Pikkujoululahja teen ystävälle


Marraskuu on kohta loppu ja pikkujoulukausi alkaa. Lähes kaikissa pikkujouluissa on myös pikkujoululahjojen vaihtoa. Viet yhden, saat toisen. Tämä perinteeksi tullut tapa on hauska pieni lisä muutenkin mukavaan iltaan. Joululahjoja miehille on vielä helpompi keksiä, mutta mitä pikkujoululahjaksi miehelle? Tai että se sopii sekä että miehille ja naisille?!


Minun valintani on Paradoxin hauska Käänteinen teetiimalasi, joka toimii päinvastoin, kuin normaalisti on opittu tiimalasit näkemään. Tässä tiimalasissa nimittäin "hiekka" nousee ylöspäin, eikä valu alas. 


Tämän tiimalasin sisällä ei tosiaan ole hiekkaa, vaan  mikrorakeita, jotka nousevat alhaalta ylöspäin.
Tätä känteistä tiimalasia jää helposti tuijottamaan sen hauskuuden ja söpöyden vuoksi. Värivaihtoehtojakin on, eikä pinkki siis ole ainoa.

Toki käänteinen teetiimalasi sopii muuhunkin, kuin teen valmistuksena avuksi, mutta eritoten teelle tämä on tarkoitettu. Teen valmistushan on tarkkaa, ettei pilaa täydellistä makunautintoa.
Tässä tiimalasissa on kaiverrettu aika aina japanilaisesta vihreästä teestä ja oolong-teestä (1-2min) vahvempiin valkoiseen, mustaan ja yrttiteehen asti (3-5min). Tämä mahdollistaa aina oikeanlaisen haudutusajan ja ihanteellisen teenautinnon. Lisäksi tiimalasin mikrorakeiden seuraaminen on kuin minikoon laavalamppua seuraisi, muttei toisaalta sinnepäinkään. :D Hauskaa se jokatapauksessa on!


Lahjat.fi lähettää tuotteet aina nopeasti ja varmasti ja käytössäsi on tarvittaessa asiakaspalvelu suomenkielisenä. Palautusoikeuttakin on 30 päivää, joten mikään ei voi mennä pieleen. Siksipä pikkujoululahjatkin on kätevä tilata ja samalla ehkä jotain muutakin kivaa. ;)
Tilaa samalla Lahjat.fi:n uutiskirje, niin saat tietoa tarjouksista, kampanjoista sekä uusista lahjaideoista ensimmäisten joukossa, eikä sinun tarvitse muistaa itse käydä katsomassa, onko uutuuksia jo tullut. Samalla saat sähköpostiisi myös -10% alennuskoodin.


Tiesithän, ettei mitään teetä saa laittaa 100-asteiseen veteen, sillä silloin se kitkeröityy ja hyödyt heikkenevät. Liian kylmässä vedessä taas hienovarainen maku ei pääse oikeuksiinsa.

Maustetun vihreän teen veden  tulisi olla 70–90°C. Haudutusaika  noin 2–3 minuuttia. Mustat teet haudutetaan hieman kuumemmassa vedessä, eli noin 90 asteisessa ja 3-4 minuuttia. Valkoinen tee tarvitsee haudutukseensa 70 asteisen veden  ja 4-7 minuuttia kun taas keltainen tee 3-5 minuuttia ja 75°C. Myös Oolong-tee (Wulong) on kuumassa haudutettava tee, eli jopa 95 asteisessa vedessä 5-6 minuuttia samoin kuin tummat teet (pu'erh), jotka myös hautuvat 95°C:ssa, mutta vain 3-5 minuuttia.

Tarkista aina juuri sen teen lämpötila ja haudutusaika, jota olet hauduttamassa. Poikkeuksia kun on. Esim. Japanilaista Gyokuroa haudutetaan vain 1-2 min 50-60°C:ssa vedessä.

Kuten huomaat, teelaaduissa ON eroja maukujen lisäksi myös haudutuksessa. Sen vuoksi tämä käänteinen teetiimalasi on aivan huippu teen juojalle. Näytä hänelle, että arvostat häntä ja haluat osoittaa tällä tavoin kunnioitusta hänen teetuntemukselleen.

Mitä sanot, olisiko sinun valintasi vaaleanpunainen, keltainen vai sininen? 

Entä minkä valitsisit pikkujoululahjaksi? 



