Siirry pääsisältöön

Miksi tuuli ei puhalla metsässä, runon kera

Platonin mukaan tietoa on hyvin perusteltu tosi uskomus. Mutta mikä on totuus meidän tämän päivän ihmisten keskuudessa, mikä on olettamusta tai uskomusta?
Kerron tarinan tuulesta ja metsästä. Miksi tuuli ei puhalla metsässä enää.

Tarina keksitty!


panttereita

Olipa kerran tuuli ja metsä. Ne elivät ja olivat sulassa sovussa keskenään siitäkin huolimatta, että tuuli lensi tuulispäänä paikasta toiseen näkemättä eteensä ja metsä seisoi paikallaan pystymättä liikkumaan eteenpäin. Tai korkeintaan hitain liikkein laajentamaan puu kerrallaan metsän laitaa.

Tuuli puhalteli ja hönkäili sinnetänne ja arvosteli metsääkin, kun metsä ei tehnyt samoin. Metsä yritti sanoa, ettei se ollut mahdollista, mutta tuuli ei kuullut. Tuuli nauroi vain ja oli täynnä energiaa. Tapasi maita ja mantuja, puhalteli merillä ja aavikoilla. Tuuli näki maailmaa ristiin rastiin samaan aikaan, kun metsä seisoi paikoillaan.

Metsäkin oli energiaa pursuava ja iloitsi asioista, mutta eri tavalla, mitä tuuli. Tuuli ei nähnyt perhosten siiveniskuja, metsä ei voinut nähdä kokonaista maailmaa. Silti kumpikin olivat onnellisia tahoillaan. Metsä oli myös iloinen, onnellinen ja ystäviä pullollaan. He vain olivat niin erilaisia, eri arvoineen ja eri tapoineen. Kuin kahden eri kulttuurin yhteentörmäys.

lintuja


Tuuli illakoi puhaltaessaan pyykit kuiviksi ja pilvet auringon tieltä pois. Purjeisiin tuulta ja linnuille ilmavirtaa. Tuuli tunsi olevansa tärkeä ja ainutlaatuinen, ja niinhän se olikin. Samaan aikaan metsä tunsi olevansa tärkeä antaessaan kodin lukuisille eläimille, kasvattaessaan rakennusmateriaalia taloille ja huonekaluille, ollessaan täynnä marjoja ja sieniä ja uskomattoman kaunis rentoutumiseen. Ja koska metsä oli paikallaan ja kerkesi näkemään asioita, näki se myös rauhan ja sovun tyyssijan. Se antoi tuulen kujeilla ja liihotella pitkin metsää ja leikkiä kuurupiiloa oravien kanssa. Tuuli olisi saanut tutustua aluskasvillisuuteen, puiden alimpiin oksiin ja juuriin ja naavaviiksiin, mutta tuuli ei nähnyt sitä kaikkea, ei kokonaisuutta. Se ei osannut yhdistää esimerkiksi oravia metsään, vaan näki vain apaattisen ja negatiivisen metsän, joka ei liikkunut paikaltaan. Apaattinen ja negatiivinen metsä ei kuitenkaan ollut.

kuu

Tuuli ei koskaan pysähtynyt metsän luo, ei kysynyt, mitä metsälle kuului. Tuuli ei koskaan kysynyt silmiin katsoen tai edes kuunnellen oikeasti, miltä metsästä tuntui tai miksi metsä toimi niinkuin toimi. Se mitä tuuli kysyi, oli syyttelevään sävyyn ja vaikka metsä vastasikin asiallisesti niinkuin asiat olivat, tuuli tulkitsi kaiken niinkuin itse tahtoi. Metsää alentavasti.

Niin tuuli alkoi solvata metsää. Se yritti tempaista metsän mukaansa ilmaan ja sanoi, että metsä oli liian surumielinen siinä paikoillaan seistessä. Metsä ei ymmärtänyt alkuunkaan! Metsä kertoi, ettei se ollut surullinen, vaan erilainen, mitä tuuli. Se kertoi asioita, joita tuuli ei kuunnellut vieläkään. Päinvastoin tuuli otti kaiken vastaanhangoitteluna  ja puolusteluna, valheina ja jopa häneen itseensä kohdistuvana katkeruutena, ja alkoi myrskytä ja kertoilla kuulle ja auringolle, kuinka metsä oli riivattu, pimeä ja synkkä. Mitään kaunista ja hyvää metsässä ei ollut. Ja niin tuuli jättäytyi saapumasta enää metsän luo.

aurinkoinen

Metsä oli ihmessään. Miksi lempeä tuuli oli alkanut myrskytä ja miksi se väistyi metsästä ja alkoi salamoida metsän takana? Ei, metsä ei voinut ymmärtää. Mitä pahaa se oli tuulelle tehnyt?! Senkö, että oli erilainen? Senkö, että oli yrittänyt kertoa syitä, miksi ei lennä tuulen tavoin? Mutta eihän niistä voinut suuttua...?!

flame

Kun saapui ilta ja tyyntyi sää, yksinäisyys alkoi ahdistaa tuulta. Se muisti onnellisia ja seesteisiä puita metsän keskellä. Se itse oli yksin. Heikko puhuri enää.

