Siirry pääsisältöön

Joulukalenterin 3. luukku avautuu


Ajatella, on jo kolmas päivä joulukuuta. Ei aikaakaan, kun juhlimme jo itsenäistä Suomea. Aivan mahtavaa! Pahoittelen vielä eilistä viivästymistä, mutta toivottavasti nämä luukut nyt tuovat iloa senkin edestä. aloitetaankin heti kivalla askarteluohjeella. Löysin sen Pinterestistä. 


Jatketaan askartelulla, eli tekemälläni joulukortilla. Jotenkin tänä vuonna korteistani kuvastaa värikkyys enemmän, eli jouluni ei taida olla punainen eikä havun vihreä. Tuossa kortissa on käytetty jopa roikkuvaa enkelikoristetta hyväksi. 


Askarteluun toki liittyy välillä inventaarion teko. Kuvassa olevia tarvikkeita lajittelimme Luisin kanssa yhdessä lähtemään verstaalta pois. 


Tänään sain Tele finlandilta joulukalenterin, suklaisen. Aika kiva ylläri, sanoisin. Löysimme myös kisupojillemme paljon kivoja joululahjoja alennuksesta, mutta myös oikealla hinnalla. Yksi ihan huippulöytö oli viilentävä makuualusta! Hintaa 10 euroa. Se on täydellinen Luisille, joka tarvitsee viilennystä etenkin kesällä. 


Susannan voimakortissa pyydetään hulluttelemaan joka päivä. Yritän pitää tuosta kiinni. Pidä sinäkin. 


Kommentit

Kannattaa hullutella joka päivä :D
Armiida sanoi…
Hyvä ohje tähden tekoon. Kiitos siitä. Ja hyvä ohje on Susannan kalenterissakin, kannattaisi varmaan jokaisen noudattaa.
Susanna sanoi…
Täällä yksi hulluttelija lisää ;D Kiva tuo löytämäsi askarteluvinkki. Kiitos siitä! Ihana kisu siellä kuvassa myös! Mukavaa sunnuntaita sinne teidän poppoolle ♥
mummo sanoi…
Tähti näyttää kyllä vähän liian vaativalta itseni toteuttaa, tyydyn vain ihailemaan. Leppoisaa sunnuntaita!
Esther Helmiä sanoi…
Kivan idean teit kalenteriin. Hienoa! Ja blogisi sävy myös joulunpunainen, kaunis.
Hienoja kortteja. Mullakin on Tele Finlandin kalenteri.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hääjuhlan tarjoilu

Kuohuviiniä kultahipuilla meille kahdelle...

Tämä oli virallisena avioitumis päivänä.

Samoin kuin hopeaa hohtava pinkki Aviva.

Näitä juomia nautimme pitkälle iltaan ja katselimme jokaista lasia ihastuneina. Jopa illan viimeisillä lasillisilla.


Huomasin, ettei otettu kuvia lämpimästä ruuasta, jota tarjosimme yövieraille, pitkämatkalaisille. Sen sijaan pääosassa olleet herkut ovat edustettuina. Lusikat kahvitteluun ja kakkutarjoiluun olivat hieman isommat, kuin suomalaiset kahvilusikat. Ja tuo sydän.. <3 

Servetit hääteemaa mukaillen pinkkiä ja lilaa.

Tarjoilu kertonee, että samalla juhlimme Murusen synttäreitä. Tarjoilu on tilattu Kakkuaitasta, mikä sijaitsee Riistavedellä. Kaikkien kuopiolaisten konditorioiden tarjoiluehdotusten jälkeen Kakkuaitta vaikutti fiksuimmalta, parhaimmalta ja ystävällisimmältä vaihtoehdolta. Hinta-laatu on todellakin kohdallaan ja saimmehan kaiken tarjottavan suoraan kotiin kannettuna! Ja ei, tämä ei ole mainos eikä yhteistyösoppari, sillä kaikesta on ma…

Loput vihreät ja Silpputehtaalle

Vielä kerran näitä vihreitä atc-kortteja silpputehtaan haasteeseen ja Belgian vaihtoon.
Ovat siis uusia, mutta samaa sarjaa, kuin jo nähdyt.


Kuten aiemmissakin, myös näissä korteissa on tuunattuja tanssiasusta tippuneita paljetteja ja tölkin nipsuja. stanssikuviot kimalleliimalla koristeltuja. Tyttö korteissa on itse leimattu ja itse väritelty,

Taustana on itse tehty gelli plate-taidetta. Sabluuna on ollut apuna. Niin olen saanut tehtyä tasaiset pallot. 

Tekstin leimasin. Atc-korteissa ja etenkin näissä tämän tyylin korteissa saa olla tahroja ja ns. rosoisuutta ja se vaan lisää mielenkiintoa. siksi näihin vedän vapaalla kädellä ja nopeammin esim. reunat. 

Tosiaan kaikki nämä kortit ovat jo Belgiassa, joten vaihtoon en niitä voi laittaa. Seuraava satsi tuleekin vaihtoon Suomeen, mutta en vielä ole ihan varma, mitä niissä on. Sen tiedän, että atc-kortteilu jatkuu edelleen.

Atc-askartelua

Ystäväni pyysi käsityöaiheisia kortteja. Tilkkuja, tikkiä, nappia, nauhaa.. Jotain, mutta juuri minulle sopivaa, eli ei tarvinnut ommella ja sain tehdä paperista kaikki. 

Haasteessa on yksi näistä korteista tässä kuussa, tässä loput. 


Kaikki kortit vaihdettu jo.