Runoni: Elämää vaakatasossa
Kuten olen kertonut aiemminkin jo, on voimavarani hyvin rajalliset tällä hetkellä. Oikeastaan viime vuosi on ollut raskas. Kivut vievät mehut ja elämäni on vaakatasossa suurimmaksi osaksi. On poikkeus, kun pääsen ulos tai istumaan tuolille.
Minun on ollut pakko muokata elämäni vaakatasoon niin, että se olisi yhä mielekästä ja antoisaa kivuista huolimatta. Tästä syntyi seuraava runo. Runo on siis omani.
Sen tarkoitus ei ole kerjätä sääliä tai saada kommentteja, joissa voivotellaan elämääni. Runo on pahanolon purkamista, eheytymistä, voimien keruuta. Se on kuvaus ja esimerkki. Yksi tarina ja valmis jatkumaan onnellisemmin. Halusin sinun saavan lukea palan minun arvokasta arkeani. Aina ei vaan voi olla aurinkoista ja lumoavan kaunista. Ei edes minulla.
"Kuinka kohdata tuska,
Kuinka rohjeta maahan polvistua anomaan apua luojalta?
Onko luojaa edes olemassa, koska sallii tämän kaiken?
Isot pojat ei itkeä saa, sanotaan.
Miksi sitten luoja loi kyyneleet ,
Kaikki kuvat ja runo ovat omiani
Isot pojat ei itkeä saa, sanotaan.
Miksi sitten luoja loi kyyneleet ,
jotka virtaavat vuolaanaan?
Haluaisin huutaa ääneen,
kirota perkelettä,
Haluaisin huutaa ääneen,
kirota perkelettä,
lyödä nyrkillä tiiliskiviseinään..
Runnoa rystyset verille
Runnoa rystyset verille
jotten tuntisi mitään muuta.
Haluaisin huutaa tuskan pois.
Huutaa sen pahan,
mikä rintaa puristaa, niin,
mikä rintaa puristaa, niin,
Että kurkku on repaleiseksi hangattuna santapaperina.
Ei se auta, ei se auta.
Tuskanhiki otsaa pitkin valuu
kuin kevätpuro.
Sydän pomppii rinnasta lähes ulos.
Vasen käsivarsi on puristuksissa nyrkkiä myöten, valmiina iskuun, vastaanottajan roolissa.
Jalat voimattomat ja puutuneet,
hoipertelen päin seinää kaatuen.
Kivut valtavat, voimia vievät,
Otan unilääkkeen nukahtaakseni ja päästäkseni hetkeksi pois.
Onnistun tunniksi tai kahdeksi.
Näetkö minun uupuneen?
Unettomat yöt ja itkuisuus,
Käsikädessä kulkevat kanssa kivun.
Sekalaiset mielialat, itsetuntokriisi
Ja turhautuneisuus.
Olen autettavana kodissani ,
Vankina omassa vuoteessani.
En edes tiedä, onko keittiönpöytä pyyhitty tai
Verstas pyyhitty pölyistä.
Minun valtakunta josta minut on häädetty maanpakoon raipaniskujen uhalla.
Olen lopen uupunut siihen, ettei vartalo kulje pään mukana tasa-askelin.
Se mitä innoissani aion, jää aikeeksi.
Mitään en voi sopia,
Missään en käydä,
en harrastaa enkä edes istua tuolilla.
Huudan kivusta silloin,
kun toiset jo nukkuvat.
Haluaisin tehdä asioita,
pieniäkin vaikka,
Mutten saata kävellä, seisoa
jos edes paikoillani aina olla.
Ja tämä vasta jäävuoren huippu, joka
merenpinnalta heijastuu, niinkuin säteilee kivut.
Ja silti sanon, On elämäni
arvokasta.
Mutta kuinka saada apua
kun vain pihisen ja hengitys on vaikeaa?
Kun kukaan ei kuuntele,
Ei usko tai ei ole hoitokeinoa.
Kuinka turruttaa kipu, kun
Kuinka turruttaa kipu, kun
huimaa ja ahdistaa?
Kun kädet vapisevat jalkojen kanssa kilpaa?
En muista kaikkea, edes aamua tätä tai edellisiltaa.
Haluan vain rakentaa lääkärin kanssa
luottamuksen siltaa.
Ja kun kotona olen,
olen apua tarvitseva yhtälailla, kun ulkona.
On vaimokultani omaishoitaja
Palkatta, ilman lomaa, yötä päivää
Ja jo heti aamusta.
Kylmäpakkaus, lämpöä
Lääkkeitä, voiteita, tippoja ja
Hyväilyä.
Kyynelten ja hien pyyhintää,
Petivaatteiden vaihtoa minun ollessa vessassa.
Pesemiseni, kynsien leikkaus, pukeminen,
Autokyyti, kotityöt, apteekki.
Ruokaa pitää laittaa, siivota, kuunnella minua
Käskeä hengittämään, hengittämään syvään sisään, ulos , sisään...
Elämää vaakatasossa.
Sitä rakennan nyt pala palalta.
On elämälläni tarkoitus,
On elämälläni merkitystä.
Etsin niitä parhaillaan.
Kaikki kuvat ja runo ovat omiani
Kommentit
Kivuttomia hetkiä!