Ruukullinen kiviä



Kuinka voit tänään, ystäväni? Saitko nukutuksi yön hyvin ja onko päivä hellinyt sinua kuin pientä lasta äitinsä käsivarsilla?

Minä olen intoa täynnä, sillä Inspiration on nyt jo 9 vuotias! Katson tuota numeroa, 9, ihmeissäni ja pyörittelen hämmentynyt ilme kasvoillani päätäni. Yhdeksän vuotta on mennyt hurjan nopeasti ja tähän aikaan on mahtunut niin paljon kaikenlaista niin blogin ääressä kuin ihmisenäkin. Olen varma, että myös sinun elämässäsi on paljon tapahtumia tälle ajalle, vaikka joku teistä ihanista lukijoista saattaakin ensin sanoa, ettei yhtään mitään ole tapahtunut, niinkuin ei koskaan. Usko pois, niin minäkin ajattelin joskus. Olenhan ihan tavallinen, keski-ikäinen nainen, joka ei käy töissä, eikä harrastuksissa ja nyt hyvä jos edes ulkona joka kuukausi. Enkä talviaikana käykään ulkona kuukausittain. Kiitos Seran, joka estää kaiken sen. (Serasta lisää Esittelysivulla )

En siis ole trendikäs bloggaaja, jonka ympärillä salamavalot räiskyvät ja yksi toisensa jälkeen hienoimmista tilaisuuksista ikuistuu blogin postauksiin ja lehtien palstoille. Mitä siis elämässäni muka voisi tapahtua? Sitä yhtä ja samaa päivästä toiseen (-ko?).
Hmmm... Niin. Sitäpä hyvinkin, tylsää ja ankeaa... jos niin haluan ajatella. Samallahan voisin pudottaa kiviä ruukkuuni (tästä lisää ihan kohta) olemalla kateellinen toisille ja vihainen kaikille muille, paitsi itselleni. Tai no olkoon, myös itselleni.
Tai sitten voin avata sieluni ja tuntea elämän virtaavan minussa. Mitä minulle siis kuuluu? 
Hyvää.  Oikein hyvää.  Tänään on kulunut 26vuotta lapseni ensi parkaisusta. Ihanaa! Käyn verkkokursseja sekä webinaareja henkisyyteen liittyen, teen valotyötä aina silloin, kun joku sitä tarvitsee kauttani ja jaan heille valoani, sisustan nukkekotia ja valokuvaan pohtien samalla kuinka ja mitä saan kerrottua tarinoina teille. Olen vain hieman solmussa sen kanssa, kun en tiedä jatkuuko tarina loogisesti vai hyppiikö nukkeja kuviin miten sattuu. Neuvoja?? Samalla mietin nukkiksen alakerran sisustusta, kun suunnitelma A leviää ja leviää.  Entä B ja eritoten C?! Olen maalannut huonekaluja, rakentanut pieniä esineitä, lajitellut tavaroita... Sitäkin mietin, haluatteko nähdä koko huoneen kerralla vai tavarat yksitellen esitellen esim. 5 tuotteen sarjoissa?  No, se nukkiksesta.


Meidän kissojen fanittajille teen videoita. Niin ja Lella täyttikin nyt 8 ja Carlos 6 vuotta. Ensi kuussa Luis täyttää 7 vuotta. Juhlimme kunhan mummo tulee reissusta. Kisut ovat saaneet myös kummitädin ja kummikoiran. Kesä on synttäreitä tulvillaan meillä. Olen myös nukkunut paljon, sillä kehoni yritti taas kovistella minua. Nyt hermokivut ja sydämeni kivut asettuneet. Väsymys vaan ottaa aikansa. Mansikat on siivottu pakkaseen. Avustajaa etsin, kun tarvitsen kaksi. Yksi on jo. Ja kaikkea muuta. Eli ei nyt sitä "ei kuulu mitään "-vastausta voi käyttää.  

Mainitsin ruukun ja kivet äsken ja nyt on sen tarinan aika. 


