tiistai 31. toukokuuta 2016

Niin paljon mahtuu kuviin tarinoita

Liikkuva kohde {MakroTex-haaste}

Yritäppä saada kissoista kuva, tai lemmikistä yleensäkin niin, kuin itse toivoisit. Vangittua se hetki, jota kameralla tavoittelit. Joko utelias kissa tulee tutkimaan kameraa tai kyöhnäämään jalkaa vasten, että ota syliin. Tai sitten lähtee pois paikalta tai pää pyörähtää.. Uskallan väittää, että kissat ovat liikkuvia kohteita! 

Meillä leipäkorissa ei ole leipää, vaan herra C.A.M.

Meidän herra L.E.H. ei mahdu leipäkoriin, vaan valtaa ison osan pöydästä. 

Meillä kukat ovat liikkuvia kappaleita. Syykin siihen on selvä: Herra L.E.H.  R-A-K-A-S-T-A-A kukkia! 


Toisinaan meillä tiiraillaan ikkunan takaa niitä liikkuvia kappaleita taivaalla tai puiden oksilla. 


Näiden epäonnistuneiden otosten jälkeen toivoisi voivansa julkaista jotain asiallisempaa, paremmin onnistunutta. Onnistuuko sitten minun kameralla ja taidoillani? 


Lyödään kädet yhteen ja aletaan laulaa kaikki yhteen ääneen: 


jos ois helppoo, kaikki tekis niin
mus on voima, jota en voi vaimentaa
pusken täysii aina vaan
mun ei täydy, vaan mä saan.
katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan.

Kyseinen tsipale kannusti minua vuosi taaksepäin jaksamaan eteenpäin, vaikka olikin raskasta aikaa. Kiitos vaan, Ela! 


Lapsukainenkin on liikkuvaista sorttia. Hyvä kun pitemmillä suorilla kerkeää huomaamaan.



Ja loppuun vielä uusin tekemäni kaulakoru, jossa myös on liikkuva kappale, li näyttävä iso kruunu-riipus. 


maanantai 30. toukokuuta 2016

Rakkaudella itseäsi kohtaan

Minulla ei ollut tälle päivää aihetta valmiiksi mietittynä vielä hetki sitten, mutta eräällä palstalla keskusteltiin ulkonäöstä ja siitä se ajatus sitten lähti. Elikkä olenko minä kaunis?! Oletko SINÄ kaunis?

Nyt en välttämättä tarkoita sitä, että alkaisin luetella kriteerejä, mikä tekee naisesta kauniin tai miehestä komean. En myöskään ala arvostella sinua, enkä ketään muutakaan millään tavoin, vaan pohdiskelen sitä, mitä näen minussa itsessäni ja kannanko ylpeänä oman vartaloni vai en.



Taustoja kerron sen verran, että olen vuosikaudet ollut vähävarainen tai jostain aikaa jopa varatonkin, sairauteni vietyä työkyvyn. En siis ole kymmeniin vuosiin voinut ostaa merkkivaatteita, tai yleensäkään vaatteita, jotka maksavat tyyliin 20 euroa tai yli sen. Onneksi olen saanut joitakin kalliimpiakin vaatteita, ja joskus hyvä tuuri käynyt, että paikallisella kirppiksellä ollut oikeaa kokoa. Pukeudun siis halpaan, jopa toisinaan kuluneeseenkin vaatteeseen ja koska olen SUURENmoinen nainen, vartalon epäkohdat peittyvät A-linjaisiin vaatteisiin lähinnä.



Vielä vuosi taaksepäin olin hyvin kalpea, jopa harmaa ja mustat silmänaluset ja suuret silmäpussit. Vasta löydettyäni Ruohonjuuren laadukkaat hoitotuotteet, ja saatuani neuvoja ja apuja ammattilaisilta Ruohonjuuren asiakaspalvelussa, alkoi kasvoilleni nousta terve väri. Nyt jopa punastelen! Silmänalusenikin ovat laskeneet ja kosmetiikalla saan ihmeitä aikaiseksi. Olen suuresti kiitollinen Ruohonjuurelle! Vaikkei ulkoinen kauneus olekaan se oleellisin asia, itsevarmuus kaunistaa meistä jokaista.

Ajattelin aiemmin omista arvista, kiloista ja rypyistäni, etteiät ne ole viehättäviä ja ne pitää peittää ja piilottaa. Häpesin itseäni siksi, että olin ylipainoinen ja minussa on arpia. Se ei kaunistanut minua yhtään, vaan päinvastoin lisäsi toisillakin sitä "onpas ne rumia asioita sinussa"-tunnetta. Miksi muka kukaan pitäisi kauniina vaikka nyt raskausarpiani, jos itse hokisin niiden olevan rumia!?



Tänä päivänä en missään nimessä häpeä itseäni. En enää. Kaikilla vartaloni jutuilla on tarinansa. Raskausarpeni kertovat kuinka olen luonut tähän maailmaan jotain suurenmoista, jota en lautavatsaan vaihtaisi. Jokainen leikkausarpi on kertomus elämän jatkumisesta, voimavaroista, tervehtymisestä. Kilot kertovat siitä, etten voi liikkua juurikaan. Se kertoo myös sen, että näen paljon enemmän, kuin stressaavat kiireellä eteenpäin kulkevat ihmispolot. Minä huomaan jokaisessa vuodenajassa ne pienetkin ihanat asiat, hiirenkorvat puiden oksilla ja leppäkertun maassa.

En käytä merkkivaatteita, kun ei ole varaa, mutta vaatteeni kertovat, että olen naisellinen ja olen varakkaampi, kuin naiset Etiopiassa vaikkapa. Tätähän voisi jatkaa.



Kyllä olen huomannut, että rakastaessani itseäni ja kantaessani kehoni ylpeänä pää pystyssä, saa sieluni silmäni loistamaan kirkkaammin ja huomaan ulkopuolisten katsovan minua "sillä silmällä" ja kehuvankin. Eikä tämä tarkoita nyt sitäkään, että pitäisi liioitellen paljastaa epäkohdat, mutta siellä vaatteiden allakin ne voi kantaa surutta mukana.

Toivon todella että ylpeyteni toisi rohkaisua jollekin, edes yhdelle nuorelle naiselle tai miehelle olla sinut kaikkine yksityiskohtineen. Ei virheine, vaan tarinoineen. Rakkaudella itseäsi kohtaan.