Siirry pääsisältöön

Hyvän illan Joulukalenteri luukku 5 ja arvonta


Ilta laskee hämärän seitin yllemme. Kotona sytytän kynttilän ikkunalle ja maistelen ensimmäiset joulusuklaat. Ihana Akro ne minulle lahjoitti joulumieltä tuomaan. Tuollaiset yllätykset ovat jotain niin suurta, ettei siihen ole sanoja!

Joko olet kuullut tonttujen tiukujen soiton metsän kupeesta tai pellon laidalta? 




Susannan voimakalenterin ihanuus kertoo tänään minunkin omista ajatuksistani. Mottoni tai se, kuinka vaan elän. On hyvä muistutella mieleen tätä asiaa aina välillä. Ja nuo värit... AH!



Minun omat sanoitukseni ovat myös tänään mukana. Tällä kertaa kaupunkireissun fiiliksiä, kun kaikki ei mennyt ihan putkeen, mutta lopulta kuitenkin kyllä. 

Kipu kasvattaa..
Ainakin v-käyrää otsalohkossa.
-Viltsu-


Mitäs sanoisit pienestä arvonnasta?! 
Olen niin iloinen siitä, että olet täällä, luonani Inspiksessä tänäänkin, joten yhdelle lähtee Jordanin Total protection hammastahna-näyte. 

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttiin nimesi/nimimerkkisi ja kerro, mikä sinun joulusi uutuusherkku voisi olla. Vai oletko perinteiden vaalija ja jouluna on vain perinteisiä herkkuja ja ruokia? Jokaiselle yksi arpa. 

Arvonta on voimassa huomiseen kalenteriluukkuun asti. En tiedä, monelta se julkaistaan, mutta kaikki siihen mennessä osallistuneet ovat mukana. Mitä nopeammin ja jo tänään osallistut, olet varmasti osallistuva. 

Ja hei, suuri kiitos!!! Kävijämääräni pomppailee koko ajan ylemmäs ja ylemmäs! SINÄ olet se, joka saa minut onnelliseksi! HALAUS!


Kommentit

salli m sanoi…
Mukaan arvontaan ja aika perinteisillä jouluherkuilla mennään. Punajuuri vuokaa voisin kokeilla. Salli.moilanen36@gmail.com
Viltsu Mari sanoi…
Salli, suosittelen! Ja laita sekaan sinihomejuustoa niin saat tosi hyvän twistin siihen.
annikajokinen sanoi…
Riisipuuro kanelilla ja voi siivulla <3
Itsetehdyt joulutortut ja piparkakut ovat kans ihania :)
T:Annika annikajokinen95@gmail.com
Meillä tehdään pääsääntöisesti perinteiset jouluruuat ja -leivonnaiset, mutta olen joka jouluun ottanut jonkin uuden jutun ja tänä vuonna se on aurajuustokakku.
Mukaan arvontaan.
hamalainentm@gmail.com
Arvonta on aina kiva yllätys!
Vielä en ole tonttuja huomannut, mutta eikös ne tiukuineen pysy hyvin piilossa. Aika kiltti olen kuitenkin ollut!

Ihanaa maanantai-iltaa Viltsu!
Laura sanoi…
Mukana ollaan! Mä ajattelin kokeilla riisipuuroa mantelimaitoon sekä pipariproteiinipalleroita :)

laura.leppajarvi@gmail.com
Esther Helmiä sanoi…
Yritän pitää kiinni suomalisesta joulusta,suomi herkkuineen. mutta se tietää että kaikki pitää tehdä itse, mitään ei saa täältä valmiina. Kinkkua täällä ei ole ollenkaan. Joten suomessa kun ollaan joulu, saat uskoa että herkuttelen kaikilla mausteilla :) Joten uutuusherkkuja ei ole, vaan arvostan suomiherkkuja. Jätän arvonnan väliin, mutta kiitos kuitenkin.
Jelena Nieminen sanoi…
Jouluruuista välitän porkkana- ja lanttulaatikosta. Rosollikin on hyvää! :D Kinkku ja makeat herkut eivät ole mieleeni.

