Huippuosaamista Joensuusta
Elämä kivun kanssa ei ole helppoa, mutta sen kanssa on opittava elämään, jollei keinoja ole sen poistamiseenkaan. Vaihtoehtoinahan olisi antaa kivulle valta ja vaipua itsesääliin ja voivotteluun, tai kertoa, että näin on, mutta samalla etsiä keinoja lievittää sitä. Faktoillehan en mitään voi eikä vaikeneminen paranna minua, mutta esimerkilläni voin kenties olla toisille avuksi. Kertoa, mikä saa minut pidettyä kasassa ja mistä minä saan apua. -Tai vastaavasti mikä on ollut turhaa.
kivun lievitystä |
Jos minulle tarjoutuu tilaisuus lievittää kiputiloja edes hieman, kokeilen. Pienikin kivun lievitys on lopulta pitemmän päälle suuri helpotus vaikkei sitä aluksi uskoisikaan. Se mahdollistaa jotain muuta, kivaa tekemistä, koska eihän energia kulu enää juuri senkin kivun hallintaan. Erityisesti innostun lääkkeettömän kivun lievityksestä. Tästä syystä olin valmis kokeilemaan myös suomalaista huippuosaamista, Stabilic-askelterapiapohjallisia. Eihän minulla olisi hävittävää!
Askelterapia. Askelterapia.fi on Sabora Pharma Oy:n ylläpitämä sivusto, josta löytyy tietoa jalkojen terveydestä. Verkkokaupan valikoima sisältää laadukkaita Thermoskin -lämpötukia, Stabilic -pohjallisia, kinesioteippejä ja jalkojenhoitotuotteita.
Askelterapia. Askelterapia.fi on Sabora Pharma Oy:n ylläpitämä sivusto, josta löytyy tietoa jalkojen terveydestä. Verkkokaupan valikoima sisältää laadukkaita Thermoskin -lämpötukia, Stabilic -pohjallisia, kinesioteippejä ja jalkojenhoitotuotteita.
ystävänpäivälahjaksi |
Stabilic-pohjallisia on saatavana 4 eri kokoa. Aina koosta 35-37 kokoon 44-46 saakka. Minun pohjalliseni ovat M-kokoa, eli 38-40 ja jalkojeni oikea koko on 40. Nämä M-koon pohjalliset ovat juuri sopivat kenkiini. Pohjallisia voi hieman leikata reunoilta, jos tarvitsee pienentää.
Kuinkahan monella meistä on kipuja pysyvästi tai hyvinkin usein? Erilaiset kiputilat, kuten selkäongelmat, vatsavaivat ja päänsäryt ovat monen seuralainen. Sinunkinko?
Ainutlaatuinen Stabilic-askelterapiapohjallinen on apu kivun hoidossa ilman lääkinnällistä hoitoa.
Jalkapohjien refleksipisteitä painelevien pohjallisten avulla voi saada lievityksen moneen vaivaan. Pohjalliset ovat helppokäyttöiset, sillä ne lievittävät kipuja sekä kävellessä että jopa istuessa. Tästä syystä huonompikuntoisenakin voi käyttää pohjallisia vaikkapa aamutossuissa kotona, eikä vaadita hikilenkkiä pururadalla. Just mulle sopiva!
jokaiselle jalkaparille sopivat |
Pakkaus sisältää kaksi helposti pestävää pohjallista sekä rasterit, jotka itse saa sijoittaa niille kohdille, missä se oma kiputila sijaitsee. Rasterit sijoitetaan pohjallisiin jalkapohjien kipupistetaulukon ja heijastekartan avulla, joka tulee mukana pakkauksessa, jonka jälkeen ne painelevat jalkapohjia toivotuista paikoista. Rastereita voi siirtää pohjallisissa omien tuntemusten ja hoitotarpeen mukaan, ja rastereita voi käyttää samanaikaisesti useammassa eri kohdassa, jolloin ne hoitavat useampaa eri vaivaa kerralla. Mahtavaa! Eikö totta!
