Hae tästä blogista

ARVONTA-muistutus

Muistathan osallistua arvontaan. Linkki avaa arvontapostauksen suoraan. ARVONTA TÄÄLLÄ.

Arvonta on hauskasti erilainen tällä kertaa, sillä siinä etsitään sukunimeä nukkekodin perheelle. Voittaja arvotaan kaikkien odallistujien kesken. Voittaja saa itse valita palkintosettinsä. Vilautan tässä palkintotarjoilusta pienen osan. Palkinnoista löydät mm. Doucce, Essence, Herkunkerkkukorut, washi.... 


Käy siis linkin blogipostauksessa ja jätä nimiehdotuksesi. Ja hei, jos just sun nimiehdotus pääsee mun nukkekotiin nimeksi, sinä saat extrayllärin, ihan sama, voititko arvonnan vai et. Ja jos olet Hannu Hanhen sukua ja voitat arvonnan ja nimivalinnan, laitan mukaan mun tekemän nukkekodin postikortin. Ne ovatkin hauskoja. Söpön pikkuisia ja silti oikeita.

Jännällä odotan mitä keksisitte nimeksi.


Toukokuun ARVONTA



On Toukokuun arvonnan vuoro. Tällä kertaa arvonta poikkeaa aiemmista, sillä nyt voittaja valitsee palkintonsa itse. Minä annan vain vaihtoehdot. Jännitystä lisää se, etten näytä vaihtoehtoja etukäteen. Eli vain voittaja näkee, mitä olisi tarjolla. Eikös olekin huippua! Lisäksi palkintosadetta voi ollaluvassa, muttasiitä tuonnempana tässä postauksessa. Ensin the varma palkinto. 

Ihan ummikkona ei sinun tarvitse kuitenkaan arvontaan mukaan tulla, sillä kerron palkinnoista muutaman vinkin. Myöskään mitään roskaa tai mautonta palkintoa en ole tuuppaamassa sinulle. Eli toisin sanoen ensin osallistutaan, sitten voittaja saa kuvan palkintotarjonnasta ja hän kertoo, minkä haluaa ja minä postitan sen hänelle.  Hauskaa!

Mennäänkö suoraan vinkkeihin ja katsotaan osallistuminen sen jälkeen. 


Palkintovaihtoehtojen seasta löytyy:
  • Jotain pientä
  • Mahtuu kirjekuoreen
  • Edullista
  • Monta
  • Koruja
  • Kosmetiikkaa
  • Söpöä
  • Kimaltavaa
  • Naisellista
Näistä siis teen setit ja jokin seteistä on voittajan. Olen itse hankkinut kaikki vaihtoehdot, joten mitään kallista en voi laittaa nyt tarjolle oman vähävaraisuuteni vuoksi. Sen sijaan kaikki ostokseni olen valinnut niin, että itsekin voisin ne haluta. Ja tosiaan, saathan sinä antaa lahjaksikin tuotteet, jos tahdot. Minä en perään kysele. 
Mitähän näistä sinä saatat saada?! 

Minkälainen arvonta on kyseessä?

Olen hankkinut nukkekodin ja se alkaa olla pikkuhiljaa siinä kunnossa, että voin sen julkaista sinullekin. Ajatuksenani on tehdä pieniä nukkis-tarinoita blogiin. Oikeastaan ainoa syy, miksi en ole jo kirjoittanut ja esitellyt ekaa tarinaa, johtuu siitä, ettei nukkekodilla tai asukkailla ole nimeä. Siis sukunimeä tai talon nimeä. Etunimet annan itse. (Murunen tosin valitsi kahdelle nimet heti nuket nähtyään ja nämä nuket ovat alussa ne nuket, jotka tarinoinnin aloittavat). 

Kun aiemmin kysyin lukijoilta nimiehdotuksia sairaudelleni, jotta puhuminen siitä olisi helpompaa ja inhimillisempää, sain paljon upeita ehdotuksia teiltä. Sera on käytössäni edelleen ja tulee olemaankin. Kiitos nimestä vielä kerran Outille. Siksi koen ihan järkevimmäksi pyytää jälleen teidän apua tässä nimikriisissä. 

