Airfryer suklaamuffinit
Ovatko vieraat tulossa aivan kohta eikä mitään tarjottavaa ole? Vai alkoiko mielesi tehdä jotain pientä ja hyvää? Olipa syy mikä tahansa, muffineja on nopea ja kiva tehdä airfryerillä ja ne maistuvat useammille.
Me olemme tehneet tällä ohjeella, jonka sinulle nyt kerron, sekä suklaamuffineja että kuvan mantelirouhe muffineja. Minun makuuni suklaa oli parempi, mutta hävisin 2-1 toisille sen hetken maistelijoista. Mieli tekisi kokeilla ainakin karkkirouhetta ja valkosuklaata myös lisukkeena.
Tähän ohjeeseen tarvitaan airfryer eli kiertoilmakypsennin ja silikonivuoat. Ohjeella teet 6kpl suussa sulavia muffineja.
Airfryer suklaamuffinit
OHJE:
1,75 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1,5 rkl kaakaojauhetta
½ dl maitoa
1 muna
50 g sulatettua voita
TEE NÄIN:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Paista airfryerillä 180 asteessa 13 minuuttia. Nauti.
VINKKI:
Tuunaa muffinit makusi mukaan, niin saat vaihtelua. Voit esimerkiksi pursottaa kermavaahtoa jäähtyneen muffinin päälle tai tehdä maukkaan muffinikuorrutteen rahkasta tai tuorejuustosta. Taikinan sekaan voit laittaa pähkinärouhetta, piparkakkurouhetta, karkkirouhetta...
Lopuksi helppo ohje pursotettavalle suklaakuorrutteelle vaihtelun vuoksi, mutta muffinit menevät kyllä erinomaisesti ilman lisukkeitakin. Testaa itse!
Suklaavoikreemi
Tarvikkeet:
200 g huoneenlämpöistä voita
200 g tummaa suklaata
½ dl vettä
1 dl tomusokeria
Tee näin:
Vaahdota huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa tai varoen mikrossa. Valuta suklaa voivaahdon joukkoon samalla vatkaten.
Lisää vielä vesi ja tomusokeri, sekoita tasaiseksi.
Tämä kuorrutus on todella jämäkkä ja kestävä. Pursotus kestää kuljetusta ja säilytystä hyvin. Pursotusjälki pysyy siistinä myös pakastuksen. Voi-kermapursotus kovettuu jääkaapissa, joten se kannattaa tarjota aina huoneenlämpöisenä.
Laita kuorrutus pursotuspussiin, jossa on tylla. Voit myös leikata pursotuspussin kärkeen ison pursotusaukon, mikäli sinulla ei ole tyllaa. Pursotusjälki on kuitenkin parempi tyllan avulla.
Pursota kuorrutus jäähtyneiden muffinssien pinnalle. Voit leikitellä pursotuksilla pursottamalla saman muffinssin pinnalle eri kuorrutuksilla tai eri pursotustyyleillä.
Koristele muffinssit halutessasi syötävillä kukilla, nonparelleilla tai karkeilla.
Kommentit