Paljastuksia bloggaajasta-haaste

Paljastuksia bloggajasta. Tässä haasteessa tarkoitus on kirjoittaa pitemmät vastaukset, kuin pari riviä. Ainakin mihin voi ja haluat. 
Ota haaste mukaasi halutessasi. Haasteen alkuperäinen koti on  @inspirationblogi  . 
Kerro myös keneltä haasteen otit mukaasi: Otin haasteen mukaan ; Viltsulta Inspiration-blogista. (Linkki). Eka kuvan saa jakaa haasteessa. 
Aloitetaan 



Blogisi nimi: Inspiration
Bloggaajanimesi: Viltsumari 
Miksi bloggaat / et bloggaa oikealla nimelläsi: Aloitin bloggaamisen tavallaan terapiamuotona eron jälkeen tai oli siitä jo mennyt aikaa, mutta olin silloin valmis käymään sitä läpi. Halusin kirjoittaa nimettömänä kohdistamatta pahaa oloani keneenkään keneltäkään. Yleisesti. En vaan ole ollut valmis tuomaan julki tietojani edelleenkään. Mutta moni bloggaaja senkin jo tietää, eli mikään täysin random en ole. Sen sijaan ne postaiksrt, joista tänä päivänä voisi tunnistaa jonkun muun, on poistettu. Sen tein ajoissa ennen itseni tunnistettavuutta. Nyt blogi onkin random-asioita tai minua.

Oma kuvasi tai jos olet kasvoton, kuva, josta pidät erityisesti:


Parasta bloggaamisessa: Sinä, joka luet tätä sekä kaikki uudet ystävät tätä kautta. Olen myös saanut paljon ihania kokemuksia, mielipiteiden vaihtoa, olen ollut ja myös saanut vertaistukea ja kaikki ne brändit ja yritykset, jotka ovat halunneet joko yhteistyötä tehdä tai sitten joilta olen saanut neuvoja, kokemuksia, näytteitä, tutustua heidän toimintaansa... jopa ystävystyä joidenkin edustajien kanssa. Tuntuu oikeasti uskomattomalta unelta, että jokin ennen ihailemani yritys onkin nyt tuttu ja yrityksen keulakuva tai johto tai kuka tahansa heiltä on nyt minulle läheinen. Omg! Vähän niinkuin fanitytön unelma olisi toteutunut idolin kanssa.
Olen löytänyt itseilmaisukeinon ja olen oppinut uutta niin monelta. Askartelussa kaikki ne tekniikat, korttivaihdot, sielunsiskot... paljon kaikkea. Ja onhan tämä keino hallita kipua hetkeksi, jos vaan pysyn poissa pöytäkoneelta. Joskus on pakko käydä kameran kuvat sitä kautta laittamassa, mutta onneksi on tekniikka kehittynyt ja onneksi vaimokin osaa auttaa jo minua hieman blogin kanssa. Saan ainakin osan järkkärin kuvista ilman istumista mobiiliin.


Huonointa bloggaamisessa: Ihmiset, joilta puuttuu oma elämä. Tarkoitan ilkeitä ihmisiä. Miten kukaan edes kehtaa haukkua ja ilkeillä toisille ihmisille!? Saatikka netissä, jossa toista ei näe. Toisen taakkaa ei tiedä eikä millään muotoa voi olla varma, miltä toisesta tuntuu ja kuinka vakavasti ottaa ne iskut. Kaikki eivät ole vahvoja, vaikka blogi niin antaakin ymmärtää. Sitä paitsi mulle ei tulis mieleenkään edes kasvokkain syytellä kysymättä, haukkua toisten mielipiteitä tai  nostaa omaa itsetuntoa mollaamalla muita.

Mitkä max 5 aihetta blogissasi nousee yli muiden: kauneus, kissat, askartelu, kipupotilaan arki ja henkinen hyvinvointi. Olisi kyllä muutakin, mutta..


Jos et bloggaisi tätä blogia, aloittaisitko jonkun muun genren blogin: Olen tätä miettinyt ennenkin. Minulla on niin laaja aihepiiri josta haluan kertoa, ettei yksi blogi riittäisi. Ehkä lifestyle, askartelu ja kauneus pitäisi erottaa omiksi blogeiksi, mutta ei minusta taida olla usean blogin pitämiseen. Sitäpaitsi siirtäisinkö täältä askartelut omaansa ja kauneuden omaansa vai mitä? Eli en ole valmis moiseen. Tämä näyttää minulta ja se on hyvä niin.

