Inkiväärijuomalla flunssaa vastaan

Syksy on flunssien aikaa. Köhinää ja niiskutusta kuulee niin töissä kuin kouluissakin, kauppakeskuksien käytävillä, päiväkodeissa, kujilla ja toreilla. Vain harva välttyy kaikilta liikkeellä olevilta pöpöiltä. 



Postaus suosituksia

Nykyään Covid on tullut osaksi keskuudessamme kiertävistä flunssataudeista, eikä rajoituksia sen suhteen enää ole, niinpä kontaktejakin on ihmisillä enemmän kuin rajoitusten aikaan. Maaliskuussa 2020 kerroin Covidiin liittyvistä peloista postauksessa "Covid-19 ja pelko" .

Vaikka osa Covidiin liittyvistä asioista onkin muuttunut kolmessa vuodessa, niin yhä Korona-virus voi pelottaa jotakin, eivätkä kaikki ole edelleenkään sairastaneet sitä. Ko. postaus voi hyvinkin auttaa sinua hälventämään pahimpia pelkojasi. Lisäksi postauksessa kerron vinkin kuinka sairasteluajan voi käyttää hyödyksi.


Voimme itsekin yrittää tehdä jotakin, ettemme sairastuisi, tai jos sairastumme, oireet olisivat mahdollisimman lieviä, emmekä tartuttaisiin toisia. Suosittelen   "5 tapaa estää flunssan tulo".

 Ja jos flunssa kuitenkin iskee, "Mitä tehdä sisällä" -postauksesta saat jopa 15 ideaa sisällä puuhasteluun. Eiköhän  niistä flunssaisellekin jotain ole ajankuluksi. 

Yksi suosikeistani syksyisiin päiviin on inkiväärijuoman valmistaminen ja juomasta nauttiminen. Inkiväärijuoman hyödyt ovat niin erinomaiset, etten malta olla julkaisematta uudestaan juoman ohjetta. Ensi kerran julkaisin ohjeen vuonna 2012 "Inkiväärijuoma". 

Inkiväärijuoman hyötyjä : 

  • Tekee hyvää ruoansulatukselle. Lasillinen inkiväärijuomaa päivittäin auttaa vahvistamaan ruoansulatusjärjestelmää.
  • Lievittää flunssan oireita.
  • Auttaa painonhallinnassa. 
  • Hellii ihoa ja hiuksia.
  • Raikastaa hengityksen.
  • Lievittää kipuja



Kupin pohjalla on tilkka inkivääriuutteesta ja kuumasta vedestä tehtyä inkiväärijuomaa. Ei sokeria, ei lisäaineita. 

INKIVÄÄRIJUOMA

Tarvitset

4kpl pientä palasta inkiväärijuurta

Vettä

Tee näin: 

  • Kuori juuren palaset ja raasta ne
  • Laita kattilaan 2 litraa vettä ja lisää raasteet veteen.
  • Keitä 15 minuuttia.
  • Sammuta virta ja anna uutoksen olla ihan rauhassa.
  • Tauko!!
  • Seuraavana päivänä siivilöidään neste ja raaste erilleen. Puristele vesi pois raasteesta
  • Pullota vesi ja laita pullot jääkaappiin.

Näin inkivääri uutosta nautitaan

Lorauta mukiin 2-3 ruokalusikallista inkivääriuutetta suoraan kuumaan veteen. Sekoita. 

Halutessasi voit maustaa kuuman inkiväärijuomasi esim. Sitruunan mehulla tai hunajalla. 

Uutosta voi nauttia nauttia myös shottina sekoittamalla uutokseen esim. Hunajaa ja sitruunan mehua ja jättää veden pois. Juo shotti pienestä shottilasista. Shottina juotuna juoma on tujumpaa. Sensijaan kuuman veden kanssa juoma on lähellä teetä. 

Juoma on terveellistä ja auttaa myös flunssan oireissa, vatsavaivoissa ja joillakin matkapahoinvointiinkin. Myös muu pahoinvointi saattaa helpottua.  Raskaana oleville inkivääripohjaisia valmisteita ei suositella. 

Kommentit

Miten saat inkiväärin säilymään. Katselin kaupasta inkivääriä ja sitä myydään tosi isoina kappaleina ja hinta on aivan maltaita.
Varmasti on hyvää tuo juoma. Minä olen laihiksella ja olen opetellut uusia asioita kuten smoothiet avokaadosta ja pinaatista.
Tuo inkivääri voisi tehdä terää myos smoothiin. (Olen muuten 7 kiloa pienempi kuin 21.5.2023)
Kyllä täällä on pienempiä palojakin myynnissä.
On ihan totta, että jos tuoretta inkivääriä säilytät jääkaapissa,inkivääri homehtuu. Kiedo inkivääri kuivaan talouspaperiin ja sitten tiiviiseen rasiaan. Vaihda aina loppupala "kuiviin" ja inkivääri säilyy viimeiseen asti tuoreena ja käyttökelpoisena.