Runoni: Parasta pahimmillaankin

Elän elämäni parasta aikaa,
Makaan hiljaa paikoillani kivuissa,
Minulla on paljon aikaa.
Paljon kipuja. 
Paljon kyyneleitä.
Naurua.

Minä nautin
kun saan opiskella uutta
Vanhaan työhön en kelpaa.
ja annan valokuvien kertoa tarinaansa.
Valottuneet ja liian hämyiset. 
Minua itkettää kivusta.
Kuvat saavat nauramaan itsenikin.
Epäonnistuneet kelvottomat peilit.

Olen vihdoin tasapainoinen nainen, valmis haastamaan itseni ja 
tekemään riittävän paljon.
En anna kaikkeani,
sillä tarvitsen voimia muuhunkin kipukroonikkona elämisessä.
Itse itseäni auttamassa,
Vertaistukena ja 
Sosiaalisessa mediassa.

Hymyilen
Itken ja hymyilen.

Yhteiskuntaan kelpaamaton hylkiö
Täydellisen epätäydellinen.
Luotu vararikkoon
Tekemään töitä kovemmin kuin terveenä.
Yrittämään
Konkurssiin elämän tiellä.
Heittopussiksi lääketieteessä. 
Vammainen,
Raajarikko,
Siivetön pieni olento.

Niin minulle on kerrottu...
Mutta minä en uskonut.
Nostin pääni pystyyn ja 
annoin toisenkin posken lyötäväksi
Lyöty ja alistettu.

Hymyilen,
Olen riittävä.
Osaan paljon kaikenlaista.
omaan mustan huumorintajun.
Varjoissa kulkijana
ääneen sanojaksi kelpaan.
Pimeyden keskeltä sanoittajaksi,
Ellei kukaan näe pyörätuolia,
Vammojani,
Kaatumista tasaisella maalla.
Nousen ylös joka kerta. 
En luovuta.
Minulla on enemmän käsiä ja jalkoja
Kuin terveenä. 
Minulla on avustaja.
Minä olen.

Kyyneleitä,
Kalpea iho,
tuskan hikikarpalot
naururyppyjenkin välissä. 
Turvotuksen pöhötystä,
Lääkedosetti täpötäynnä.
Kipua.
Kipua sisällä ja ulkona
Minussa.
Huvittava elämän paradoksi

Nauran niin että itken.  
Makea ja suolainen sekoittuvat.
Minun saappaani.
Parasta pahimmillaankin.. 
En vaihtaisi toisenlaisiin kenkiin,
Joissa piilee toisten ihmisten  varjokuvat, 
häpeä ja itseinho
Kyynisyys, kateus ja tuho.
Haaveilen toki.
Terveys, voimavarat, 
Ja pitkä uni.

Mitä lie, Ruususen unta
Kun en näe sinne asti. 
Minä vain jatkan eteenpäin 
Niinkuin minä olen. 
Hymyilen.

Minä olen!

~Viltsumari 




Kommentit

Olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet.
Ihanaa marraskuuta sinulle Viltsu <3
Sanasi tulisi jokaisen joskus kuulla, ja muistaa. Kiitos