Se muisti kohtaamansa kukkaset metsäpolun varrella, jotka nekin olivat elinvoimaisia ja iloa pursuvia vaikka varret olivatkin taittuneet askelten alla. Ne rohkeat ja elämäniloa pursuavat kukkaset olisivat olleet kelle tahansa kaunis näky, mutta tuuli ei kyennyt näkemään mitään muuta, kuin taittuneet varret ja sen myötä surullisen tarinan. Tuuli ei kuullut kukkien tarinaa, vaan oletti kukkien olevan surullisia ja säälittäviä. Tuuli kertoisi huomenna kuulle, kuinka lohduton ja säälittävä näky metsän kukat olivat. KAIKKI! Kaikki samanlaisia. Tuuli ei halunnut nähdä kauneutta tuossa suuressa metsässä, sillä... Metsällä oli kauneutta, ystäviä, elämäntehtävä, onnea..
Tuuli koki huonommuuttaan siinä rinnalla! Tuuli koki kukkastenkin olevan vahvempia taittuneilla varsilla, mitä yksinäinen ja heikko tuulen vire oli! Tuuli peilasi, eikä pitänyt omasta peilikuvastaan! Se tiesi sisimmässään, että peilikuvan vuoksi metsä oli nähnyt sen heikkouden ja sitä tuuli ei hyväksynyt... MINÄKÖ HEIKKO!? En ikinä...

 Blawhi Graphics-kalenteri Villa Valkon arvonnasta


Tuuli sääli kukkia, vaikka kukat tahtoivat kukkia ja olla kauniita. Ehkä tuuli sääli itseään tosiasiassa...Tuuli oli voimakas ja kukka hento. Erilaisuus pelotti tuulta. Tai kenties se olikin liian samanlaista, oma peilikuva käänteisenä? Ja vaikka metsä yritti kertoa tuulelle olevansa muutakin kuin tallottu kukka, olevansa täynnä kauniita ja hyviä asioita, rohkeita eläimiä ja maukkaita marjoja, tuuli oli jo nähnyt liikaa... Se oli nähnyt oman haavoittuvuutensa.

Sille oli aivan liikaa kaikki mitä metsä edusti, ja kaikki mitä metsä sanoi, oli väärin, sairasta, ahneutta, itsekkyyttä, negatiivisuutta,.. eikä mikään mitä metsä sanoi, teki tai oli voinut muuttaa tuulen mieltä.

Ja tiedäthän, jos olet päättänyt, että joku on paha, hän sitä sitten on kaikesta huolimatta! Pelkoa ja vihaa on vaikea muuttaa ystävyydeksi. Edes uudestaan.

Briteistä tuikkuastia

Tuulen luonne oli; "Otan kaiken minkä vain haluan, keinoja kaihtamatta". Siihen ei heikkous ja haavoittuvuus kuulunut. Jos se jotain päätti, se piti päätöksensä. Esimerkiksi vahva ulkokuori. Siksi metsä oli tuhottava pois tieltä.

Tuuli käänty metsää vastaan kokien tämän uhaksi. Se puhalsi päin, mutta metsä ei hievahtanutkaan. Tuuli koetti sivulta uutta iskua. Metsä ei kääntynyt tuulta vastaan. Korkeintaan muuttui vaisuksi tuulen seurassa. Tuuli hönkyi ja ujelsi, yritti alentaa ja huojuttaa puita. Tuuli yritti murskata metsän itsetunnon ja syöksi kiroja ja solvauksia. Metsässä salamoi ja riehui myrsky. Metsä huojui ja näytti siltä, kuin se revittäisiin juurineen irti maasta, mutta ei kuitenkaan. Jokin voima sai kuin saikin metsän pidettyä itsensä kasassa. Se voima oli totuus. Tieto totuudesta ja tieto siitä, kumpi tässä olisi oikeassa. Metsä ei myöskään vihannut tuulta...  Metsän ei tarvinnut iskeä tuulta päin risuilla ja oksilla, ei takiaisilla tai pilata tuulen mainetta. Metsä odotti, että tuuli ryskäisi voimansa loppuun ja poistuisi. Antaisi lopulta metsän olla. Sillä eihän ongelmat olleet metsässä, vaan tuulen omassa elämässä.

Ja niin tuuli poistuikin!