Tee on meidän intohimo siinä missä kahvikin. Olen teestä kirjoittanut useamman kerran. Käy katsomassa TÄÄLTÄ, miksi on loogista, että käänteinen tiimalasi on myös meidän kotona. 


Mieleeni tuli myös hampaidenpesuun tätä käyttää ajan tarkistamiseksi. 
Mihin kaikkeen sinä tätä käyttäisit tai minkälaiselle miehelle tämä mielestäsi myös sopisi? 


Aiheeseen sopivaa luettavaa löydät myös 2014 kirjoittamastani 10-osaisesta Puhutaan teestä-sarjasta.
Pääset lukemaan sarjan TÄÄLTÄ. Pahoittelen, että sarja tulee epäjärjestyksessä, mutta mitään muuta väliä järjestyksellä ei ole, kuin että luet ensimmäisenä osan 1 ja viimeisenä osan 10. Kaikki muut voit lukea missä järjestyksessä tahansa.
Puhutaan teestä-sarjassa kerron mm. mitä on japanilainen teeseremonia, mitä matcha tai mate on, ruokakaupan ja teekaupan teelaatujen eroista ja paljon muuta. 

Teetiimalasi saatu blogiin Pr-näytteenä Lahjat.fi:ltä


Kommentit

Sininen taitaisi olla se minun valinta.
Muksvia teehetkiä sinulle Viltsu ❤️
Ompas kiva idea. Tiedätkö, juuri eilen itse puhuin tuosta teen haudutuksesta ja lämpötiloista. Hauska sattuma :)
Voitin arvonnassasi syksyllä vaahtoamattoman hammastahnan ja kerroinkin, että olen ajatellut, että se voisi sopia tyttärelleni hyvin, kun hänellä halkeilee suupielet jatkuvasti. Olin usein ajatellut, että pitäisi kokeilla tuota hammastahnaa hänelle. Nyt hää on pessy hampaansa tuolla tuotteella ja kertaakaan ei oo enää suupielet halkaillu! Mahtavaa mahtavaa!
Outi, sininen oli toisena vaihtoehtona minullakin kun mietin kumman haluan. Päädyin kuitenkin pinkkiin. Hyvää päin jatkoa!
Maatiaiskanasen elämää. Onpa hauska sattuma :) Tee on monien lemppari joten varmasti ajankohtaista aina.
Nyt oli paras uutinen toviin! Iloitsen tyttäresi puolesta! Pystyn omakohtaisen kokemuksen puolesta tuntemaan sen ilon mitä tulee, kun suu ei enää rikkoudu ja syy selviää. Voisitko kopsata tämän kommentin sinne Salutem-postaukseenikin?
EstherH. sanoi…
Tuo tiimalasi hyvä idea,kiitos vinkistä! Ja muuten mistä olet hankkinut nuo mukit?? Tuli vaan mieleeni jos ovat mitä luulen niin ovat arvokkaita ja upea koko sarjakin.
Sinisen muuten valitsisin, mutta pitänee katsella täältä.
Esther, Oleppa hyvä. :)
Enhän minä enää muista, mistä nämä mukit meille tulivat. Mitä sinä ajattelit näiden olevan?
EstherH. sanoi…
Jos oikein muistan taitelija oli Leena Heinonen ja hän tekee todella upeaa taidetta! Eräs hänen koko sarjansa on nyt isälläni osti sen aikoinaan äidilleni lahjaksi ja siitä tuli tämä mieleeni ja niissä oli myös tuo väritys tai ainakin samantapainen mikä sinulla ja kultaus reunoissa,eli taitaa olla samaa sarjaa.. Upeat ovat!
Esther, mielenkiintoista. Pakko oli alkaa googlettamaan, millaisia ne asgiat hänellä ovat. :) meillä on sekä mukeja että kahviastiasgo kermakkoineen. Tosin värit ovat näissä erit eli kahvikupit ja asetit ovat ihanaa purppuraa. Kuva näkyy täällä: http://somanyinspiration.blogspot.fi/2015/05/kuinka-siis-saada-kahta-namua-yhta-aikaa.html?m=1
Onpa hauska! Minä olen oikea teehifistelijä ja harmittaa kyllä kun porukka sanoo teen olevan pahaa ja laittaa sitten kiehuvaan veteen yellow labelia. Varmasti on pahaa!
Ja jos polttavat vihreän teen kitkeräksi.