Onko "kummituksia" olemassa ja muita kysymyksiä hengistä

Trigger varoitus. Saattaa säikäyttää herkempiä. Lue vain omalla vastuulla, tai jos "kummitusjutut" tekevät pahaa, jätä lukeminen tähän. Blogissani on paljon lempeämpääkin luettavaa. Kiitos. 

Halloweenin aika on taas ja kaupat pursuavat kummituksia, kurpitsalyhtyjä ja hämähäkkejä. Mekin kävimme Murusen kanssa Mystiikkaa ja Magiaa-tapahtumassa, missä oli mm. noitia paikalla: 

- Kuparikettu, Sawon noita, Platina, Indigoilves jne. Lisäksi kuuntelimme livemusiikkia, jota esittivät mm. Uino ja Niina Annika. 

Tästä kaikesta sainkin idean tämän kertaiseen postaukseen. Tai no, en aio kirjoittaa kurpitsoista ja hämähäkeistä enkä edes Halloweenista tai noidista, mutta aasin siltana aiheen vierestä. Mietin neljä kysymystä tuonpuoleisesta, joihin aion vastata parhaani mukaan.

Kysymykset ovat tässä:

1. Tarvitseeko "kummituksia" pelätä?
2. Kuka voi nähdä henkiolentoja?
3. Miltä henkiolennot näyttävät?
4. Miksi yleensäkin aistimme henkiolentoja, emmekä vain anna toistemme olla omissa ulottuvuuksissamme?

Tarvitseeko "kummituksia" pelätä?

Ensinnäkin on tehtävä selväksi, mikä on kummitus ja mikä jotain muuta henkimaailmaan liittyvää. Kaikki olennot tuonpuoleisesta eivät ole kummituksia.

Henget ovat varsinaiselta olemukseltaan aineettomia ja ruumiittomia. Moni henkiolento voi kuitenkin ottaa aineellisen hahmon, usein ihmistä tai muuta eläintä muistuttavan.

Kummitus on olento, joka yrittää jollakin tavalla ylittää elämän ja kuoleman rajan. Yleensä kummitus on kuollut henkilö, joka on syystä tai toisesta jäänyt elävien keskuuteen. Kummittelu liittyy yleensä selvittämättä jääneisiin asioihin. Useimmiten kummitukset kuvataan vaarattomiksi, mutta räyhäävistä hengistä on myös paljon tarinoita.

Räyhähenki eli poltergeist on paranormaalina pidetty ilmiö, jolle on tunnusomaista esineiden liikkuminen ja erilaiset ääni-ilmiöt, jotka tapahtuvat ilman havaittavaa tai pääteltävissä olevaa aiheuttajaa. Poltergeist on esiin pyrkivä henki tai sielu, joka haluaa ottaa yhteyttä ihmiseen. (Ei siis niin, että ihminen haluaa ottaa yhteyden edesmenneeseen läheiseensä). Myöskään kummittelu ei kuulu poltergeist-ilmiöön. Vaikka havaitut ilmiöt voivat olla yhteneviä, kummittelu liittyy selkeämmin kiinteään paikkaan kuten rakennus tai rakennuksen alue ja havainto toistuu samankaltaisena.

Saduissa ja kauhukertomuksissa on kautta aikojen puhuttu hyvistä ja pahoista kummituksista. Valkoinen lakana suurilla silmäaukoilla lepattaa ilmassa. Hauskaa. 

Sen sijaan lukuisat kummitustarinat eivät ole hauskoja. Etenkin jos ne liittyvät todellisiin, yhä olemassa oleviin taloihin ja paikkoihin. Näissä yleistä on maan päälle vangiksi jääneisiin henkiolentoihin liittyvät tarinat, jossa vainajan sielulla voi olla keskeneräisiä asioita, ja vainaja tarvitsee elävien apua, kuten hautaamisessa, henkirikoksen selvittämisessä, kadonneen henkilön löytämisessä tai jossakin muussa ongelmassa, joka estää kuolleen sielua löytämästä "lepoa". Yleensä alueella on ollut hautausmaa, ruttoepidemia, tehty murha tai jotain muuta, kenties selvittämätöntä. 

Mustion linna on yksi Suomen tunnetuimpia kummituskartanoita. Tarinoiden mukaan kartanosta sen rakennusvaiheessa 1780-luvulla yösijaa pyytänyt nainen kirosi kartanon, kun häntä ei päästetty sisään.

