Menneisyyden kortit

Sanotaan, ettei menneisyyttä pitäisi alkaa kaivelemaan. Se mikä on mennyttä, on mennyttä ja eletään tätä hetkeä. Olen vahvasti samaa mieltä yleensä. Jos ajatellaan ikäviä asioita, riitoja, kaunaa, niin se, mikä on sovittu, on sovittu ja siitä ei enää jauheta. Mutta on myös asioita, jotka jäävät selvittämättä ja palautuvat mieleen uudestaan ja uudestaan. Ne olisi hyvä voida sopia kummankin osapuolen mielen hyvinvoinnin vuoksi. 

Olen myös sitä mieltä, ettei auringon pidä antaa laskea riidan ylle. Siksi kaikki mielen päällä oleva tulisi sanoa nyt ja riidat sopia heti. Ennen iltaa, ennen yötä. Tai vastaavasti ennen, kuin erotaan vaikka töiden tai reissun tms takia. Koskaan ei voi tietää sattuuko jotain lopullista, vaikkei kukaan sellaista toivokaan. Olisi hirveää ajatella, että se viimeinen hetki oli riitaa, jota ei koskaan sovittu. Et koskaan pääse pyytämään anteeksi, sopimaan, aloittamaan alusta. Sillä ei ole mitään väliä, onko kyseessä puoliso, lapsi, vanhempi, ystävä tai vaikka naapurin sedän kummin kaima. Ne asiat voivat jäädä selvittämättä ja kun mieleesi tulee myöhemmin, että nyt olisi sopiva aika, se ei enää saatakkaan olla mahdollista! Naapurin sedän kummin kaima onkin ajanut kolarin ja makaa tajuttomana, menehtynyt tai ihan vaikka vaan muuttanut niin kauas, ettet koskaan saa tietää, minne hän meni. Meitäkin kun on olemassa, joiden osoitteita ei saa mistään väestörekisterinkään järjestelmistä selville. 

Siirrytään nyt riidoista ja niiden selvittelyistä  muihin asioihin. Nimittäin valokuviani penkoessa löytyi kansio, jossa oli jotain ikivanhoja korttejani. Ai että! Katsotaanko niitä yhdessä?!

Kierrätys on ollut se mun juttuni alusta asti. Alussa tein jopa korttipohjat itse, mutta voimien huvetessa olen ostanut valmiita pohjia nykyisin ja muutenkin valmiit tuotteet ovat tulleet mukaan enempi. Silti yhä kierrätys kuuluu tyyliini. 

Näissä vanhoissa korteissa tunnelma oli toista. En osannut hienoja tekniikoita, enkä voinut ostaa juurikaan mitään liimaa lukuunottamatta. Niinpä ruukku-silkkikukka päätyi palasiksi ja  korttiin ja kakkupaperista syntyi kääreet kukalle.  Tuo vintage-hääkortti oli yksi omista suosikeistani. Tykkään yhä siitä kuvaa katsoessani. 

Joskus tagitkin olivat hyvin yksinkertaisia. Silti iloitsin tekemisestä ja uuden oppimisesta. Nykyisin tosin hylkäisin tuon tasoiset pakettikortit tai tekisin ne uusiksi. 

Mummin mekosta tehty eriskummallinen kortti naurattaa yhä. Se on tuo ylhäällä keskellä oleva sekamelska. Hih. Jokin haaste oli, missä piti olla eri muoto ja kierrätystä. Luulin, että eri muoto tarkoittaa mielikuvitusmuotoa ja kierrätys sitä, että KAIKKI on oltava kierrätettyä. Siispä tein kortin pakkauskartongista. Ihmettelen, miksi en yksinkertaisesti leikannut korttia kangastilkun muotoon kokonaan. Miksi jätin pohjan reunojakin näkyville?? Nyt ymmärtäisin, ettei kaikkea tarvitse tehdä kierrättämällä, vaan esim. Jokin karkkipaperi tai korun osa riittäisi ja eri muoto voisi olla vaikkapa pyöreä kortti tai suklaalevylle tehty korttikuori. Sellainen on kuvassa alhaalla keskellä. Voi niitä aikoja. Heh. 

Alalaidassa oleva afrikkalais-korttisarja oli kokeiluni tehdä valokuvista kortteja. Mikä ettei. Nuo kasvot ovat yhä meillä seinällä. Onpa tullut yksi lisää. 

Täytyy kyllä sanoa, että tämä vanhojen korttikuvien kaivelu oli surkuhupaisa kokemus! En nyt mikään mestari ole vieläkään, jos koskaan, mutta nämä vaan ovat niin surkeita suurin osa itsenikin mielestä, että huh huh. Silloin ne olivat kuitenkin hienoja ja itse tehtyjä, mikä sinänsä piristi kummasti.

Mistä sinä olet saanut mielihyvää ja kasvanut vuosien varrella paremmaksi?