Hae tästä blogista

Runo

Seuraavan runon kirjoitin vuonna 2019 joulukuussa. Sinä saat lukea sen nyt.


Suolaiset kyyneleet 
valuvat vuolaina 
pitkin kalpeita poskiani.
Onnen kyyneleet.
Ne saavat tummat silmien alueet näyttämään entistäkin tummemmilta 
kimmeltävyytensä vuoksi.
Se ei haittaa minua enää, 
sillä mikään ei voi enää tukahduttaa sitä onnea, 
joka on puskenut tiensä 
paksun kuoreni läpi 
viimeiset 45 vuotta. 
Jo joskus 
kauan sitten 
sain maistaa tilkan 
Jumalallisesta maljasta 
pyhyyden makua,
mutta silloin 
en ollut vielä valmis
juopumaan siitä kokonaan. 
Minun täytyi ensin nähdä elämää. Nähdä elämän raadollisuus. Kurjuus. 
Syntisyys. 
Minun täytyi oppia rakastamaan vilpittömästi 
niin muita kuin ennenkaikkea itseäni 
sellaisena kuin minut on tänne luotu. 
Lahjana, 
jota täytyy kunnioittaa, 
ei halveksia. 
Se vaati minulta töitä 
enemmän kuin arvasinkaan. 

~ Viltsumari 




4 kommenttia:

  1. Vaikuttavaa!!

    Kiinnostaisiko osallistua Runotorstaihin? Tämän viikno aihe Kiire, aikaa keskiviikkoon asti kirjoittaa. https://sushuokailee.blogspot.com/2022/03/runotorstai-kiire.html

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos!
    Saatanpa osallistuakin. Tutkin asiaa.

    VastaaPoista

Suurin osa elämästäsi on arkea. Tee siitä ihanaa.
Kommentit julkaisen viiveellä. Tarkistan ensin.
Kiitos, kiitos, kiitos!
~Viltsumari
Löydät minut myös https://direct.me/inspiration

JOKO LUIT TÄMÄN?

Äitiydestä

Onni on köyhälle tonni, rikkaalle milli, mulle tunne villi! -Timo Aaltonen Äitienpäivänä lapset heräilevät sängyissään, hierovat rähmäisiä ...