Se on mato, johon ei pillerit auta

Kun elämä pyörii saman asian ympärillä eikä ulospääsyä ole. Negatiivisuus kasvattaa juurensa sisuksiin ja kun avaa suunsa, oksentaa kiroja, valituksia, itsesäälitystä tai muuta negatiivista massaa.

Jollekin se on ainainen työstressi ja työkiire ja työstä johtuva elämisen puute. Jopa se, ettei kukaan toinen saisi nauttia, tai kaikkien tulisi käyttää vain heidän firman tuotteita. Ai kamala, mikä länkytys alkaakaan, jos kerrot käyttäväsi ulkomaalaisia tuotteita! Itseasiassa meillä syödään mm. ulkolaisia siemeniä (chia) tai hedelmiä (appelsiini vaikkapa). Miksi toistenkin pitäisi elää samoin? Etenkin jos se on negatiivista tai kieltävää?

Jollekin se on sairaus ja siinä rypeminen, voivottelu ja surkuttelu tai jopa vaatiminen, että meidän muiden on elettävä samoin kuin he, pysyteltävä sisällä, koska hekään eivät pääse ulos tai  luettava heidän sairauttaan käsitteleviä artikkeleita aina vaan tai jopa lopetettava vaikkapa kananmunien syönti siksi, koska he itse ovat kananmuna-allergikkoja tai muuten vaan eivät niitä voi sietää. Pelastuuko maailma siltä sairaudelta, jos toimimme samoin, myös terveinä? Paranetko sinä, jos minä lakkaan hymyilemästä tai syömästä vaikkapa gluteiinia?  Voi, jos sinä parantuisit jollakin mitä minä voisin tehdä, niin tottakai tekisin! Valitettavasti elämä ei vaan mene niin.

Joku taas voivottelee ja surkuttelee sitä, ettei ole rahaa. Ei ole rahaa ruokaan, laskuihin, huvitteluun.. Ei mihinkään! Ja tottahan maa päällään kantaakin köyhyyttä, mutta... Silti samaan aikaan nämä valittajat ostavat vähän kaikenlaista ja kaikille muillekin. Käyvät matkoilla ja jääkaappi pursuaa herkkuja. Kuinka se on mahdollista!? Missä kasvaa puu, josta hakea kakkuja ja ulkomaan matkoille lippuja? Ja jos se on sitä vähättelyä, ettei muka rahaa olisi, niin mitä sekään hyödyttää, kun kaikkihan sen näkee, että rahaa kuitenkin on. Tarkoitan, että tarvitseeko siitä rahasta edes puhua? Jos voi ostaa ulkomaan matkan ja haluaa mennä, niin sitten menee! Ei sen rahoitus kellekään kuulu! Ja jollei voi ostaa matkaa, niin sitten ei voi ostaa. ei sitä matkaa valittamalla saa myöskään. Voi huokaus.

Näitä syitä valittaa on niin paljon, kun on valittajaihmisiä. Nämä olivat vaan niitä ehkä yleisimmin kuultuja teemoja. Vai tuleeko joku muu mieleen vielä?

Mitä mitä mitä!?
Mitä negatiivista länkytystä tämä tällainen oikein on?

Ymmärtäisin, jos se olisi satunnaista, mutta kun puhutaan vuodesta toiseen jatkuvasta saman asian länkyttämisestä, pistää miettimään, missä menee vikaan. Kuten kuvassa lukee, tämä päivä ei koskaan palaa! Pilaanko sen valittamalla ja määräämällä, kuinka toistenkin tulee heittää hyvästit ilolle ja positiivisuudelle?

Eikö olla rehellisiä itselle?
Miksi ei tehdä vaikka tilikirjaa tai ruokapäiväkirjaa tms ja katsota missä se vika on?
Voiko esimerkiksi jotain työtaakkaa vähentää tai jostain herkuista tinkiä?
Ymmärrän sairaudet tai lääkkeet, ihmistyypit jne . Mutta helekutisoikoon, ei sillä vuosikausien valittamisellakaan saada aikaan sen enempää!

Miksi ei tehdä listaa asioiden tärkeellisyydestä tai vaihdeta vaikka alaa, jos se oma ala on aina ja aina ja aina yhtä kuluttavaa ja negatiivistä kakkaa!?
Tottakai ymmärrän, ettei töitä noin vaan saada eikä niitä noin vaan irtisanota. Mutta hei halloota halloo! Jos puhutaan vuosikausien joka päiväisestä valittamisesta, on jokin oikeasti pilalla! Onneen tarvitaan irtiottoa!

Rentoutuminen kesken työpäivää tekee kummia. Ei tarvita tuntia vetäytyä työstä sivuun, vaan istutaan alas meditoimaan 2-5 minuuttia. Se jo riittää ensi hätään. Jokin harrastus, jonka ei todellakaan aina tarvitse maksaa. Peiliin katsominen, kaikkensa tekeminen asioiden muuttamiseksi, avun pyytäminen... Keinojahan on.
Ja jos ei ole, niin sitten kaikki on tehty. Piste. Se asia on silloin loppuunkäsitelty, eikä siitä tarvitse joka päivä länkyttää vuodesta toiseen! Oikeasti!

Meistä kukaan ei ole täydellinen ja jokainen sortuu valittamiseen, joten negatiivisuutta ei saada kitkettyä kokonaan pois. Ei stressiä eikä määräilyä. Toista ei voi muuttaa, mutta itse voi muuttaa itsensä ja elämänsuuntansa.

Ja ihan todellakin tarkoitan näitä ääripään valittajia ja säälissä rypijöitä. En edes puhu yhden vuoden ja siitä vähemmän valittajista. Ehen. Ymmärrän hyvin työttömäksi jäämisen, sairaaksi tulemisen, menetykset ja erot, tulojen romahtamiset jne jne. Jokaisella on pahoja päiviä, jopa paha vuosi! Mutta 5 vuotta putkeen samaa länkyttämistä esimerkiksi... Ei hyvää päivää !

Ja sekö se tekee onnelliseksi, että toiset ihmiset ympärillä alkavat joko sääliä tai vihata? Jättävät yksin siksi, ettei jaksa enää ainaista surkuttelua tai narisemista. Tokihan aina löytyy uusia "uhreja" joille alkaa alusta se säälin kerjuu ja voivottelu, valitus ja kitinä, mutta... Se ei sen ihmisen elämää paranna. Seuraavat viisi vuotta tulevat olemaan entistäkin pahempia, sillä se negatiivisuus vaan kasvaa ja syvenee ja syö kaiken valon pois sisuksista. Se on kuin mato, johon ei yksi tai kaksi pilleriä auta.

Tottakai jokaisella on pahat hetket, mutta ei sen pidä jäädä päälle! Jos elämä alkaa mennä sille mallille, ettei positiivista ole enää ollenkaan missään, niin silloin pitää pysähtyä miettimään, mitä voi tehdä asioille.

Älä luovuta, jos se muutos vaatii aikaa tai on lujassa! Älä sen takia luovuta, että asiat ovat vaikeita!

Tämä on minun mielipiteeni ja saat tottakai olla eri mieltä. En väitä muutoksen olevan helppoa tai hetkessä tapahtuvaa, mutta eihän mikään muutu, jollei muutosta aloita ja halua tarpeeksi kovasti tai sitten hyväksy sitä, ettei asialle vaan voi tehdä mitään ihan oikeasti. Niitäkin kun on, ettei voida mitään. On löydettävä kuitenkin se valo jostakin ja nautittava siitä, mitä on jäljellä! Elettävä niillä voimilla, mitä on ja katsottava, kuinka kaunis maailma on yhä.