Mukana arvonnassa! :)

jelena.nieminen (@) hotmail.com
Siinatar sanoi…
Perinteisistä pidän =). Mukaan kivaan arvontaan!
siinatar@gmail.com
Viltsu Mari sanoi…
Annika, täydellistä!
Viltsu Mari sanoi…
Teija, meillä on sama käytäntö. Tuo aurajuustokakku kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitääpä etsiä sen ohje.
Viltsu Mari sanoi…
Outi, mulla on yksi tonttumuisto, jossa tonttu kurkki ikkunoista ja lopulta jäi kiinni ruusupensaaseen. Naurettiin vuosia sille hassulle tontulle.
Viltsu Mari sanoi…
Marja-Liisa, mitäs teillä syödään jouluna?
Viltsu Mari sanoi…
Laura , pipariproteiinipalleroita! ? Mitä ne on? Nyt heräsi mielenkiinto.
Viltsu Mari sanoi…
Esther, ymmärrän. Mitäs jouluisia syödään keski-Euroopassa?
Viltsu Mari sanoi…
Jelena, ja rotolliin hieman kermavaahtoa tekemään punajuuret pinkiksi. :)
Sude sanoi…
Vaikka kaikki hampaat ei enää olekkaan tallella, niin tahnaa noihin loppuihin kuitenkin tarvitsee,joten mukana siis arvonnassa ;D
Meillä syödään tänä jouluna bataatti-fetalaatikkoa, jota naapuri lupasi tehdä joululahjaksi. Viime jouluna pääsin maistamaan ja oli hyvää.
sudemi@luukku.com
Viltsu Mari sanoi…
Siinatar , perinteille tykkäys
Silkku sanoi…
HYvää ItsenäisyysPäivää Sinulle Ystäväin ♥♥♥
mummo sanoi…
uutena ajateltiin tänä vuonna kokeilla itämaista joulupuuroa eli kookosmaitoon keitettynä. mummolta@gmail.com
Viltsu Mari sanoi…
Kiitos Silkku! Samoin sinulle!
Viltsu Mari sanoi…
Mummo, tuo kuulostaa sellaiselta, että pitääkin kokeilla joku kerta. Kookos on namia.
Viltsu Mari sanoi…
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT
Moikka!!! Kipu kasvattaa.. Mä niin nauroin!!!! Siinä olet ihan oikeessa! Kipu kasvattaa ja nykyään ihan helvetisti :) Mutta ihanaa joulun odotusta sulle!
Viltsu Mari sanoi…
Birgit, sitäpä sitä.. ;) Sanotaan, että kipu kasvattaa meitä ihmisenä, ja on kai se sekin totta, mutta sanoppa se silloin, kun olet tuskissasi, että hei, sä kasvat ihmisenä vahvaksi, kun nyt kipuilet kunnolla! Ei...
Kyl siinä v-käyrä kasvaa, eikä mikään muu.
Parempivointista joulun aikaa sinullekin! <3

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

Dermosil joulukalenteri unboxaus 0/24

Availin joulukuussa Dermosilin joulukalenterin luukkuja ja koska tämä kosmetiikkajoulukalenteri  on ollut vähemmän esillä blogeissa, päätin esitellä sen teille nyt tammikuussa.


Kyseessä on edullinen joulukalenteri verrattuna muihin kosmetiikkaa sisältäviin joulukalentereihin. Hintaa oli vain 40 euroa ja mielestäni rahan arvoinen laadukas paketti.

Monet muut vastaavanlaiset kalenterit maksoivat satasen pintaan. Hinnat toki määräytyvät sisällön mukaan. Dermosilillä tuotteet olivat edullisempaa ja suoraan ilman välikäsiä toimitettuna, ihan yhtälailla käyttökelpoista ja jännitys säilyi koko joulukuun aina aattoon saakka. Toki takakannessa oli sisältö kerrottu ja unboxauksia löytyy netistä, mutta pidin itseni mahdollisimman hyvin pimennossa siitä.


Ostin kalenterin itse, joten mistään blogiyhteistyöstä ei ole kyse. En siis hyödy millään tavoin kalenterin esittelystä.


Vaikka joulukuu onkin jo takanapäin, tulethan silti avaamaan luukut kanssani. Sisältö ei ole maitosuklaata ja tonttuleluja, va…