Crystal Body

peltirasia

Joulu tulla jollottaa ja vaikka kuinka mietin viime tammikuussa, että olen ajoissa Jouluun valmiina, huomaan jälleen kerran tulleen pieniä ja suuriakin muuttujia matkaan, joiden vuoksi lahjat ovat vielä kaupassa. Lahjarasioiksi ajattelin käyttää kaappiin jemmatut vanhat rasiat. Kauneudesta ei tingitä, mutta säästetään luontoa ja lompakkoa. Kyllä peltirasioihin kelpaa pakata, sillä nehän ovat viimeisintä huutoa monessa kodissa. Ja jollei aikuiset niitä tarvitse, niin lapsille säilytysrasioina tai aarrearkkuina. 

Kun pakkaus on tuollainen kaunis ja itsessäänkin käytännöllinen, voi se olla ihan hyvin osa lahjaa. Sisälle voi sujauttaa jotain pientä. Yksi suosikkilahjaideoistani on Kuukorennosta yhteistyössä saamani Crystal Body Mineraali deodorantti. 


Kieltämättä minulla oli ennakkoluloja tätä kyseistä deodoranttia kohtaan, sillä kainaloni vihaavat stickejä ja voisiko pelkkä suola olla tehokas edes? Kyllähän nyt kaiken maailman kotkotuksia on tarjolla... Siispä ihan reilun aikaa testausta, mitä kainaloni sanovat ja mitä nenäni sanoo! 


Arvatenkin blogini ajatusta silmällä pitäen (hyvän olon blogi, positiivisuus ja arjen ilo sekä helpotus) kotkotus osoittautui fiksuksi hankinnaksi!



Juuri tämä kyseinen dödö on alkuperäinen, maailman johtava mineraalisuoladeodorantti. Mineraali deodorantti on täysin hajusteeton, täysin kemikaaliton eikä se jätä jälkeensä tahroja tai valkoisia puuterihattarapilviä. Ei sisällä alumiinia, parabeeneja, ftalaatteja tai alkoholia. Olen käyttänyt tätä deodoranttia nyt pari kuukautta pitäen taukoa vain sairaalassa ollessani pari viikkoa. Voih, olisinhan voinut ottaa mukaanikin, mutta eka reissulla unohdin ja toka reissulla lähtö oli niin äkillinen ambulanssilla, ettei dödö tullut mieleeni.

Kyseinen deodorantti lupaa estää hienhajua koko päivän luonnollisella tavalla. Sekös minua epäilytti. Olenhan aina huolehtinut hygieniastani ja hämmästelin, kuinka nyt tällaisen siveleminen kainaloihini voisi hienhajun estää. Eihän tässä ole hajusteita! Lisäksi luvataan, että tuote sopii myös miehille, eikä vain naisille. Siis koko perheen deodorantti! Riittää, että kostealle, puhtaalle kainalolle pyyhkäiset suihkun jälkeen.



Kun olen käyttänyt mineraalisuolaa kainaloissani, on hienhaju pysynyt poissa! Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin! Lisäksi olen tykännyt siitä, ettei mitään kukkaisten ja hien yhdistelmää tuoksahda nenääni. Hajusteettomana tämä mineraalisuola mahdollistaa juuri sen hajuveden käytön, mitä tahdon. Ei tarvitse miettiä, sopiiko se dödön kanssa yksiin, tai sitten olla raikas ja puhdas ilman mitään sen kummempia hajusteita. Aikuisena sitä arvostaa juuri tällaista, missä ei turhia kemikaaleja kainaloonsa tungeta. Enää ei tarvitse kuoria kainaloita eikä pelätä tukkeutuneita ihohuokosia kainalossa.

Crystal Body -deodorantti on arvostettu ja palkittu sarja Amerikasta, ja tässähän on kätevä erikoistekniikalla varustettu patentoitu pakkauskin. Deodoranttia ei tarvitse rullata eikä pyöritellä. Ei kostutella ensin "palloa" eikä mitään muutakaan säätöä. Senkun avaat kierrekorkin ja pyyhit kainaloosi dödöä. Niin, todellakin, kierrekorkki! Ei avaudu käsilaukussakaan vahingossa. Ei vuoda, eikä sotkeudu. Kaiken hehkutuksen lisäksi tuotetta ei ole testattu eläinkokeilla!
Tuote on myös Amerikan syöpäsäätiön suosittelema.

Ja eikun pukinkonttiin...

Yhteistyössä Kuukorento


Kommentit

Taas täysin uusi tuote minulle. Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Mukavaa torstai-iltaa.
Tiia Koivusalo sanoi…
Kääk miten ihana tuo rasia tuolla ylhäällä! Just täydellinen. Täytyisi joskus testailla, sillä nyt olen testaillut erilaisia luonnonkosmetiikan dödöjä ja niistä Logonan on osoittautunut omille kainaloille sopivimmaksi. :) Madarakin meni kivasti.

KataMaria sanoi…
Todellakin tuo rasia on ihastuttava ja ihastuttaa varmasti saajaakin! :)
Mielenkiintoinen dödö!!! jääkö tarhaa esim. mustiin vaatteisiin? monesti ku stickit tekee sen.
Outi kokeilemisen arvoinen tuote. Kivaa perjantaita
Ovat ihan kivoja mutta nestemäisiä. Tämä säilyy ja on pitkäikäinen tuote. Ei sortaa eikä tuki ihohuokosia millään. Lisäksi suola desinfioi ja sitä kautta poistaa hajua
Kata Maria. Mineraalideo on täysin hajusteeton, täysin kemikaaliton eikä jätä jälkeensä tahroja tai valkoisia puuteri pilviä.
Anonyymi sanoi…
Tosi ihana tuo peltirasia ja idea:)