Eläkkeellä on aikaa ja oikkuja

Kun minulle sanottiin aikaisemmin, että usko pois, eläkkeellä on kiireempää, mitä ennen sitä, niin mietin, että josko tuo niin minulla sitä olisi, sillä kotonahan olen ollut sairaslomalla jo viimeiset 8 vuotta. Mikä tässä muuttuu? Ei mikään. Mutta kun nyt olen eläkkeellä, onko sitten sattumaa, hyvää tuuria vai eläkeläisten kiire-totuus, mutta kyllä se vaan kummasti on puuhakkaammaksi elämä muuttunut.

Jos mietin, miksi näin on, löydän heti muutaman hyvinkin oleellisen syyn siihen;
Miksi eläkkeellä on kiireempää:

• Lääkitys

Yksinkertaisesti lääketiede kehittyy koko ajan ja samoin kipu-tiede. En tiedä, onko olemassa kirjaimellisesti kipu-tiedettä, mutta kivun ymmärtäminen, hoito ja yksilöllinen hoito ennenkaikkea sekä syiden oivaltaminen ovat viimeisen 27 vuoden kipuiluni aikaan kehittyneet. Olen tänä keväänä, kesän alettua saanut runsain mitoin voimavaroja juuri tästä syystä lisää. Juu, en niin paljoa, että voisin kävellä ilman tukea tai seisoa edes 10 minuuttia paikallaan, mutta siihen minun tilaani nähden paljon. Se on hyvin oleellinen asia myös aktiivisempaan elämään. Vaikkapa että jaksan askarrella kortin viikossa tai päivässä. Samoin kuin oikean lääkityksen ja annostuksen löytyminen.

• Stressittömyys

Se kaikki voimavara, jonka olen 8 vuoden aikana käyttänyt ns. turhiin tutkimuksiin (sama tutkimus selkää painellen, kumarrellen jne  toistuvasti vain Kelaa varten), paperitöihin hakemusten ja valitusten osalta, pelkoa jatkuuko toimeentulo, jatkuuko sairasloma joka 3 kuukauden tai puolen vuoden välein, onko uusi lääkäri vastassa, uskooko hän "pelkkää" kipua... Nyt kun kaikki tämä on poissa, ja olen voinut käsitellä tilanteen itseni kanssa, voin käyttää voimavarani muuhun. Positiivisempaan elämiseen. Iloon, kaikkeen kivaan tekemiseen.

• Mahdollisuus

Nyt kun tiedän varmaksi, ettei mitään yllätysmomentteja synny, kuten työkokeilua tai uutta tutkimusjaksoa osastolla, olen voinut aloittaa pitempikestoisia projekteja.

• Aikaa on

Jos ajattelinkin ennen, että aikaahan minulla on koko ajan ollut, oli se puppua loppupelissä. Jos luit edelliset kohdat, voit arvata, että paperityöt, anomukset, valitusten teot, tutkimukset, kaiken maailman kokeilut, .. ovat vieneet myös aikaani ja rahaa voimavarojen lisäksi. Näin ollen se aika, mikä olisi mennyt tutkimusjaksolla sekä toipumiseen, onkin nyt käytettävissä muuhun. Puhutaan jopa useammasta viikosta tai kuukaudesta.

• Toimeentulo

Minun kohdallani työvuosien määrä on niin lyhytkestoista kartuttamaan eläkettäni, joten toimeentuloni ei noussut paljoa. Mutta nyt kuitenkin tiedän, että tililleni tulee joka kuukausi rahaa! Näin ollen on mahdollista tehdä jotain, joka maksaisi kuukausittain hieman. Ei tarvitse varautua siihen, että jos en saakaan ensi kuussa päätöksiä, niin... Tai kuinka paljon se olisikaan... 

Kyllä nyt täytyy sanoa, että eläkkeellä on kiireempää ja vaikkei kiirettä, niin puuhakkaampaa ainakin. On todella mahtavaa voida hengittää ja olla rauhassa. Nyt olen jo hyväksynyt itseni kanssa näin radikaalin elämänmuutoksen ja sen tosiasian, ettei toivoa paranemisesta ole. Ei se välttämättä tarkoita pelkästään pahaa, sillä minun kohdallani se on myös sitä, että hyväksyin omat heikkouteni, vajavaisuuteni ja sen, että minulla on oikeus avun saantiin ja tähän pysyvyyteen.

 Nyt ajaessamme invaparkkiin en enää häpeile tai odota, että ihmiset ovat menneet ohi, jotta uskallan nousta autosta ja ottaa Murusen tarjoaman ostoskärryn tuekseni. Tähän väliin sanon, ettei minua hävetä yleisesti vammaisuus, vaan ihan oman itseni tilaa korvien välissä kelasin. Nuorehko ihminen ja tarttee apua kävelyssä... Eikö olekin NAURETTAVAA! Eipä se muiden kohdalla ole mieleen käväissyt edes, mutta omalla kohdalla mieli on oikukas. Nyt siis olen sinut oman vajanaisuuteni kanssa. Ja mikä helpotus, kun matka autosta kauppaan on lyhyt!

Samanlaisia oikkujahan sitä olen käynyt läpi niin painon kanssa, kuin vaikkapa avioeron läpikäyneenä. Puhumattakaan suuntautumisestani. Mikähän siinäkin on, että keskusteluja joutuu itsensä kanssa käymään hyväksyäkseen itse itsensä? Kuinka sitten joku toinen voi hyväksyä sinut, jos et itse!? No, onneksi siis kaikissa asioissa olen sinut itseni kanssa vihdoinkin. Ja jos en kelpaa jollekin tällaisena seuraan, on se hänen häviö. Ei minun.

Tällaisia ajatuksia eläkkeelle pääsy on tuonut tullessaan.
Herääkö sinulle ajatuksia aiheesta? 

Luuletko, että omalla kohdallasi tämä aihe on ajankohtainen pian, vai vasta tuonnempana?