Runoni: Elämää vaakatasossa

Kuten olen kertonut aiemminkin jo, on voimavarani hyvin rajalliset tällä hetkellä. Oikeastaan viime vuosi on ollut raskas. Kivut vievät mehut ja elämäni on vaakatasossa suurimmaksi osaksi. On poikkeus, kun pääsen ulos tai istumaan tuolille.

Minun on ollut pakko muokata elämäni vaakatasoon niin, että se olisi yhä mielekästä ja antoisaa kivuista huolimatta. Tästä syntyi seuraava runo. Runo on siis omani.

Sen tarkoitus ei ole kerjätä sääliä tai saada kommentteja, joissa voivotellaan elämääni. Runo on pahanolon purkamista, eheytymistä, voimien keruuta. Se on kuvaus ja esimerkki. Yksi tarina ja valmis jatkumaan onnellisemmin. Halusin sinun saavan lukea palan minun arvokasta arkeani. Aina ei vaan voi olla aurinkoista ja lumoavan kaunista. Ei edes minulla.


"Kuinka kohdata tuska,
Kuinka rohjeta maahan polvistua anomaan apua luojalta? 
Onko luojaa edes olemassa, koska sallii tämän kaiken?

Isot pojat ei itkeä saa, sanotaan.
Miksi sitten luoja loi kyyneleet ,
jotka virtaavat vuolaanaan?

Haluaisin huutaa ääneen,
kirota perkelettä, 
lyödä nyrkillä tiiliskiviseinään..
Runnoa rystyset verille 
jotten tuntisi mitään muuta.

Haluaisin huutaa tuskan pois.
Huutaa sen pahan,
mikä rintaa puristaa, niin,
Että kurkku on repaleiseksi hangattuna santapaperina. 
Ei se auta, ei se auta.


Tuskanhiki otsaa pitkin valuu
kuin kevätpuro.
Sydän pomppii rinnasta lähes ulos.
Vasen käsivarsi on puristuksissa nyrkkiä myöten, valmiina iskuun, vastaanottajan roolissa. 
Jalat voimattomat ja puutuneet, 
hoipertelen päin seinää kaatuen. 
Kivut valtavat, voimia vievät, 
Otan unilääkkeen nukahtaakseni ja päästäkseni hetkeksi pois. 
Onnistun tunniksi tai kahdeksi. 
Näetkö minun uupuneen?

Unettomat yöt ja itkuisuus, 
Käsikädessä kulkevat kanssa kivun. 
Sekalaiset mielialat, itsetuntokriisi
Ja turhautuneisuus.
Olen autettavana kodissani , 
Vankina omassa vuoteessani. 
En edes tiedä, onko keittiönpöytä pyyhitty tai 
Verstas pyyhitty pölyistä. 
Minun valtakunta  josta minut on häädetty maanpakoon raipaniskujen uhalla. 
Olen lopen uupunut siihen, ettei vartalo kulje pään mukana tasa-askelin. 
Se mitä innoissani aion, jää aikeeksi. 

Mitään en voi sopia, 
Missään en käydä, 
en harrastaa enkä edes istua tuolilla.  
Huudan kivusta silloin, 
kun toiset jo nukkuvat.
Haluaisin tehdä asioita, 
pieniäkin vaikka,
Mutten saata kävellä, seisoa 
jos edes paikoillani aina olla. 


Ja tämä vasta jäävuoren huippu, joka 
merenpinnalta heijastuu, niinkuin säteilee kivut.
Ja silti sanon, On elämäni 
arvokasta. 

Mutta kuinka saada apua 
kun vain pihisen ja hengitys on vaikeaa?
Kun kukaan ei kuuntele, 
Ei usko tai ei ole hoitokeinoa.
Kuinka turruttaa kipu, kun 
huimaa ja ahdistaa? 
Kun kädet vapisevat jalkojen kanssa kilpaa? 
En muista kaikkea, edes aamua tätä tai edellisiltaa. 
Haluan vain rakentaa lääkärin kanssa 
luottamuksen siltaa. 

Ja kun kotona olen, 
olen apua tarvitseva yhtälailla, kun ulkona.
On vaimokultani omaishoitaja 
Palkatta, ilman lomaa, yötä päivää 
Ja jo heti aamusta. 

Kylmäpakkaus, lämpöä  
Lääkkeitä, voiteita, tippoja ja 
Hyväilyä. 
Kyynelten ja hien pyyhintää, 
Petivaatteiden vaihtoa minun ollessa vessassa.
Pesemiseni, kynsien leikkaus, pukeminen, 
Autokyyti, kotityöt, apteekki.
Ruokaa pitää laittaa, siivota, kuunnella minua
Käskeä hengittämään, hengittämään syvään sisään, ulos , sisään... 

Elämää vaakatasossa. 
Sitä rakennan nyt pala palalta. 
On elämälläni tarkoitus, 
On elämälläni merkitystä. 
Etsin niitä parhaillaan. 



Kaikki kuvat ja runo ovat omiani 

Kommentit

Hieno runo vaikeasta ja itsellekin hyvin hyvin tutuista kivuista ja sen mukanaan tuomista rajoituksista! Runojasi olisi mukava lukea lisää. Voimahalaus tämänkin päivän haasteisiin
Kiitos ! Runoja on tännekin tullut monia jo, tulee vielä lisää. Kivaa viikonloppua!
Olet taitava runoilija! Runosta kyllä huokuu se tuska, mitä koet!
Oi, wau. Kiitos! Onpa kiva kuulla, että pääsen runoillani "iholle".
Kiitos. Hetki kerrallaan. Tässä ja nyt
Voimahaleja sinulle. Upea runo.
Olipa koskettava runo... Lähetän lämpimän halauksen, vaikka se ei olotilalta pelastakaan! Voimia toivon silti <3
Kaunis ja surullinen runo. Voimia sinne :( :)
Mukavaa viikonloppua sinulle.
Kyllä se helpottaa, usko pois. Tuki antaa voimaa jaksaa. Kiitos ihana.
Kiitos. Tämä on arkeani. Ei ihan sitä, mitä nuorena haaveilin ja missä näin itseni tulevaisuudessa, mutta elämää se on sairaankin elämä.
Minna M sanoi…
Pysäyttävä runo. Entisessä työssäni olen hoitanut välillä kipupotilaita. Runo kuvastaa, mitä he kävivät läpi. Kuvat ovat kauniita!
Kivuttomia hetkiä!
LeenaS sanoi…
Huomasin, että huokaus purkautui luettuani tämän. Lämmin halaus sinne. Sanoja on vaikea asettaa. Upeaa, että löydät elämän ilon hetkistä. Iloa ja hyvää oloa toivon jokaiseen päivääsi ♡
isivuosi sanoi…
Koskettava runo, veti aika sanattomaksi. Voimia sinulle arkeen, toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyväksi.
Kiitos. Runo syntyi jotta saisin kerrottua tuntoni. Ja ehkä jopa ollakseni ääni heillekin, jotka makaavat vuoteessa ääneti..
Kiitos. Halaus vastaanotettu. Se lämmittää sydäntä.
Veikkaan ettei tästä kovin suuresti muutu parempaan, koska etenee mokoma. Kiitos, toivotaan kuitenkin parasta. Upeaa viikkoa sinulle ja perheellesi.