Äitienpäiväksi lahjaideoita ja ARVONTA
Äitienpäivä on pian käsillä. Tänä vuonna äitienpäivää vietetään. 13.5.2018. Äitienpäivähän on toukokuun toisena sunnuntaina Suomessa, mutta ulkomailla päivä vaihtuu maakohtaisesti. Äitienpäivänä Suomen lippu nostetaan salkoon liehumaan kunnioittaen äitejä ympäri maan.
Toinen tapa kunnioittaa äitiä on muistaa häntä lahjalla. Tänä päivänä tavaraa on jo yltäkylläisyyteen saakka monissa kodeissa, joten lahjaksi annetaan yhä useammin omaa aikaa. Hyvin helposti kauneushoitolat repäisevät sievoisen summan kertakäynniltä, joten ehdotankin vaihtoehtona lehtilahjaa, josta on iloa pitkäksi aikaa. Kaikella ihailulla myös kasvohoitoja kohtaan.
Mutta minkälainen lehti äidille? Siinä kannattaa hieman tehdä salapoliisityötä ensin. Kiinnitä huomio näihin:
- Tuleeko hänelle jo lehtiä
- Mitä hän harrastaa
- Mistä asioista tykkää
- Leipooko paljon tai tekeekö käsitöitä,
- onko äiti raskaana tai
- Mistä lehdestä äiti kertoo tykkäävänsä
- Onko äidin intohimo sisustus, antiikki, matkailu tai kenties moottoriurheilu
- Vai lukeeko äiti kaikki vastaantulevat sarjikset ja fanittaa Akua tai jotain muuta sarjishahmoa
Helpoin tapa onnistua varmasti, on hankkia lahjakortti lehtivalikoimaan, mutta apuna voit käyttää myös täysin ilmaista lahjaopasta.
Lahjaopas esittää sinulle äidin tietoihin sopivia esimerkkilehtiä, joista voit valita sopivimman. Lehtikuninkaallahan on noin 1300 lehteä, joten lahjaopas on hurjan kätevä. Mitään vaikeita kysymyksiä siihen ei edes tarvita, joten nuorikin sitä osaa käyttää. Keski-ikäinen on siinä 40-60 vuoden välillä, aikuinen nuorempi ja kokenut vanhempi. Näillä tiedoilla ja äidin tyylillä pärjäät hienosti.
Lahjaopas ehdottaa yhtä lehteä ykkösenä ja muutamaa muuta varteenotettavaa lehteä lisäksi. Esim. Minun tiedoillani Seura olisi ykkönen, mutta valitsisin kuitenkin muista varteenotettavista lehdistä joko Taikan (askartelu), Digi kuvan (Kamera-lehti, jonka tilaus päättyi juuri) tai Trendin (ihan huikea muoti&kauneuslehti). Eli aivan sitä mikä minua olisikin. Ja hei, lahjaopasta voi toki käyttää myös miesten ja lasten sekä nuorten lahjoihin.
Lehtikuningas on tuonut myös ulkomaalaiset lehdet Suomeen , joten myös kielivalikoimaa löytyy. Tämän päivän Suomihan on monikulttuurinen ja äitisi voi aivan yhtälailla lukea suomalaista, ruotsalaista, venäläistä tai englantilaista tekstiä. Tai jotain aivan muuta. Tutustu rohkeasti siis myös eri vaihtoehtoihin näiden osalta. Englanninkieliset askartelulehdet ovat suosiossa myös meille jotka puhumme Suomea, sillä kuvat ovat selkeitä ja ohjeet ymmärrettäviä. Lisäksi joidenkin lehtien mukana tulee kivoja extroja, kuten leimasin, papereita, stanssi tai vaikkapa nuuttaustyökalu juuri sen numeron ohjeeseen liittyen.
Vai tilaatko mieluummin esinelahjan johon lehtitilaus kaupan päälle? Sekin Lehtikuninkaalla onnistuu, sillä monen lehden mukana tulee tilaajalahja kaupanpäälle.
Tilaajalahja riippuu lehdestä ja tilausjakson kestosta. Jos haluat tilata lahjan ja siihen lehden mukana, suosittelen siirtymään PARHAAT TILAAJALAHJAT-listaan. Koska kuitenkin äiti on kyseessä, hieman sitä äidin lehtimakua tulee mukailla tässäkin. Onhan kuitenkin loppupelissä kyse lehtitilauksesta. Minun suosikkejani on Tieteen kuvalehden mukana tuleva Hybrid dronecar, Me naisten mukana tuleva My minerals-meikkisetti sekä Seura Superristikoista joko Laurel käsilaukku tai poncho ja soljellinen lompakko setti.