Vain elämää -sarjasta tuttu Satulinna-hotelli on ollut myös kummitustarinoiden puheenaiheena viime vuosina, sillä useampikin sarjassa nähty artisti on puhunut julkisuudessa oudoista kokemuksistaan.

Mutta onko kaikki ne tarut totta vai keksittyjä? Jos puhutaan "kaikista tarinoista", niin varmasti iso osa on keksittyjä. Halutaan jännittävä tarina nuotioillaksi tai vaikkapa Halloweeniksi. Osa tarinoista voi syntyä päihtyneenä tai kuumehoureessa tai yksinkertaisesti liian väsyneenä unen ja valveen alkaessa jo hämärtyä. Mutta on myös niitä tarinoita, jotka ovat tapahtuneet oikeasti, ilman selitystä. 

Esimerkkinä kun 20-vuotiaana  ostin vanhan ok-talon. Sen historiaa en tiedä, mutta tiedän, että pihatien päässä on vanha uhrikivi. Liittyykö tapaus tuohon kiveen, en tiedä. Tuon kiven tarinankin kuulin vasta paljon myöhemmin, joten mitään syytä ajatella henkiolentoja ei ollut. 

Olin käymässä nukkumaan ensimmäistä yötäni yläkerran toisessa makuuhuoneista. En muista, miksi tein pedin ikkunan eteen lattialle. Olisiko sänky ollut vielä kasaamatta tai jotain. Ei sen väliä. Siihen kuitenkin kävin makuulle. Ikkuna pään puolella ja huoneen oviaukko jalkopäässä. Ovi oli auki eteistilaan. En ollut vielä unessa, koska vasta olin käynyt maate. Oli puolen yön tienoita, ja muuten pimeää, mutta ikkunasta kuun valo valaisi koko huoneen sinisen valkoiseen valoonsa. En tajunnut silloin katsoa, oliko täysi kuu vai ei, mutta kirkas se oli kuitenkin.  Havahduin lattian narinaan ylätasanteella ja avasin silmät. Silloin näin tumman oloisen hahmon oviaukossa. Se oli roteva mies, ehkä 55-65-vuotias. Hän oli pukeutunut mustiin nahkasaappaisiin, pussihousuihin ja kauluspaitaan. Mieleeni tuli heti jokin entisajan tukkijätkä tai vastaavaa. Hän katsoi suoraan eteensä ikkunaan ja lähti kulkemaan ikkunaa kohti. Ja minä tosiaan makasin selinmakuulla siinä ikkunan edessä. Mies käveli ylitseni suoraan ikkunan läpi ja katosi muutama askel ikkunan ulkopuolelta. Puff... poissa. 

Silloin, kun hän tuli kohti, olin pakokauhun vallassa ja kun hän astui rintani yli, haukoin henkeä, tai oikeastaan yritin haukkoa. Tunsin vain valtavan paineen ja henki oli salpaantua. Saattaa olla, että Rukoilin Jumalaa apuun, mutten ole aivan sata varma.  Sitten kaikki oli ohi. Nousin heti ja katsoin ulos. Ei mitään. Ei jälkiä, ei miestä, eikä varjoja. Seuraavina öinä odotin häntä, jotta olisin voinut saattaa hänet valoon. Ehkä hän pääsi sinne itse, koska koskaan myöhemmin hän ei palannut. Ehkä tosiaan rukoilin ja mies siksi pääsi eteenpäin.  Ehkä niin. 

Elokuvissa henget tuodaan usein pelottavina ja traagisen musiikin säestyksellä katsojille. Tuonpuoleinen kuvataan kauhuna, pirullisena, ikuisena kadotuksena, johon meitä haetaan. Elokuvat myyvät, koska ne ovat kauhistuttavia. Yli ampuvia. Eihän ne totta ole alkuunkaan. 

Tarvitseeko "kummituksia"pelätä siis? Vastaan ei ja kyllä, mutta tietyin edellytyksin. Yleensä ottaen pelkäämme sitä, mitä emme osaa järjellä selittää. Pelko ei siis ole väärin, eikä mitään ihmeellistä. Se on sisäinen keinomme varoittaa meitä mahdollisesta vaarasta.  Henkimaailmaa ei kuitenkaan tarvitsisi pelätä, sillä Kristus valosta ja rakkaudesta tulevat henget ovat hyviä. Jotkut taas pyytävät apuamme päästäkseen valoon. 

