Leffailtaan valmistautuessa


Valmistaudun iltaan ja yksityisnäytökseen, eli Tuntematon sotilas-elokuvaesitykseen. Suomi 100-teemassa tehty elokuva on tuttu entuudestaan vanhana versiona, mutta silti nyt tätä uutta elokuvaa odotan innolla. Se kun kuuluu olevan todella, siis TO-DEL-LA koskettava. Iltaa varten olen jo alkanut laittautua ja katsella mitä kaikkea vielä olisi laitettava, jotta olisin juhlatunnelmissa. Tärkein on vielä töissä, eli Murunen. <3


Tämän illan kosmetiikasta vastaa Olet kaunis.fi, jonka kautta olen saanut testiin muutamia ihania tuotteita. 


Irtoripsivalikoimasta etsiskelin itselleni sopivia ripsiä ja valitsin nämä Eyluren Volyme 070-ripset. Syy näihin oli se, että katseesta tulee mahdollisimman luonnollinen mutta näyttävä. Lisäksi lopputulos on ilmava ja ripsarin paakkuja näissä ei tietenkään ole. Kaiken lisäksi pakkaus sisältää ripsiliiman, joten liimaa et tarvitse erikseen ostaa.

Eyluren irtoripset ovat ihanan taipuisat myös asentamisvaiheessa, eli silmän muodosta riippumatta sopivat kaikille ja ovat helpot asentaa. Tosin jos olet ihan ekakertalainen, harjoittele ensin yhdellä tai kahdella parilla, ennenkuin on esim. häät tai muut juhlat, joihin niitä ajattelet. Ei se vaikeaa ole, mutta itse ainakin huomasin eka kerralla laittavani liikaa liimaa ja liimaavani jopa silmäluomeani rypylle. :D Nyt homma jo onnistuu paremmin. 

Olet kaunis.fi:llä on paljon erilaisia irtoripsiä, joten valinnanvaraa on joka lähtöön tupsuista tuuheisiin ja huikean pitkiin ripsiin asti. Myös liimaa löytyy, mutta pakkauksen liima on riittoisaa, joten ihan kertakäyttökamaa nämä ripsetkään eivät ole, jos vaan maltat irrottaa ne varovasti pois käytön jälkeen. Soveltuu käytettäväksi myös piilolinssien kanssa. Pakkaus sisältää ohjeet. 


Models Ownin pakkaukset ovat aivan ihania. Ihastuin ensisilmäyksellä jo niihin. Itse tuotteetkin ovat hyvää laatua hintaansa nähden. Face Base - Face Primer - Mattifying päätyi tämän illan meikkipohjan tekoon. Kyseessä on mattapinnan tekevä primer, joka vähentää kiiltoa ja ihon rasvaisuutta. Pakkaus on reilu 30 millin kokoinen, joten ihan heti ei tarvitse uutta ostaa. Ainakaan minun käytölläni. 

Mitä tuo Primer sitten tarkoittaa?

Primer-tuotteet ovat niitä pohjustustuotteita, joita ei missään nimessä kannata skipata! Oikeanlainen pohjustustuote tasoittaa ihoa ja tarpeesta riippuen pitää meikin mattaisena tai antaa sille ihanaa hehkua. Kyseinen tuote siis tekee mattapinnan. Models Ownin Primerissä ei ole väriaineita, joten voit tehdä tällä joko naturellin meikin tai käyttää rohkeasti värejä voiteissa ja meikeissä. 

Kyseinen primer on kuin samettia ihollasi. Pumppupullosta pumppaamalla tuleva aine katoaa kasvoillesi heti, eikä jätä minkäänlaista kiiltoa tai rasvaisuuden tunnetta. Päinvastoin, kiilto ja rasvaisuus ovat poissa! Mikään muu tuote ei ole näin samettinen, kuin primer. Älä siis pumppaa liikaa, vaan mielummin kerta, sivele kasvoille, kerta ja toiselle kohtaa jne. Ja mikä parasta, primer silottaa ihon ja häivyttää ihohuokosia niin, että meikkivoide, puuteri ja kaikki muukin meikki näyttää tasaiselta ja virheettömältä. Ilman primeriä en ainakaan minä saa niin täydellistä meikkiä aikaiseksi! Milloin on jossain liian tumma klöntti puuteria ja milloin johonkin ei tartu mikään. Onneksi on primer! 