Ovatko bloggauksesi aina ajankohtaisia vai kirjoitatko vanhoista tapahtumista tai aiemmin jo käyttämistäsi tuotteista: Ei todellakaan ole eilen hankittuja tuotteita kaikki, mitä esittelen. Tapahtumat, kuten messut tms. ovat tuoreita, ellen toisin mainitse. Vaikka esittelenkin vain minulle mieluisat asiat, kertyy esiteltävää pitkälle ajalle. Enhän voi blogata säännöllisesti kipujen takia. Jaan ostamani ja tilaamani tuotteet koko vuodelle, sillä eihän joka kuukausi ole rahaa extraan ja näin ollen blogattavaan. Lisäksi saan paljon näytteitä pr-toimistoilta, yrityksiltä, ostosten yhteydessä, testiryhmistä, ystävieni kautta  testaamme toistemme lemppareita ja löydämme  uusia ihastuksia kosmetiikan saralta jne joista ei todellakaan tarvitsisi edes postata, mutkumähaluun!!! Nämä kaikki löytyvät pr-samplesin viitteellä. Yhteistyöt teen niin pian kuin voin tai kun testi tehty.  Yhteistyöstä on mainintana sana yhteistyössä.
Joskus kerron muistoista esim. Lapsuuteni mummolassa tai koululaisena.

Oletko tavannut blogin kautta muita bloggajia:  Olen. Ihania ovat kaikki olleet.

Lukevatko sukulaisesi blogiasi: juu. Kyllä lukevat. Puoliso, poika, äiti... en edes ole varma, kuinka moni.


Onko blogiasi tai sinua sotkettu johonkin toiseen: En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että ensin oli minun blogi, sen jälkeen on tullut useampi hyvin lähellä blogini nimeä olevaa blogia. Niissä on joko yksi kirjain vaihdettu tai lisää tai esim viiva. Sen sijaan huomasin jälkeenpäin Viltsumarin kaimana olleen aiemmin jonkun.. nyt en kyllä muista enää, oliko heppa vai joku muu lemmikki. Eli ennemminkin blogin nimi menisi sekaisin jos menisi. Tuskin kuitenkaan, sillä blogimme ovat tyyliltään tyystin erilaisia.

Onko blogiasi kutsuttu väärällä nimellä:
On. Koska blogini osoite on somanyinspiration-alkuinen, luulevat tai luulivat jotkut blogini nimen olevan somanyinspiration tai so many inspiration tai somany inspiration. Taisipa s-kirjainkin joskus vilahtaa inspirationin  perässä. Sillä somany-alulla ei siis ole mitään muuta tekemistä blogini kanssa, kuin osoite. Yritin pelkkää inspirationia ja inspistä ja oli jotain muitakin, mutta osoitteet olivat jo käytössä. Kaksi mainitsemaani ovat ulkomailla ja nähtävästi lopettaneetkin  mutta silti osoite on ja pysyy heillä. Kokeilin ja kokeilin, kunnes yksi osui ja tallentui. Ja kun kerran tallennat jonkun, on se pysyvästi siinä. Muutenhan vaihtaisin osoitteen entistä osuvammaksi. Esim Inspirationviltsumari tai inspirationblogi.


Mitä muuttaisit blogistasi jos voisit: 
Osoitteen. Toisaalta, hyvä näinkin. Johan tässä on yli 6 vuotta  samaa osoitetta käytetty.

Mikä saa sinut jatkamaan: 
Sinä 😘 ja kaikki se ilo, mitä blogin ansiosta saan ja saan annettua. Oikeastaan alussa kertomani hyvät asiat. Ja kyllä tämä ison avun tuo kivun hallintaankin, kun ajatukset kanavoin muuhun, kuin omaan vointiini. Intohimo sitä kohtaan, mitä rakastan nyt. Aiemmin se oli liikkumiseen liittyvät asiat, joita halusin tehdä, mutta vaakatasossa bloggaus on monipuolisinta ja oikeiden ihmisten kanssa tehtyä.

Kiitos kun jaksoit lukea loppuun. Heräsikö kysymyksiä tai ajatuksia? 

Jos haluat haasteen mukaasi ottaa tai haastaa jonkun, ole hyvä vain! Kiitos!

1 kommentti:

  1. Olipa kiva haaste. Mietin, että mitä vaihtaisin blogistani. Ehkäpä sen nimen myös, koska nykyään joka toinen blogi on life loppuinen. Voisin olla vain Outi Krimou :)

    VastaaPoista

Koskettaako aihe sinua?
Onko sinulle tuttua tai heräsikö mielenkiinto?
Kiitos, kun kommentoit!
Sinä olet syy siihen, että Inspiration on olemassa.
Jatkossakin..

Ystävyydellä Viltsumari

Blogitekstisuositus

Gellikortteja ja kyniä

Löysin kuvia atc-korteista, joita en ole muistanut julkaista. Siispä jo keväällä tekemäni ATC.t, jotka tein kansainväliseen vaihtoon. Lop...