Välittämisen päivä


Välittämisen päivän tavoitteena on edistää suomalaista välittämisen kulttuuria. "Haluamme kannustaa ja innostaa jokaista oppimaan välittämistaitoja ja välittämään matalalla kynnyksellä kaikista, mutta erityisesti ikääntyvistä ja vanhoista ihmisistä", toteaa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n hallituksen puheenjohtaja Hanna-Leena Ojalainen. Välittämisen taitoihin kuuluu se, että ihmiset tunnistavat välittämisen tarpeessa olevat ihmiset sekä huomaavat hetket, jolloin voivat olla avuksi ja iloksi. Välittäminen on kansalaistaito.

Välittämisen päivää vietetään tänä vuonna 25.1. jo viidennen kerran. Välittämisen päivä on Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n käynnistämä, ja sitä on vietetty vuodesta 2018. VALLI ry, sen kymmenet jäsenyhteisöt ja yhteistyötahot kampanjoivat välittämisen puolesta. Monia tilaisuuksia järjestetään eri puolella Suomea.

Välittämistaidot vahvistuu, kun niitä käytetään. Välittämistaitoja kannattaa harjoitella ja opetella, ettei välittämisen esteeksi nouse hyvin arkiset asiat.Tyypillinen kanssaihmisistä välittämisen este on epävarmuus siitä, miten osaan toimia tilanteessa, jossa tunnistan ihmisen avuntarpeen. Pohdituttaa, mitä voin tehdä, mitä on lupa tehdä, mistä aloittaa ja miten toimia. Tuomme esimerkkien avulla esille pieniä välittämisen tekoja ja herättelemme ihmisiä huomaamaan, että jokainen voi auttaa ja oppia lisää välittämistaitoja.



Välittäminen ei aina vaadi sen suurempaa:

  • Katsele ympärille ja huomaa tilanteet, joissa voit olla avuksi
  • Tervehdi rappukäytävässä kaikkia naapureita
  • Pidä ovea auki perässä tulevalle, erityisesti vanhalle ihmiselle.
  • Kysy, tarvitseeko rollaattorin kanssa liikkuva apua julkisissa kulkuvälineissä
  • Tarjoa käsi ja auta tarvittaessa kadun ylityksessä
  • Muista läheisiä, erityisesti vanhoja ihmisiä postikortilla tai puhelulla

Välittämisen päivä on joka päivä! Tervetuloa mukaan.

Välittämisen päivän kampanjamateriaalia voi ladata Välittämisen päivän verkkosivuilta.
Lisäksi jaamme tietoa välittämisestä VALLIn Instagram-tilillä @pienetarjenteot

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhusalan asiantuntijajärjestö, joka yhdessä 61 jäsenyhteisönsä kanssa tekee töitä paremman vanhuuden puolesta. VALLI ry toimii jäsenyhteisöjensä edunvalvojana. Liitto tuo esille ikäihmisten äänen, kokemuksen ja tarpeen. Vaikuttamistoiminnan ja kehittämistoiminnan lisäksi VALLIssa on toimintoina Ikäteknologiakeskus, Etsivän vanhustyön verkostokeskus sekä Vanhustyön Trainee -ohjelma nuorille.

Kommentit

Ihana postaus <3 Kaunista ja rakkauden täyteistä loppuviikkoa sinulle Viltsu <3
Viltsu sanoi…
Kiitos ihana Outi. Lämpöistä ja kaunista unta ja hyvää yötä.