta-aika on 05.09.2020-30.09.2020
  1. Kommentoi tätä postausta
  2. Jätä kommenttiin nimimerkkisi
  3. Joko olet lukijani? 
  4. Haluaisitko jakaa tämän sivun omalla sivullasi blogissa, Facebookissa, Twitterissä tai vaikka arvontakuvan Instagramissa?
  5. Muista tulla katsomaan Lokakuun alkupäivinä, oletko voittanut.  


Palkinto sisältää kaiken tämän: 
  • 2 pkt Essence  kynsitimantteja
  • Askarteluun hauska kehys
  • 2 kpl rintsikkaperhosia (saat henkselit takaa yhteen)
  • Herkunkerkkukorut korvakorut
  • doucce Luscious Lip Stain -huulipuna matkakoko
  • Washiteippi
  • 4 bonbon-klemmaria vaikkapa planneriin


Onnea arvontaan ja sielun hoivaamiseen. 

Viltsu

Kommentit

Postauksessasi oli minulle niin kovin ajankohtaisia asioita. Luen postauksen useampaan kertaan. Kiitos! Mutta hei, siis arvonnassa mukana tietenkin 😊👍
Upea postaus. Jäin miettimään milloin itkin viimeksi. Miten on mahdollista, etten muista. Nyt tuli paljon pohdittavaa minulle.
Eikä itkua tarvitse väkisin vääntää. Kunhan itkun alkaessa antaa sen tulla. Ei pidättele.
Siinä mielessä kiva kuulla,että postaus on tarpeellinen, mutta tietysti harmi, jos sielussasi on haavoja.
Anonyymi sanoi…
Ei ole tullut itkettyä kunnolla, kyllä aina silmät kostuu kun lukee tai kuulee ihmisten pahuuksista, jäänpä itsekin pohtimaan tuota itkun kunnolla purkauksen helpotusta. Osallistun arvontaan jos minut otat mukaan.
aiholapp at lailanet.fi
Anonyymi sanoi…
Upea postaus, ja niin paikkansa pitävä! Viime vuosi oli itselläni todella raskas ja vaikea, ja vasta nyt tänä keväänä pääsin pahimmasta yli, ja siihen todellakin tarvittiin monet itkut. Itkin, itkin ja itkin, kunnes helpotti.
Arvonnassa ehdottomasti mukana.
annu.liina78@gmail.com