Jokainen syntyvä lapsi saa syntymälahjanaan ruukullisen valoa. Mikäli hän pitää valostaan huolta, sen voima kasvaa ja hän voi tehdä kaikenlaisia asioita: uida haiden kanssa, lentää lintujen joukossa, tietää ja ymmärtää kaikenlaista. Jos hänestä kuitenkin tulee kateellinen, mustasukkainen, vihainen tai pelokas, pudottaa hän ruukkuunsa kiven, ja osa valosta sammuu.

Valo ja kivi eivät mahdu samaan tilaan. Mikäli hän jatkaa kivien laittamista ruukkuun, valo sammuu ja hän itse muuttuu kiveksi. Kivi ei kasva eikä liiku. Jos hän joskus kyllästyy olemaan kivi, tarvitsee hänen vain kääntää malja ylösalaisin, jolloin kivet putoavat pois ja valon määrä lisääntyy.

-Vanha havaijilainen kertomus-



 Voin ottaa kiven kerrallaan pois ruukusta ja vaikka kaataa kaikki pois kerralla. Niin sinäkin voit!
Äläkä yhtään jupise tekosyitä kuten "hyvähän sinun on sanoa", "olisikin se niin helppoa", "vaan kun en voi", ... Voit yhtä lailla ottaa yhden kiven kerrallaan, jos koko astian kumoaminen tuntuu liian raskaalta. Lopeta alkuun negatiivisuuden ajattelumalli ja sen sijaan, että miettisit, mitä et voi tehdä, mieti mitä voit tehdä. Näin saat huomaamattasi asennettasi kääntymään ja näet elämän mahdollisuudet voimavaranasi, etkä kivikkoa, josta kimpoaa soraa ja "lennättää leipiä" kannuusi.


Voit pitää lasin puoliksi täynnä yksisarvisten glitterpölyä, vaikket voisikaan käyttää ylimääräisiä lusikoita lusikkateoriasta, niinkuin en minäkään voi. Voit kirjoittaa paperille tai kännykkään listan niistä asioista mitkä tuntuvat lisäävän kivikuormaasi tai ainakin jo olemassa olevat kivet elämästäsi. Sitten mieti miksi se kivi on sinulla, onko siitä haittaa, jos sen poistaa, mitä poisto toisi tullessaan ja miten sen kiven saa pois. Sen jälkeen poista kivi elämästäsi.Töitä se vaatii ja itsekuria. Siihen sinä pystyt kyllä. Uskon sinuun, vaikka kuinka juuri nyt ajattelet, ettet todellakaan ole tarpeeksi vahva tai ettei aikaa ole moiseen. Höpsis! Tekosyitä kaikki! Jos muutosta tahdot, niin silloin lopeta turhat marinat! 

Alussa otetaan helpot kivet pois ja keräät voimia tulevaan. Ei kannata ahnehtia heti ja uuvuttaa itseään loppuun. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Kun ensin poistat monta pientä kiveä, sinulla on paremmin voimia myöhemmin poistaa kiinni jääneet kiven murikat. Se, mitä tämä vaatii, niin sinä selviät yksin kaikesta tai osittain, ehkä tarvitset terapiaa tai ystävän...
Muista kuitenkin, ettet ylikuormita toista. Ainoastaan terapiassa voit puhua kaikesta ja niin paljon kuin tarve on.

Mitä nämä kivet ovat?

Kuten tuolla alussa kerrottiin, kivet ovat mm. mustasukkaisuutta, kateutta, vihaa, pelkoa, kaunaa, piikittelyä.. Kaikkea sellaista, mikä satuttaa sekä toisia, että sinua itseäsikin. Mikä pimentää sielusi valoa.

Esimerkki:



Viha - Sovitus

Vihoittelu vie voimia ja himmentää valoasi. Viha saa tekemään vääriä, vakavasti otettaviakin asioita. Tämä on asia, josta halutaan eroon, vaikka vihaisena ajatellaankin, "etten Minä anna periksi. Tuo saa katua ja kärsiä".
Toiselle halutaan pahaa.
Oikeesti!? Hirveää!
Ja kyllä, olen sortunut tähän itsekin. Kukapa ei olisi!?

