Kalenterin 11. luukku. Joulun tunnelmaa


Ilta taittaa valoisan päivän ja saa luonnon painumaan yöpuulle. Me ihmiset aloitamme illan askareemme kukin tavallaan. Joku tulee töistä kotiin ja alkaa ilta-aterialle, joku heittäytyy sohvalle katsomaan telkkaria ja joku leikkii lasten kanssa hetken ennen lasten iltatoimia. Minun iltaani on kuulunut m. kummipoikani kanssa pelaaminen ja leikkiminen sekä veljeni kanssa jutustelu ja kahvittelu tähtitorttujen kera. Koululainen haluaa joka kerta Lumiukkosoppaa, joten täinä pidän huolen, että sitä on tarjota hänelle. 


Joulu tuoksuu piparilta, 
joulutortuilta ja kanelilta. 
Joulu tuoksuu hyasintilta 
sekä makealta marmeladilta. 

Joulu tuntuu enkelin siipisulilta, 
punaiselta huopahatulta ja kodilta. 
Joulu tuntuu piparkakkutaikinalta
sekä vitivalkealta lumelta. 

Joulu kuulostaa kulkusilta. 
piirilaululta ja joulurauhalta.
joulu kuulostaa  lahjapaperien rapinalta
sekä  iloiselta lasten naurulta.

Joulussa on taikaa, 
Hyvää joulun aikaa !
-Viltsu-


Joulun tunnelmaan kuuluu Joulupukin odotus, joulurauhan julistus sekä illan hämärässä sytytettävät kynttilät. Havut ja kuusi. Lyhty ja lapsien ilo.


Löysin vanhan kuvan kortista, jonka piirsin itse ja maalasin... Voitko kuvitella... erilaisilla maaleilla ja värilakoilla, kuten talomaali. Kuva on huono, mutta kyllä siitä selvän saa, mistä on kyse. 


Joulun tunnelmaa on joulukirkko ja yhdessä olo. Hauskuus ja maha täyteen herkkuja. Suklaa ja riisipuuro. Kuopiossa Joulukausi avattiin kolmen karusellin voimin. 


Lisäksi kuusi valaistiin uusilla koristeilla. Takana kaupungintalon tapuli.


Savolaiset suurmarkkinat ovat aina ennen joulua. Siellä voi pysähtyä nauttimaan kahvin kanssa rahkamunkkeja. Tänä vuonna uutuutena oli luumu-rahkamunkki. Viime vuonna oli Marianne makuvaihtoehtona.


Tykkäätkö sinä käydä nuotiolla? 


Kun tänään leikin kummipoikani kanssa, en arvannut, mikä voimakortti tänään tulisi. Kun sen avasin ja luin, olin ihan että : Kuinka tämä on taas mahdollista?!


Niinhän minä leikinkin ja nauroin maha kippurassa välillä! Rakkautta on läheiset ja ystävät. 


Kommentit

  1. Ihana päivä sinulla on ollut, iloa!
    Rentoa sunnuntai-iltaa Viltsu.

    VastaaPoista
  2. Ihana päivä ja tuo leiki ja naura, ei ollut varmasti sattumaa. Ooh luumurahkamunkit! Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  3. Outi, lapset ovat elämän suola, eikä se ole laisinkaan tuulesta tempaistu sanonta. <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari