Adventtikalenteri 3-4: Diy lasinaluset
Toinen paketti sisälsi lasinaluset. Tällä kertaa itse tehtävät. Ei mitään valmiita settejä. Tämän luukun setti on lisäksi kaksiosainen, eli tänään tuli pohjat ja taustat, myöhemmin tulevat loppuosat, jos vain olen ollut tarpeeksi kiltti ennen joulua.
Onko sinulle timanttityöt tuttuja?
Selvästikin näissä kovamuovisissa levyissä on numeroita, kuten timanttitöissä.
Joka tapauksessa tänään ei timentteja asennella, vaan korkkipohjat. Sitä ennen katsotaan, mitä kuvioita näissä diy-lasinalusissa on. Nämähän ovat muotoon leikattuja ja teemana retro.
Teemana on siis ihanat retroesineet ja asiat, joten "retrolapsena" aihe kiinnostaa erityisesti. Katsotaanpas, mitä muistoja näistä tulee. Lieköhän kuvan kamera malliltaan Fujifilm, osaatko sanoa? Jotenkin samaa tyyliä voisi olla.
Seuraava kuvio on Rubikin kuutio. Minulla oli lapsena Rubikin kuutio ja sitä harjoittelimme koko perheen kesken vuoron perään. Se oli niin paljon hauskempaa, kuin mikään tv-peli.
Rubikin kuutio on unkarilaisen Ernō Rubikin vuonna 1974 kehittämä älypeli, joten kyseinen peli täytti tänä vuonna 50 vuotta, kuten minäkin.
Hän ei keksinyt kuutiota leluksi vaan malliksi, jonka avulla havainnollistaa kolmiulotteista geometriaa. Rubik valmisti nyrkinkokoisen kuutionsa kuminauhoista, paperiliittimistä ja puupalikoista ja kutsui kuutiotaan "Taikakuutioksi"
Rubikin kuutio koostuu 26 palasta, jotka muodostavat kuution. Jokainen kuution sivu on lähtöasemassa yksivärinen. Aluksi kuutio sekoitetaan vääntelemällä rivejä satunnaisesti, ja tavoitteena on palauttaa sivut yksivärisiksi. Ei mikään helppo peli, voin kertoa! Mutta niin hauska, ärsyttävä, koukuttava ja nerokas. Tätä peliä pelaavat niin lapset kuin aikuisetkin. Kukin tavallaan. Kuution ympärille on kehittynyt myös kilpakulttuuri, jossa kuutio yritetään ratkaista mahdollisimman nopeasti. Siihen minusta ei olisi.
Seuraavana suun muotoinen alunen. Luulenpa, että kyseinen muoto ja kuva ovat saaneet vaikutteita legendaarisesta Rock-symbolista.
Suunnittelija John Pasche suunnitteli 1970 kyseisen huulet ja kieli-logon Rollareille kirjelomakkeisiin ja levyn kanneksi.
Symboli Rolling Stonesillahan on Tongue and lips, mikä minulle tulee tästä kuvasta mieleeni, vaikka Rollareilla Hot lipsit ovatkin punaiset. Rolling Stonesin logo saattaa olla jopa bändiä itseään tunnetumpi.
Ennen nappikuulokkeita olivat isot kuulokkeet musiikin kuunteluun. Siihen aikaan, kun minä sain ensimmäiset kuulokkeen, piuha meni kuulokkeista stereoihin. Siihen aikaan ei langattomia kuulokkeita tunnettu. Tänä päivänä kuulokkeet ovat langattomia ja mahdollistavat niin paljon enemmän. Vaikkapa puhelimen kautta äänikirjojen kuuntelun.
Kuulokkeet ja kasetti kuuluivat yhteen. Olipa kyseessä iso
Tiedätkö sinä, mihin lyijykynää tarvittiin kasetin kanssa?
Yksi arvokkaimmista omin säästöin ostamistani asioista oli suuri ja monipuolinen mankka. Hienoa oli radio, kaksi kasettipesää, cd-levysoitin ja monipuoliset muut vimpstaakkelit. Se vain oli niiiin mun oma ja ihan itse ostettu oikeasta, hienosta, vain elektroniikkaa myyvästä kaupasta. Kaupan päälle sain valita suurelta cd-levy seinältä mitkä tahansa 10 cd-levyä. Se oli vaikea valinta, mutta olihan se siistiä!
Rullaluistimet olivat erikoisuus, mikä saapui Suomeen maailmalta ja mullisti liikunnan monipuolisuuden. Hintaa niillä oli paljon, kuten kaikilla uutuus-tuotteilla yleensäkin. Siksi perheellämme ei ollut varaa ostaa näitä "kenkämallisia" Quad-rullaluistimia, mutta isä löysi kirpputorilta kenkien alle laitettavat, säädettävät kiskot, jotka osti meille. Olihan sekin nyt jotain!
Vanha kunnon retro tv. Isäni kertoi kuinka hänen vanhempansa ostivat kylän ensimmäisen mustavalko tv.n ja lapset naapurustosta tulivat koulun jälkeen katsomaan tv.tä heille. Olihan se ihme. Elävää kuvaa tuottava radio. Myöhemmin isäni osti kylän ensimmäisen väritelevision. Sitä en muista, monesko tv Asa meillä oli, mutta muistan sen erityisen hyvin. Muistan yhä, kuinka telkkari piti avata hyvissä ajoin "lämpiämään", jotta haluttu ohjelma voitiin katsoa alusta asti. Virityskuva tai oikeammin Testikuva oli tärkeä osa lähetyksiä, sillä sen avulla asennettiin televisiokuvan värikylläisyys, valoisuus ja kontrasti. Yksi minun suosikeistani oli vaihtuvat maikkarin pöllöt, jotka eri vuosina näyttivät eriltä.
Kommentit