Esim. jos heille tärkeä asia on selvittämättä, he voivat pyytää selvittämään sen. 

Pahat henget voi käskeä poistumaan, ja rukoilla samalla. Omin sanoin, Isä meidän tai vaikka Uskontunnustuksen lausumalla tai hokee Jumalan tai Jeesuksen nimessä apua, jollei muuta tule mieleen. Jumalan voima on suurin. 

Kysymykseen vastaukseni on siis Kyllä ja ei. Henget eivät hyökkää kimppuusi kadulla tai metsäpolulla, niinkuin saduissa. 

Kuka voi nähdä henkiolentoja

Kuka voi nähdä henkiolentoja? Enkeleitä, edesmenneitä sukulaisia,  Jeesuksen tai jotain muuta  mitä joku toinen ei näe?

-Vastaukseni on: Kuka tahansa, mutta se ei ole niin yksinkertaista. 

Meillä kaikilla on kuudes aisti sisällämme, kunhan herkistymme huomaamaan sen. Aivan pieni, vastasyntynyt vauva ikään kuin seilaa kahden maailman väliä. Saatat huomata vauvan katseesta, miten se keskustelee näkymättömän kanssa. Samoin pieni lapsi voi nähdä henkiolentoja, kunnes alkaa havaita omasta ympäristöstään, ettei "näkymätön kaveri"  ole sallittua. Kulttuurissamme ajatellaan, että henkiolentojen näkeminen on väärin: - hulluutta tai noituutta. Näkyjä nähneitä poltettiin aikoinaan vaarallisina noitina, ja näkymätön maailma on haluttu aktiivisesti kieltää hulluuden merkkinä. Jo pikkulapsille opetetaan, ettei kuudetta aistia saa käyttää ja se kanava täytyy sulkea. 

Mutta! Nyt kiinnostus on kuitenkin  lisääntynyt ja yhä useampi haluaa tietää lisää ja oppia henkisyydestä.

Jotta kommunikaatio henkimaailman kanssa onnistuisi, tarvitaan yhteinen kieli. Se löytyy kuudennen aistin avulla ja sitä voi harjoitella siinä missä kaikkea muutakin. Jollekin se lahja on annettu niin, että herkkyys aistia on helpompaa, kun taas joku toinen tarvitsee tehdä enemmän työtä oppiakseen. Samahan se on siinäkin, kuka on matemaattisesti lahjakas tai kuka on taiteellinen. Toinen oppii kyllä, mutta vaatii aikaa ja työtä. Ennen kaikkea kuitenkin siihen tarvitaan uskoa ja tahtoa.

Miltä henkiolennot näyttävät

Monia henkiä ympäröi kirkas valo, mutta jotkut ovat värittömiä ja läpikuultavia. Joskus näemme vaikkapa enkelin, joka näyttää aivan kuin todelliselta ihmiseltä, mutta joskus taas näemme liikettä, tavarat voivat liikahtaa, tunnemme hipaisun, viileää ilmaa tai kuulemme äänen.  Kaikki on energiaa ja energian ilmenemismuotoja on erilaisia. 

Miksi yleensäkin aistimme henkiolentoja, emmekä vain anna toistemme olla omissa ulottuvuuksissamme?

Monia syitä tähänkin on. Henget voivat pyytää apuamme selvittämään keskeneräisen asian tai me haluamme kertoa jotain tärkeää edesmenneelle läheiselle. Minäkin olen saanut mm. Lohdutusta, kun läheinen menehtyi ja surin rajusti. Minulle tultiin kertomaan, että kaikki on hyvin. 

Olen tavannut enkeleitä monista eri syistä, mutta esimerkiksi siksi, että aikani olisi ollut lähteä. Enkeli tutki minut ja osoitti paikan, jossa kasvain oli. Samalla hän tuhosi kasvaimen. Tämän ansiosta lääketiede pystyi lopulta parantamaan minut. Se oli tunneista tai päivistä kiinni ja kirjattiin ihmeparantumisena. 

Meissä kaikissa on sekä ruumis, sielu, että henki. Kun kuolemme, vain ruumis lahoaa. Henkiolentona jatkamme matkaa. Maailma on muutenkin täynnä erilaisia henkiolentoja. 

Niin kauan kun kohtelemme henkiolentoja kunnioittavasti ja annamme heidän olla rauhassa, emmekä kiusaa heitä, mekin saamme olla rauhassa.