Se miksi hypetän lehtilahjoista johtuu siitä, että paperilehdet ovat aivan eri luokkaa kuin digiversiot. Toki digiversioitakin saat halutessasi, mutta minulle lehti on lehti, jota voin pitää kädessäni, juoda kahvia sen seurassa ja selata käsin paperisivuja ees taas. Voin aloittaa lukemisen etukannesta tai takaa ja voin pitää lehteä edessäni tehdessäni sen ohjeiden mukaan niin askartelua kuin jooga-asentojakin. Käsityöihmiset hamuavat uusia ideoita lehdistä samalla tavoin. Lehti tuoksuu uudelta kun se tulee postiluukusta. Se tuntuu omalta. Se on minua varten tehty. Olen tehnyt pikkutilauksia niin sukulaisille kuin ystävillekin aina välillä ja aina ne ovat olleet mieluisia lahjoja. Nyt yksi blogini lukijakin pääsee lahjalehdestä nauttimaan!
ARVONTA
VOITA NÄYTETILAUS VALITSEMASTASI AIKAKAUSLEHDESTÄ. Palkinto sisältää aikakauslehdestä riippuen 1-3 numeroa ja teen tilauksen itse sen maksaen. Maksaja olen siis minä ja saaja voittaja.
Osallistuaksesi arvontaan tee näin:
Onnea arvontaan!
Voittajan selvittyä on viikko aikaa ilmoittaa nimi, osoite ja puhelinnumero sekä meiliosoite, jotka tarvitsen lehtitilaukseen. Tietoja en käytä muuhun tarkoitukseen. Arvonta päättyy 30.4.2018 klo 23.59
Lehtikuningas, blogger tai mikään muukaan taho ei ole osallisena millään tavalla arvontaan.
Koska olen uutiskirjeen tilaaja, saan tilattua toisinaan näytelehtiä ja sitä kautta tilaan myös voittajalle palkinnon. Tilausjakso ja arvo Voi olla siis eri kuin julkisesti näkyvät jaksot. En voi vaikuttaa lehden ilmestymiseen juurikaan joten on mahdollista, että joudut odottamaan pitempäänkin seuraavaksi ilmestyvää numeroa. Älä huolestu. Saat sen joka tapauksessa. Ilmoitan voittajalle saamani tilaustiedot. huom. Vain suomenkieliset aikakauslehdet mahdollista. Palkinto toimitetaan Suomessa olevaan osoitteeseen.
Lukijaksi liittyminen ja jako ovat vapaaehtoista.
Kuvissa näkyvät aikakauslehdet ovat omia tilauksiani. Toinen kuva on minun tekemäni. Myös kissa on omani. :) Nimeltään Carlos Adi Mikael.
Lahjaopas esittää sinulle äidin tietoihin sopivia esimerkkilehtiä, joista voit valita sopivimman. Lehtikuninkaallahan on noin 1300 lehteä, joten lahjaopas on hurjan kätevä. Mitään vaikeita kysymyksiä siihen ei edes tarvita, joten nuorikin sitä osaa käyttää. Keski-ikäinen on siinä 40-60 vuoden välillä, aikuinen nuorempi ja kokenut vanhempi. Näillä tiedoilla ja äidin tyylillä pärjäät hienosti.
Lahjaopas ehdottaa yhtä lehteä ykkösenä ja muutamaa muuta varteenotettavaa lehteä lisäksi. Esim. Minun tiedoillani Seura olisi ykkönen, mutta valitsisin kuitenkin muista varteenotettavista lehdistä joko Taikan (askartelu), Digi kuvan (Kamera-lehti, jonka tilaus päättyi juuri) tai Trendin (ihan huikea muoti&kauneuslehti). Eli aivan sitä mikä minua olisikin. Ja hei, lahjaopasta voi toki käyttää myös miesten ja lasten sekä nuorten lahjoihin.
