Runoni: Hyvästi, rakkaani

Menit ulos tupakalle, 
Kuulemma hermojasi lepyyttämään, 
minun takiani taaskin. 
Ja minä siinä sängyn vieressä lattialla, 
Huulet turvonneina ja 
hiustupsu irti revittynä.
En itke. En itke. En itke! 


Kyllä minä sen tiedän. 
Rakastan yhä sinua
Ja tulen varmaan rakastamaankin 
Vielä tovin. 
Toisenkin. 
Olen sairaalloisen riippuvainen rakkaudestasi.

Tai ehkä se on se tunne, 
Tunne, että kelpaan jollekin. 
Edes sinulle, 
joka menetät hermosi vuokseni useasti. 
Sanot kuitenkin minua nukeksesi. 


Nukke.. 
Niin. 
Se minä sinulle olen. 
Nukke, 
joka näyttää miltä tahdot ja
alistuu asentoon kuin asentoon, 
eikä sano sanaakaan. 
Paitsi kun haluat minun kutsuvan sinua;
 "kyllä kultaseni". 

Mutta kun ei elämämme voi jatkua enää näin!   
Minä en vaan suostu enää olemaan se syy, 
jonka nimiin pistät oman agressiivisen käytöksesi. 
Tekosyy vihaasi. 
Nukkeleikkiesi orjattareksi. 

Ei, en minä tiedä, 
kuinka syyllinen minä loppujen lopuksi olen 
tai edes sitä, syyllinen mihin. 
Minä olen hajalla!
Pieninä palasina tässä lattialla. 
Sinun terävän kielesi takia. 
Sinun iskujesi takia. 
Sinun voimakeinojesi takia. 


Minkä minä sille voin,
että uskoin sinua näin kauan. 
Annoin sinun alistaa mieleni 
ja kehoni. 
Olet manipuloinnin mestari, rakkaani.
Nyt olen jälleen uusilla mustelmilla, 
entisten ollessa vielä keltapunaisia. 

Olen haavoilla, 
murtuneiden kylkiluiden alla 
sydän sirpaleina.
Sielu pelosta sokeana. 
Ja sinä vaadit yhä kehoani oman halusi tyydyttäjäksi.
Ei! 
Enää en vain pysty tähän! 
Minulla ei ole enää voimia. 
Minua oksettaa.. 
Minä taidan pyörtyä.. 

Soitan vielä kerran yks yks kak 
ja sitten se saa olla. 
-Hätäkeskus
-Minä olen vihdoin riittävän vahva eroamaan hänestä. 
Sain sanotuksi tämän, 
Sujautettua puhelimen sängyn alle yhä linjat avoinna. 

-Ei! Älä!  Ole kiltti... 
-Sinä saatanan narttu! 
Tästä saat ja tästä! 
Et vieläkään ole oppinut läksyjäsi! 
Ylös siitä helvetti! 


Maailmani pimenee juuri sillä hetkellä, 
kun ovi lennähtää auki ja 
sinua käskytetään alistumaan.
Tunsin pimeyteen vajotessani vielä vieraan, 
mutta hellän käden kasvoillani. 

Hyvästi,  kuiskasin sinulle, rakkaani.  
Aamulla heräisin sairaalasta turvassa. 
Uuden elämäni alussa. 
Kiitos, Jumalani. 

-Viltsumari-

Kommentit

Sude sanoi…
Voi ei, perheväkivalta on jotain aivan kamalaa. Silloin nuorena minäkin koin tuommoista, mutta enää en anna kenenkään lyödä itseäni. Äkkiä vaan eroon pahoinpitelijästä, sillä toinen ei kuitenkaan muutu koskaan. Turha odottaa sitä seuraavaa kertaa, joka voi ollakin sitten entistä raaempi.
Sude,olen samaa mieltä, että seuraava kerta voi olla pahempi. Siinä tilanteessa henkilö on niin alistettu, pelokas ja ahdistunut, ettei ajattele realistisesti. Ei ehkä uskalla lähteä hakemaan apua. Tekijä saattaa uhkailla. Siksi tärkeää onkin esim. Ystävien ja naapureiden matalan kynnyksen yhteydenotto virkavaltaan.ja toivon, että edes joku joka tämän lukee, hakisi itselleen apua heti. Ei vasta sitten, kun tilanne on se viimeinen.
Olipa hassusti kirjoitettu loppu. Tarkoitan, että hakisi apua heti, sillä sekin kerta voi tulla, ettei enää herää.
Olipa riistävä runo! Monta vuotta seurasin läheisin kärsimyksiä väkivaltaisessa suhteessa ja aina toivoin, että hänellä olisi voimia lähteä. Eräänä päivänä tapahtui juuri näin ja hän pääsi pois. Hän on nyt onnellinen, uudessa suhteessa, mutta arvet eivät koskaan parane <3
Henkisen kivun ja pelon kanssa joutuu elämään loppuelämänsä. Ne lievittyvät ja niiden kanssa pärjää,mutta tietyt tilanteet, hajut,kosketus tms voi laukaista sen pakenemisrefleksin uudelleen. Iloitsen ystäväsi onnea. Tsemppiä hänelle.