Haitaria ja kirje vaihtoa

Haitarikirja helmikuun sivu valmistui myöskin tänään, tiistaina 11. päivä. Aiheena oli lumiukko. 

Minun lapsuudessani tehtiin lumiukkojakin, mutta myös lumihevosia. Lumihevonen oli enemmänkin se minun juttuni, sillä sen selkäänhän saattoi itsekin kavuta. Meillä oli myös suuria lumilinnoja ja käytäviä lumesta tehtynä. Oikeastaan lumilinnakkeita. 


Kuvassa siis lumihevonen, mikä mielestäni sopii aiheeseen. 

*

Järjestin kirje vaihto ringin, johon osallistui jonkin verran porukkaa. Oma kirjeeni ja tykötarpeet menivät jo perille, joten voin nyt esitellä oman kuoreni sisällön. 


Atc, jonka aiheena oli kirjeenvaihtokaveri.


Erilaista sälää, josta tulee tehdä atc. Loput saa pitää tietenkin itsellään. 


Makunen. Huono kuva, mutta makusenani oli hunajaa, teetä ja tikkari.
Ja se kirje tietenkin käsin kirjoitettuna ja sopivasti pituutta... Parikin isoa paprua puolin ja toisin. 


Yllärinä 8 minileimasinta


Ja toisena yllärinä kasa tarroja ja papruja. 


Tällaista siis lähetin kirje vaihto kaverilleni. 

(te jotka ette olleet mukana: Ihan oikein on kirjoitettu haasteen mukaisesti tuo kirje ja vaihto ja kaveri erikseen. ;) )

Kommentit

Anneli sanoi…
Hei. Mukava lumihevonen täällä. Tosiaan, eihän kaikki tarvi olla ukon muodossa. Hyvää illan jatkoa.
Marita sanoi…
Kiitos vaan siulle vielä kerran ihanasta postista. Olen lukenut kirjeesi monta kertaa uudestaan. Miun kamu on myös saanut postinsa joten nyt olen postannut saamiset ja lähettämiset blogiin :)