Lehtikuningas on tuonut myös ulkomaalaiset lehdet Suomeen , joten myös kielivalikoimaa löytyy. Tämän päivän Suomihan on monikulttuurinen ja äitisi voi aivan yhtälailla lukea suomalaista, ruotsalaista, venäläistä tai englantilaista tekstiä. Tai jotain aivan muuta. Tutustu rohkeasti siis myös eri vaihtoehtoihin näiden osalta. Englanninkieliset askartelulehdet ovat suosiossa myös meille jotka puhumme Suomea, sillä kuvat ovat selkeitä ja ohjeet ymmärrettäviä. Lisäksi joidenkin lehtien mukana tulee kivoja extroja, kuten leimasin, papereita, stanssi tai vaikkapa nuuttaustyökalu juuri sen numeron ohjeeseen liittyen.
Vai tilaatko mieluummin esinelahjan johon lehtitilaus kaupan päälle? Sekin Lehtikuninkaalla onnistuu, sillä monen lehden mukana tulee tilaajalahja kaupanpäälle.
Tilaajalahja riippuu lehdestä ja tilausjakson kestosta. Jos haluat tilata lahjan ja siihen lehden mukana, suosittelen siirtymään PARHAAT TILAAJALAHJAT-listaan. Koska kuitenkin äiti on kyseessä, hieman sitä äidin lehtimakua tulee mukailla tässäkin. Onhan kuitenkin loppupelissä kyse lehtitilauksesta. Minun suosikkejani on Tieteen kuvalehden mukana tuleva Hybrid dronecar, Me naisten mukana tuleva My minerals-meikkisetti sekä Seura Superristikoista joko Laurel käsilaukku tai poncho ja soljellinen lompakko setti.
Se miksi hypetän lehtilahjoista johtuu siitä, että paperilehdet ovat aivan eri luokkaa kuin digiversiot. Toki digiversioitakin saat halutessasi, mutta minulle lehti on lehti, jota voin pitää kädessäni, juoda kahvia sen seurassa ja selata käsin paperisivuja ees taas. Voin aloittaa lukemisen etukannesta tai takaa ja voin pitää lehteä edessäni tehdessäni sen ohjeiden mukaan niin askartelua kuin jooga-asentojakin. Käsityöihmiset hamuavat uusia ideoita lehdistä samalla tavoin. Lehti tuoksuu uudelta kun se tulee postiluukusta. Se tuntuu omalta. Se on minua varten tehty. Olen tehnyt pikkutilauksia niin sukulaisille kuin ystävillekin aina välillä ja aina ne ovat olleet mieluisia lahjoja. Nyt yksi blogini lukijakin pääsee lahjalehdestä nauttimaan!
Kerro kommentissasi minkä aikakauslehden lehtinäyte sinulle tulisi voiton osuessa kohdallesi. Vastaus on se, minkä saat, jos voitat. Lehdet löytyvät täältä . huom. Vain suomenkieliset aikakauslehdet mahdollista.Jätä nimimerkki kommenttiin. Pelkkä anonyymivastaus poistetaan.Olisi kiva, jos liittyisit blogini lukijaksi ja vinkkaisit arvonnasta myös kavereillesi. Valitse itse, onko blogini ystäviesi lukemisen arvoinen.
Koska olen uutiskirjeen tilaaja, saan tilattua toisinaan näytelehtiä ja sitä kautta tilaan myös voittajalle palkinnon. Tilausjakso ja arvo Voi olla siis eri kuin julkisesti näkyvät jaksot. En voi vaikuttaa lehden ilmestymiseen juurikaan joten on mahdollista, että joudut odottamaan pitempäänkin seuraavaksi ilmestyvää numeroa. Älä huolestu. Saat sen joka tapauksessa. Ilmoitan voittajalle saamani tilaustiedot. huom. Vain suomenkieliset aikakauslehdet mahdollista. Palkinto toimitetaan Suomessa olevaan osoitteeseen.
Lukijaksi liittyminen ja jako ovat vapaaehtoista.
Kuvissa näkyvät aikakauslehdet ovat omia tilauksiani. Toinen kuva on minun tekemäni. Myös kissa on omani. :) Nimeltään Carlos Adi Mikael.
Kommentit
o.krimou@suomi24.fi
Ihanaa alkavaa viikkoa ja vappua sinulle Viltsu <3
-Eila-
Naurajatar@suomi24.fi
-SuviK-
mariaheinonen1@hotmail.com
Aikku
aiholapp(at)lailanet.fi
-Petri
peholapp at lailanet.fi
henna.holappa1@luukku.com
minna1995(at)gmail.com
inkkarih@hotmail.com
Villavalkea@yahoo.com
Minnea
minneanmuruja@gmail.com
hamalainentm@gmail.com
kuiskaa@gmail.com
hippohiiri at gmail.com
tiia96@luukku.com