Kalenterin 11. luukku. Joulun tunnelmaa
Ilta taittaa valoisan päivän ja saa luonnon painumaan yöpuulle. Me ihmiset aloitamme illan askareemme kukin tavallaan. Joku tulee töistä kotiin ja alkaa ilta-aterialle, joku heittäytyy sohvalle katsomaan telkkaria ja joku leikkii lasten kanssa hetken ennen lasten iltatoimia. Minun iltaani on kuulunut m. kummipoikani kanssa pelaaminen ja leikkiminen sekä veljeni kanssa jutustelu ja kahvittelu tähtitorttujen kera. Koululainen haluaa joka kerta Lumiukkosoppaa, joten täinä pidän huolen, että sitä on tarjota hänelle.
Joulu tuoksuu piparilta,
joulutortuilta ja kanelilta.
Joulu tuoksuu hyasintilta
sekä makealta marmeladilta.
Joulu tuntuu enkelin siipisulilta,
punaiselta huopahatulta ja kodilta.
Joulu tuntuu piparkakkutaikinalta
sekä vitivalkealta lumelta.
Joulu kuulostaa kulkusilta.
piirilaululta ja joulurauhalta.
joulu kuulostaa lahjapaperien rapinalta
sekä iloiselta lasten naurulta.
Joulussa on taikaa,
Hyvää joulun aikaa !
-Viltsu-
Joulun tunnelmaan kuuluu Joulupukin odotus, joulurauhan julistus sekä illan hämärässä sytytettävät kynttilät. Havut ja kuusi. Lyhty ja lapsien ilo.
Löysin vanhan kuvan kortista, jonka piirsin itse ja maalasin... Voitko kuvitella... erilaisilla maaleilla ja värilakoilla, kuten talomaali. Kuva on huono, mutta kyllä siitä selvän saa, mistä on kyse.
Joulun tunnelmaa on joulukirkko ja yhdessä olo. Hauskuus ja maha täyteen herkkuja. Suklaa ja riisipuuro. Kuopiossa Joulukausi avattiin kolmen karusellin voimin.
Lisäksi kuusi valaistiin uusilla koristeilla. Takana kaupungintalon tapuli.
Savolaiset suurmarkkinat ovat aina ennen joulua. Siellä voi pysähtyä nauttimaan kahvin kanssa rahkamunkkeja. Tänä vuonna uutuutena oli luumu-rahkamunkki. Viime vuonna oli Marianne makuvaihtoehtona.
Tykkäätkö sinä käydä nuotiolla?
Kun tänään leikin kummipoikani kanssa, en arvannut, mikä voimakortti tänään tulisi. Kun sen avasin ja luin, olin ihan että : Kuinka tämä on taas mahdollista?!
Niinhän minä leikinkin ja nauroin maha kippurassa välillä! Rakkautta on läheiset ja ystävät.
Kommentit
Rentoa sunnuntai-iltaa Viltsu.