Varat ei salli valittaa

Olen avoimesti kertonut täällä olevani pitkäaikais-sairas, työkyvytön ja varaton. Olen kertonut siitä, etten ennusteiden mukaan tule koskaan pääsemäänkään töihin. Olen kertonut kivuliaista päivistäni ja väsymyksestä. Tämän hetken ongelmistani siis palasia sieltä täältä. Tänään en aio niistä jauhaa sen enempää. Mistäkö minä sitten kirjoitan?

Mietin tänssä sitä, kuinka ajan saatossa oppii kiristämään nyörejä lompakosta. Oppii elämään säästeliäämmin ja vielä vähän enemmänkin. Oppii minimoimaan menot ja maksimoimaan tulot. Oppii arvostamaan sitä, mitä on, eikä sitä, mitä ei saa.

Kyllä minua turhauttaa se, että rahat menevät kuukaudesta ja vuodesta toiseen välttämättömyyteen. Siihen että saadaan yksi lämmin ateria päivässä kahdelle tai kolmelle ja siihen, ettei yhteiskunnan tarvitse maksaa laskujamme. Turhautti aamulla sekin, kun rintsikat hajosivat vanhuuttaan, eikä uusiin ole varaa. Kyllä minua turhauttaa välillä ihan oikeasti!

Sekin turhauttaa, kun teatteri olisi ihana paikka viettää yhteistä aikaa, mutta ei voi maksaa lippuja. Ei voi pitää kakkukekkereitä eikä ostaa alennusmyynnistä uusia vaatteita tai niitä unelmieni kenkiä, joista eilen haaveilin "kerran elämässä" postauksessani. Nyt odotamme tarjousta, että voidaan ostaa hammastahnaa tarjouksesta! Eikä se ole siksi, että saiturina ei raaskisi käyttää killinkejä. Se on ihan siksi, että saisimme leivän ja maidon pöytään!

Mutta vaikka kuinka niitä hetkiä tulee, että turhauttaa, haluan päästä eroon siitä tunteesta. Haluan ajatella jotain sellaista, mistä tulee hyvä olla. Se, etten voi ostaa jotain, ei tule murehtimalla eikä happamalla naamalla sen nopeampaa, kuin positiivisella asenteellakaan. Eroa siinä on vain sen verran, että positiivisena saan ajan kulumaan paremmin.

Minä voisin haikailla kaikkea sitä tarpeellistakin viikkoja tai kuukausia. Voisin naama norsun köh köh... saparolla istua valittamassa kavereiden kahvipöydässä sitä, että elämä on kakkaa. Voisin marmattaa ja murista, syytellä yhteiskuntaa ja vaikka vaipua itsesääliin ja sitä kautta masentua. Voisin ja ihan aiheesta! On minullakin tunteet ja halut ja unelmat! Mutta haluanko minä sellaista elämää?!

Minä haluan tehdä töitä sen eteen, että saisin pari killinkiä lisää, joilla sitten ostamme sen, mikä on akuutein sillä hetkellä. Ei meillä niitä killinkejä tule niin paljon millään työllä, että saisimme jotain kalliimpaa, mutta saamme me ainakin sen hammastahnan sitten joskus! Ja koska en kykene työ-työhön, puurtamaan tai olemaan paikoillani kauaa, teen niitä kortteja ja koruja ja yritän sillä ansaita "omaa rahaa". Joskus on tilanne sekin, että kaikki tarvittava ruoka ja muu sellainen jo on ja voinkin ostaa jotain ihan omaa extraa. Se on juhlaa silloin! Leivoskahvit Murusen kanssa tai kampaaja kerran kahdessa vuodessa. :) On mitä odottaa!

Kyllä minä kuulen niitä kommentteja yhtenään, että joku jolla on oikeasti säästöjä ja varaa, valittaa sitä, kun ei ole varaa. Kuulen niitä kommentteja, että kiristä lisää, kyllä aina jostain voi tinkiä. Tai säästä! Kuulen niitäkin kommentteja, että onhan sulla sitä ja tuota! Niin... Kuinka sitä kiristää nyöriä lisää jos ei ole enää mistä kiristää? Ei ole edes niitä nyörejä. Jos kaikesta on jo tingitty. Ruuastakin. Juostaan tarjousten ja -30% ruokien perässä ja mietitään, kumpi jätetään pois ostamatta. Ja olenhan minä täälläkin kertonut, kuinka saan välillä lahjoituksia. Olen saanut ihan ilmaiseksi liimapuikon, nauhoja, stansseja, vaatteita, ruokaa, kynttilöitä... Ja kun minä saan vaikkapa vaatteen, pidän siitä hyvää huolta. Arvostan kaikkea, mitä minulla ja meillä on!

 Kyllä meillä käydessä eräskin perhe tuumasi,että kuin kotiin tulisivat. Ihan jo sen vuoksi, että heidän huonekalujaan on meillä aikas monta. :) Niin, että onhan meillä kaikki tarvittava, mitä ilman ei pärjäisi. Ja on nauhaa ja lakkaa, papruja ja nappeja, kuvia ja leimattuja kuvia... Saan askarrellakin! Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että saamme olla yhdessä, meillä on katto päämme päällä ja joka päivälle ruoka.

Jos olisi rahaa, tekisikö se onnelliseksi? Helpottaisihan se arkea. Auttaisi elämään ilman ainaista stressiä siitä, mistä saadaan lääkkeisiin ja laskuihin puuttuvat eurot. Se auttaisi kovasti. Mutta ehkä en edes kaipaa sellaista ylenpalttista rahan rytinää missä se rahan arvostus katoaisi. Missä tulisi ahneus ja sokeus. Missä mikään ei enää riittäisi eikä arvostettaisi perusasioita. Mulla ei ole varaa valittaa varattomuudesta. Nöyryys on ihan hyväkin asia.