Monien maailman kansojen hoitoperinteisiin on kuulunut jalkapohjan refleksipisteiden stimulointi. Esimerkiksi vyöhyketerapia ja akupunktio ovat hoitomenetelmiä, joiden juuret juontavat yli 5 000 vuoden taakse.
Stabilic-askelterapiapohjalliset saivat alkunsa niiden kehittäjän Tuomo Leskisen omista selkävaivoista. Perinteisiin hoitomenetelmiin perehtynyt Leskinen halusi kokeilla, kuinka jalkapohjia stimuloivat pohjalliset auttaisivat selän ongelmiin.
-Tein ensin pohjallisesta itse testiversioita, jonka jälkeen tuotetta jatkojalostettiin muotoilijan kanssa. Tuotekehityksessä on alusta lähtien ollut mukana lukuisia ammattilaisia, ja sen viimeistelyyn on panostettu, kertoo Leskinen.
lehdistökuva rastereista ja pohjallisesta |
Kaikilla ruumiinosilla on jalkapohjassa tarkat heijastealueet, joiden stimulointi rentouttaa ja lievittää kiputiloja. Pohjallisten avulla voi saada helpotusta esimerkiksi selkäongelmiin, migreeniin sekä muihin tuki- ja liikuntaelimistön kivun tunteisiin. Käyttö on hyvä aloittaa omaa kehoa tunnustellen ja eri painelukohtia kokeillen.
Melko nopeasti rasterien olemassaoloon tottuu, eikä enää kiinnitä huomiota niihin. Älä siis luovuta heti ensi kokeilulla! Rasterit ovat sijoitettu juuri oikein, oikeankokoisena ja oikeaan paikkaan, joten mitään "kivi kengässä"-fiilistä ei tarvitse pelätä, vaikka eka kerralla saattaakin hieman vierastaa tunnetta. Tulen kertomaan myöhemmin, pääsenkö eroon vaivoistani missä määrin. Usko on vahva tähän menetelmään!
kohta lakataan varpaankynnet |
Stabilic-pohjalliset
• Lääkkeetön ja turvallinen kivunlievitysmetodi
• Hyödyntää vuosituhansia tunnettuja refleksologiaan pohjautuvia hoitoperiaatteita
• Pohjallisten avulla voi saada apua moneen eri kiputilaan ja vaivaan
• Käytön voi aloittaa asteittain, sillä hoitorastereita tulee pakkauksen mukana kolmea eri kokoa
• Rastereita voi käyttää yhtä aikaa useammalla eri hoitoalueella ja siten hoitaa montaa eri vaivaa kerrallaan
• On helppo pitää siistinä, tuotteen voi pestä miedolla saippualiuoksella
• Saatavilla neljässä eri koossa: S (35-37), M (38-40), L (41-43) ja XL (44-46)
• Suomalainen keksintö, tuotteen valmistus Joensuussa
• Myynnissä Sabora Pharman verkkokaupassa Askelterapia.fi
• Hinta 30 euroa / pari
Palaan tähän asiaan tuonnempana, kun pitemmältä aikaväliltä kokemuksia. Ensikokemuksella kuitenkin migreeni pysynyt poissa koko käyttöajan. kop kop kop...
Akvamariini Sabora Pharma askelterapia.fi |
Kommentit
Kiitos tästä vinkistä.
Odotan sun postausta siitä, miten nämä toimii sulle.
Kivaa lauantai-iltaa!
Mimosa pääsi lopultakin kokeilemaan uutta ahkiota. Häneltä isot kiitoshalit sinulle
http://enkulinkasityot.blogspot.fi/2016/01/ulkoilua.html
Migreeni on toistaiseksi ollut poissa, samoin iskiaskivut. Koputan vielä puuta, sillä haluan pitempiaikaisen vaikutuksen tietää.
Hei, hienoa! Kiva kun Mimosalle on ahkio mieleen.