Mieti mistä tämä riita ja vihanpito sai alkunsa ja miksi. Mitä pitää tapahtua, jotta vihasta pääsisit eroon? Vaikka tunnetasolla oletkin vihan keskellä, on tärkeää olla rehellinen ja realistinen. Se, että toivoisit toisen painuvan ekologiseen kavioeläimen lantalinkoon, ei ole oikea vastaus. On myös asioita, joita ei saa pois muutettua, joten on mietittävä muita ratkaisuja. Naapurisi ei todennäköisesti aio muuttaa pois. Ystäväsi meni naimisiin ihastuksesi kanssa, eikä ehkä eroa koskaan. Pomosi on luonteeltaan just sellainen hössöttäjä, joten sinun on mietittävä kuinka ja miten aikaisin sinun tulee kertoa asioista hänelle. Puolisosi ei halua enää seksiä sinun (eikä kenenkään muunkaan) kanssa ja sinun on kunnioitettava hänen tahtoaan...

Kyse on pitkästä prosessista. Asiat eivät välttämättä selviä hetkessä. Sovinnon saavuttaminen tarkoittaa kuulluksi tulemista kummaltakin taholta ja sen varmistamista, ettei vahingonteko toistu. Sovintoa ei voi pakottaa, mutta samalla sovinnon prosessi voi vapauttaa. Seuraavassa kuvassa on liuta kysymyksiä pohdittavaksi riidan sovittamisen varalle. Samalla tyylillä voit pohtia kateudenkin suhteen, mustasukkaisuutta jne. 


Sovinnon avulla saattaa hyvinkin tulla esiin myös sellaisia kipupisteitä, joille on ollut vaikeaa löytää sanoja aiemmin. Onkin hyvä miettiä myös sitä, millainen riitelijä olet? Miten sinut kasvatettiin riitelyn suhteen? Vaikuttaako vaikkapa jokin trauma riitelyysi tai erimielisyyden kokemiseen?

Sovinto ei tietenkään tarkoita omista tarpeista ja oikeuksista luopumista. Ainoastaan ratkaisua ja molemminpuolista sopua. Sovintoon tarvitaan hurjasti rohkeutta. Riidan jatkaminen on usein helpompaa, kuin oman haavoittuvuuden paljastaminen. Silti sopu kannattaa. Tulet niin olemaan ylpeä itsestäsi !

Keskustele hänen kanssaan, jonka kanssa olet riidoissa. Keskustelun vältteleminen on yksi suurimpia virheitä, joihin ihmiset sortuvat. Riidan jälkeen vaikeneva antaa viestin, että rankaisee toista, mikä taas voi vaikeuttaa tunteista puhumista tulevaisuudessa. Riitelyn kierre on valmis. Eli siis puhu ja kuuntele. Älä keskeytä toista. Huomioi, että yhtä vakavissaan kuin sinä olet, hänkin on. Totuuksia voi olla muitakin kuin omasi. Kerro totuutesi toista syyttämättä, rehellisesti ilman tekosyitä. Älä väitä ettet tarkoittanut mitä sanoit ja teit. Kerro ennemminkin miksi niin tapahtui.

Tehkää kompromissi yhdessä. Kysy mielipidettä, ehdota, tulkaa toisianne vastaan...
Sopikaa ja kätelkää tai halatkaa, älkääkä enää palatko riitaan myöhemmin. Se on sovittu, joten vaikka riita oli joskus, sitä ei enää ole. Saman riidan esiin tuominen lukitsee henkilöt menneisyyteen ja estää vain pääsemästä eteenpäin!

Oletko sinä valmis kaatamaan ruukkuun? 




Seuraamalla blogiani ja IG.ssa @Inspirationblogi tiedät ekana, mistä  puhun. Inspis,  sillä sinä ansaitset parempaa ! 

Kommentit

Onnittelut äidille lapsen synttärinä. Oman lapsen syntymä ja sen juhlistaminen on aina tärkeää ja ikimuistoista.
Kissavideoita on muuten aina kiva katsella.
Ihanaa viikkoa sinulle Viltsu <3
Kiitos Outi. Lapset ovat äideille rakkaimpia kaikista ikuisesti. Myös isille. Toki.
Niin, sinä taidatkin seurata meidän Hupakoiden videoita. Niitä on hauska tehdä. Kun vaan saisin hyviä kasvokuvia. ;)