Pala kauneutta

Lush on eettinen, eläinkokeeton luomu-kosmetiikkakauppa, joka tuli minulle tutuksi noin vuosi sitten ihastuttavien huulikiiltojen ja rasiahajuvesien kautta. Sen verran houkutteleva, erilainen ja ihana kauppa on kyseessä, että halusin yhteistyömme jatkuvan pitempäänkin, eikä vain kerran. 

Tuoreet hedelmät, kukat ja vihannekset saapuvat suoraan tuottajilta ja ne pilkotaan, puristetaan ja sekoitetaan muiden raaka-aineiden kanssa ja näin syntyvät "taikinat", joista leivotaan ihania kakkusia ja namuja, tahnoja ja hyytelöitä. Mutta mistään karkki- tai leipomokaupasta ei kuitenkaan ole siis kyse. 

Jokainen Lushin valikoimassa oleva tuote on käsintehty.  Tuotteet valmistetaan Englannissa ja jokaiseen tuotteeseen on kiinnitetty tarra, joka kertoo valmistajan nimen sekä vamistuspäivän. Näin voit olla aina varma tuotteet tuoreudesta. 

pakkausmateriaali

Yksi asia, johon olen Lushilla ihastunut, on pakkaus. Lähinnä se, ettei muovipaketteja ole, eikä muutenkaan tuotteita pakata luontoa kuormittaviin ja luonnosta irti revittyihin pakkauksiin. Esimerkiksi kuvassa on tyypillinen Lushin pakkaus, joka sisältää hiustenhoitoainetta. 
Kyllä, luit ihan oikein. 


Hiustenhoitoainepalat ovat Lushin erikoisuus. Oman ihanuuteni sain siis blogitestiin ja ihastuin täysin. On niin helppoa ottaa pala käteen, pyyhkäistä sitä hiuksiin ja antaa vaikuttaa. Hiuksethan ovat jo puhtaat shampoopesun jäljiltä. Pala auttaa siinä, ettei tarvitse lotrata liikaa tai liian vähän nesteitä hiuksiin, eikä jonnekin mene liikaa ja joku jää ilman. Pysyy kädessä muotonsa vuoksi hyvin. 


Kun haluat kuohkeat hiukset, kokeile tätä merisuolaa, hunajaa ja setriä sisältävää hoitoainepalaa. Santelin tuoksu rauhoittaa mieltä ja merisuola tekee hiuksista tuuhean näköiset.

Lushilta saat jouluvalikoimasta nyt ihania uutuuksia, ja ilman eläinkokeita valmistettujen herkkujen listalta löytyvät niin kylpytuotteet, kuin kosmetiikkakin tuoksuja unohtamatta. Erilainen joulukauppa!

Kommentit

Ensimmäinen kerta kun näen hoitoaineen tuollaisessa muodossa. Ihana väri ja tuote itsessäänkin kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.
Aivan uusi tuttavuus minulle. Kauniin värinen hoitoaine.
Nanna sanoi…
Kuulostaapa hyvältä tuotteelta ja kaupalta! Näitä on niin kiva aina lukea blogistasi!
Onpa tosiaan erilainen hoitoaine. En ole koskaan nähnyt vastaavaa :)
Hoitoaineisiin en ole ihan ihastunut, mutta Lushin shampoopala kulkee aina reissussa mukana siltä varalta, ettei hotellissa ole shampoota tai se ei miellytä. Ja palana kiva, ettei vielä tilaa tuosta kosmetiikkamäärästä minkä saa käsimatkatavaroissa mukana kuljettaa!
anni sanoi…
mä oon ihan lush-fanaatikko, ja kiinteät hoitoaineet on yks mun lempparituotteista! Varsinkin uus daddy-o joka poistaa keltaisuutta vaaleesta tukasta, ahh mikä tuote <3
Voin samaistua. On niiiin ihania kaikki