Mystinen palava kekäle

Olen päättänyt lukea kirjoja tänä vuonna hieman enemmän, kuin aikaisemmin. Olen päättänyt sivistää itseäni, ammentaa lisää uutta, oppia, ymmärtää...

Mutta nyt minua väsyttää ihan hirveästi... 

Suljen silmäni ihan vaan hetkeksi. Lepuutan silmiäni tovin, jatkan sitten lukemista. Silmät suljettuina annan musiikin viedä mukanaan. Nukahdan. 

Unessani leijun hiljalleen metsän siimeksessä, kuin keijukainen. Päädyn metsän laitaan, jonnekin aivan outoon paikkaan. Metsä muuttuu aukeammaksi, jossa töröttää vanha, sammaloitunut linnan raunio. Laskeudun siiviltäni alas ja lähden kävelemään linnaa kohti. 

Tunne on vahva siitä, etten ole yksin. Vilkuilen ympärilleni, mutten näe ketään. 

Kohta kuuluu jostakin vaimea kumahdus. Kuin joku olisi lyönyt kerran johonkin suureen teräskattilaan tai jotakin. Vaikka tunne on vahva, että minua tarkkaillaan, silti tunnen samalla jotenkin rauhallisuuden ja levollisuuden virtaavan minuun. 

Olen levollisin mielin. 

Jatkan matkaani. 

Ja samalla, kauempana, näen linnan raunioiden edessä tasaisella patiolla jotain kirkasta, jotain kimaltelevaa tai hohtavaa. Jotain, mikä ilmiselvästi on tulessa!

Astelen lähemmäs ja huomaan, että joku henkilö kannattelee sylissään sitä palavaa kekälettä. En tiedä kuinka se on mahdollista, mutta näin se vaan on! Kaikki on kuitenkin yhä rauhallista. Linnut laulavat puiden oksilla, tuuli henkäilee hiljaa puiden latvoissa. 

Henkilö, jolla tulipallo on, näyttää keskittyneeltä. Levolliselta, rauhalliselta ja täysin poissaolevalta. Olen aikeissa hihkaista tälle henkilölle, mutta samalla alkaa soida hiljainen musiikki raunioissa. Kuin kristalleja sataisi taivaalta.  

Kuuletko sinäkin sen?

Pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan. 

Jostain kuuluu askeleita, useita nopeita askelia. Näen oransseihin kaapuihin pukeutuneita kaljupäisiä nuorukaisia kipittävän aukiolle. He asettuvat riveihin istumaan ja alkavat meditoida hekin. Hämmennyn entisestään, mutta silti yhä olen samalla hyvin hyvin levollinen. Täällä ei voi olla pahuutta! 

Se tulipallo minua kuitenkin yhä houkuttelee luokseen. Koskettaa, nähdä, ymmärtää. 

Hiivin yhä lähemmäksi. Tulipallon voima vetää luokseen kuin magneetti. Lähestyn, vielä vähän...

Olen kosketusetäisyydellä. 

Katseeni on koko ajan kiinnittynyt tähän upeaan hohtavaan elementtiin. Huomaan, ettei se olekkaan tulta! 

Ei tulipallo. 

Se on hohtavan kirkas, suuri ja kaunis kristalli! 

Ja jotain on vangittuna kristallin sisälle!

 Ikuisesti?

Kumarrun katsomaan tarkemmin. Näen tiikerin... 

Kaksikin!

Ja ne värien upeat loistot! 

Ja se kristallin kilinä, kun tiikerit juoksevat iloisina kristallikiteen sisällä! Ne eivät olekkaan vankeina siellä, vaan hyvin arvokkaita, onnea ja iloa tuovia kristallitiikereitä. 

Mielenrauhaa. 

Puhtautta. 

Vapautumista maallisuudesta. 

Antautumista. 

Täydellistä selkeyttä. 

Kaikkea sitä näiden kristallitiikereiden olisi tarkoitus kantajalleen ja lähimmäisille suoda. 

Huomaan nuorukaisten vaipuneen meditoimaan samoin, kuin heidän opettajansakin ja näen jokaisen kasvoilla pelkkää hyvyyttä, puhtautta ja vapauden tunnetta. Haluan niin kovasti oppia samaa! Istahdan aukion reunalle, otan oikeanlaisen asennon ja suljen silmäni. Yritän antautua vain ja ainoastaan musiikille ja mielenrauhalle. 

Jokin siinä musiikissa, siinä paikassa ja siinä seurassa saa minut otteeseensa. Tunnen henkisyyden voimakkaasti. Tunnen kyynelten valuvan silmiini vapaudesta. Tunnen pakahtuvani siitä tunteesta, että kaikki paha katoaa sisältäni. Tunnen sen kristallin ja niiden tiikereidenvoiman astuvan sisälleni ja tunnen kerrankin elämässäni eläväni! 

Tiedän, että minun tulee antaa itselleni aikaa. Minun tulee pysähtyä ja kuunnella sisintäni. Vapautua pahoista asioista ja antaa kristallin kirkkaan universaalin täyttää minut uudestaan ja uudestaan. Kaikki itsekkyys on poissa. Kaikki vihan tunteet. Pelot ja kiireet. On vain hyvyys ja voima. 

Elämän voima. 

Mielen rauha. 

Tämä matka avasi silmäni. Opin tuntemaan itsestäni uusia puolia. Heittäytymään täysillä jonnekin aivan uusiin ulottuvuuksiin. Pois tästä maallisesta. Pois ahneudesta, itsekkyydestä, vihasta. Tällä matkalla opin löytämään keinot muotoilla ajatukseni ja mieleni hyväksi. Löysin viisautta, rakkautta, auttamishalua, voimaa, nöyryyttä elämää kohtaan. 

Ja ne tiikerit... Kristallin kauniit tiikerit. Ne jatkoivat juoksemista kristallisen tulipallon sisällä myös minun mieleni syvyyksissä. 

Heräsin... 

Huomasin nukahtaneeni kirjan kanssa sänkyyn. Musiikki oli jo loppunut hetki sitten. Kirja tipahtanut lattialle. 

Nostin kirjan yöpöydälle, nousin vuoteeltani ylös ja samalla, kun kävelin olohuoneeseen katsomaan ulos ikkunasta kuutamoa, mielessäni oli äskeinen uni. 

Minun oli hyvä olla.