Koska minun kynteni ovat kamalan näköiset, tarvitsen irtokynnet ollakseni edukseni. Siispä varauduin reilulla kynsipakkauksella. Monissa kynsipakkauksissa on liima mukana, mutta on myös niitä pakkauksia, joista liima puuttuu. Luethan siis pakkausselosteet tarkasti, jotta tiedät, onko pakkaus liimallinen vai ei ja sisältääkö pakkaus myös kynsiviilan. Liimapullo on reilu, joten kyllä siitä riittää useammaksi kerraksi. 

Sen lisäksi, että tälle iltaa on irtokynnet, käytän omille kynsilleni myös kynnen kasvattajaa. Nail Apothecaryn Kynnen kasvattaja sisältää vitamiineja, öljyjä ja proteiineja sekä keratiinia. Aine on väritöntä ja se levitellään kynnelle samalla tavoin, kuin kynsilakka. Tuotetta laitetaan kerran päivässä kynsille ja poistetaan 7 päivän päästä koko viikon annos pois. Jatketaan samalla tavoin niin kauan, kuin haluttu tulos on saavutettu. Kynnet näyttävät terveiltä ja kiiltäviltä.  Kynnen kasvattaja tehostaa kynsien luonnollista kasvua sekä vahvistaa kynsiä. Tulokset näkyvät pikkuhiljaa, eikä nysistä upeiksi pitkiksi kynsiksi saada viikossa vielä. Se, miksi tätä suosittelen, on juurikin kynsille tarvittavat ainekset, kaunis kiilto, kynnet vahvistuvat ja silottuvat. Kynsien pureskelijoille tästä voi olla apua, jos ei tahdo suuhunsa hoitolakkaa. Kannattaa lisäksi käyttää esim. kynneliä, mikä sekin levittyy paremmin kynnelle kynnen ollessa sileä ja terve.

Onko jokin näistä tuotteista sinulle entuudestaan tuttu?
Entä onko sinulla kommelluksia tai kertomuksia irtokynsien tai irtoripsien käyttöön liittyen? 

Tuotteet saatu testiin Oletkaunis.fi

Kommentit

EstherH. sanoi…
Mukavaa leffailtaa ja nautinnollista itsensä tuunailua :)
En ole koskaan käyttänyt kyseisiä tuotteita, ennen ei tarvinut ja nykyään liian laiska :)....vaikka ehkä jo tarvisikin!
Esther, onko sinulla jokin muu tuote mikä on erityistilaisuuksiin tai vaikka vaan suosikkisi?
Nuo ripset näyttävät ihanilta. Kerran on irtoripset löytyneet poskilta aamulla, mutta ei siitä nyt enempää :D
Ihanaa keskiviikkoiltaa Viltsu <3
Outi, voi ei. :D Tekevälle sattuu ja kerrasta oppii.
Kivaa leffailtaa 😊 Itse en ole koskaan irtoripsiä kokeillut...
Maayiaiskananen, vielä vuosi sitten olin vastaan irtoripsiä ja kynnetkin olivat pitkään poissa koska ei ne pysyneet minulla. Nyt liima on vahvempaa.
Minä en uskalla katsoa sotakuvia, koska ne tulevat uniin.

Mukavaa marraskuuta teille ihanille.
Tiia Koivusalo sanoi…
Ooh tuo Models Ownin pohjustustuote kuulostaa mielenkiintoiselta. Olet Kaunis verkkokaupassa on kyllä vaikka mitä.

Ihanaa viikonloppua Viltsu <3