Pentik

Se, kuka piti metsää synkkänä ja pahana, ei ollut koskaan käynyt metsässä pysähtyen. Ei nähnyt oikeasti, ei kuullut, ei koskettanut tai haistanut metsän tuoksuja. Saatikka maistanut, miltä metsän antimet maistuivat. Se, kuka oli oikeasti käynyt metsässä avoimin mielin, näki, koki, sai.
Metsä ei tiennyt mitään ihanampaa, kuin antaa itsestään pesäpaikkoja, herkkuja, suojaa, iloa...
Tuulellakin oli siihen kerran mahdollisuus. Nyt metsä tiesi, mitä tuuli todella hänestä ajatteli ja kuinka iski salamansa kaarnaan. Metsä kasvatti oksistonsa niin, ettei tuuli enää päässyt metsän katveeseen leikkimään tai kuiskailemaan. Tuulen pelokkuutta ja raivoavaa myrskyä ei voitu rauhoittaa. Se sai mennä menojaan.

vihreä vadelma


Sanotaan, että virheistä oppii, mutta tuuli ei edes halunnut koetaa oppia. Siinä saattoi osoittaa heikkoutensa epäonnistumalla. Metsä sen sijaan opetteli ja kasvoi kasvamistaan. Kukoisti kukoistamistaan. Muuttui entistäkin värikkäämmäksi sen sijaan, että tuuli oli joko läpinäkyvän väritön tai myrskyävän musta. 'Tuulen täytyi koristella itseään salamoin ja vesipisaroin ollakseen jotain muuta. Metsä saattoi olla tyystin naturelli ja luonnollinen. Silti näyttävä ja kaunis. Tietämättään metsä, joka näki tuulen heikkouden, joutui mustalle listalle. Tuuli oli jotain ihan muuta, mitä antoi ulospäin näkyä. Ja silti, tuulikin olisi voinut kukoistaa, jos olisi uskaltanut todella heittäytyä. Ei vain esittää ja keksiä tekosyitä. Ei vain hetken läsnä, vaan pysyvästi. Pikatapaamisten ulkokuoren sijaan todellisuus.


Siitä erkanivat tuulen ja metsän tiet. Heistä ei koskaan voisi tulla ystäviä. Ei luottamusta eikä ymmärrystä. Tuulen tulisi osata olla heikkokin välillä, voidakseen olla tarpeeksi vahva myöntämään virheensä. Pyytämään anteeksi tai hyväksymään toisten onni. Alkava ystävyys oli tuhoon tuomittu.

Jollei avaa sisintään ja silmiään, ei voi nähdä kuin synkän metsän. Tuuli todellakin näki vain ja ainoastaan metsän, ei metsän laitaa, ei laidalla kasvavaa kukkaa, ei kukan terälehtiä tai terälehdellä juuri rakastuneita leppäkerttuja.

Metsä mietti... tuuli näkisi sen aina synkkänä. Oli annettava tuulen mennä. Päästettyään irti, metsä jatkoi kasvuaan ilman tuulta ja tuli tahollaan entistäkin onnellisemmaksi. Enää ei energiaa kulunut pystyssä pysymiseen tai ystävyyden yrittämiseen. Olkoot!
Metsällä oli paljon paljon muutakin, kuin tuo itsekäs ja epäkypsä tuuli. Metsä kukoisti onnellisena. Tuuli sen sijaan jatkoi tahollaan katkeroituneena. Mustamaalasi metsää aina kun mahdollista, keksi kuinka kilpailla paremmuudesta ja vajosi syvemmälle myrskyn silmäksi. Mutta metsään se ei enää koskaan pääsisi.

Niin metsä vastasi, kuin tuuli sinne puhalsi.

rasia

Haavoittuvainen, 
herkkä.
Maailman talloma ulkokuori.
Kerran vahva ja menevä, 
nyt peilistä katsoi enää naamapuoli.
Kelpaanko, olenko riittävä? 
Mietteet kumpusivat sielusta syvältä.
Pelko,
riittämättömyys.
turhautuminen, 
yksinäisyys.
Mutta katso!
Hän yhä kelpasi kaikille, 
Hän oli edelleen sama ihminen!
voimakastahtoinen, 
kärsivällinen.
Rakastettava, 
rakastunut nainen.
Koettelemusten runnoma ja
ryppyjen pieksämä ikäneito.
Silti riittävä!
Tarpeellinen.
Hyvä.
Anna itsellesi armo, 
suojele mielesi ristiriidoilta.
Ole sinut raihnojesi kanssa.
Kukaan ei ole elämää suurempi, 
ei kaikkivoipa.
Silti kaikilla on tarkoituksensa.
uskalla olla heikko,
alentua ihmisen tasolle Jumaluudesta.
enkelten tehdä tehtävänsä ja hoivata.
sinusta kasvaa vielä eheä persoona!

-Viltsun oma runo-
Ethän kopsaa

Kommentit

Metsä toimi aivan oikein ja antoi tuulen pauhata yksinään. Metsä oli se vahvenmpi näistä kahdesta.
Hyvää viikonloppua!
Silkku sanoi…
Voi mikä tarina, opettavainen, surullinen, kaunis, pistää ajatteleen. Sinä osaat kirjoittaa niin että ihan pakko on lukea, on niin mielenkiintoista. Kiitos sinulle tarinasta ♥
Viltsu Mari sanoi…
Outi, Hiljaa hyvä tulee.. Vai tuulee? ;)
Viltsu Mari sanoi…
Silkku, oi, kiitos ihana Silkku! Kommenttisi ilahduttaa kovasti ja on kyllä päivän ihan huippukohtani! Kiitos!

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…