Jos kerron ensin, mitä ajatuksia minulla on ja päästän sinut sitten pohtimaan nimiä. 

Ajatuksiani: 
  • Nuket ovat eri kokoisia
  • On ihan normaalia olla aikuista isompi lapsi
  • Kaikenlaiset ihonvärit
  • Iso yhteisö
  • Pääsääntöisesti 1:12 kokoa Lundby-talossa
  • Minimaailma
  • Nuket elävät normaalia työssä käyvän arkea
  • Monipuolinen
  • Boheemi
  • Satumainen -kaikki mahdollista
  • Vilskettä 
  • Lemmikkejä
  • Talossa työpaikat samassa
  • Työpaikat  ovat osa kotia
  • Työpaikkoina mm. Lasisydän...
  • ... ja Kipsisydän sekä...
  • ...Perhekoti.
  • Nimi ei saa olla sama kuin jo olemassa olevat nukkekodit, päiväkodit, lastenkodit tms. Ettei tule sekaannuksia. 
  • Nimen tulee kuvata koko perheen sukunimeä ja olla ytimekäs.
  • Nimen tulee olla helposti taivutettava ja tunnistettava tarinoissa. Eli esim. Karhu, Karhun perhe, Karhut..  Ei mikään Hip. Hipin perhe, Hipit, jostanimi Hip vääbtyy hipiksi eikä Hip-nimeksi.
  • Tosiaan kaikki  on mahdollista. Olipa kyse sitten mistä tahansa. Vaikkei vielä keijuja olekaan, voisi olla. Vaikkei nimen tarvitse viitata minimaailmaan, voi se sitäkin olla. Jotenkin persoonallinen, lyhyt ja ytimekäs, mutta loukata ei saisi ketään. Mietin just oikeita sukunimiä, että jos mahdollista, ei sellaista. Olisi jokin hassu, hullunkurinen, hulvaton, omaperäinen.. eikö? 
Saatko otetta siitä, mikä nimeksi voisi tulla? Mieti ensin kaikessa rauhassa. Palaa sitten takaisin osallistumaan arvontaan. 

Vinkki: 
Saat selville jo olemassa olevat nimet sitä mukaa, kun googletat nimiehdotustasi.  Esim. Pikkirilli, Minit, Minimani, Nuppula, Suomela jne ovat jo joko nukkekodeilla tai jotenkin muuten netin kautta heti löydettävissä. Enhän halua sekaannuksia enkä nimikiistoja. Mutta mikä se sitten voisi olla??? Mä en vaan keksi!! Auta mua! 

Osallistuminen "velvoittaa" (näin sä osallistut)
  • Kertomaan sukunimivaihtoehdon nukkekodin väelle
  • Jättämään nimesi tai nimimerkkisi kommenttiin
  • Tulemaan katsomaan itse, oletko voittaja
  • Jos voitat, otat välittömästi yhteyttä sähköpostitse, jotta saan laittaa kuvat sinulle
  • Valitset heti kuvista mieluisen palkinnon ja ilmoitat sen yhteystietojesi kera. 
  • Huomioithan, ettet osallistumisessasi tarvitse jättää sähköpostiosoitetta, sillä en ota yhteyttä nykyisin enää voittajaan. Voittaja itse huolehtii asiasta. Tämähän johtuu siitä, kun liian usein jouduin etsimään voittajaa käyttäen kaikki keinoni  ja silti toisinaan voitto jäi lunastamatta tai voittaja löytyi aikarajan umpeuduttua. Kuten vaikka viime arvonnassakin kävi. 
  • Laita itsellesi vaikka kalenteriin merkintä tai puhelimeen muistutus arvontapäivän jälkeen parin päivän päähän ja blogiosoite siihen perään. Voittajan löydät "Toukokuun arvonnan voittaja" -postauksesta. Ei siis tästä, vaan teen uuden postauksen tuolla otsikolla. 
Kiitos, jos voit auttaa ja onnea arvontaan. Osallistuminen kannattaa! 

PALKINTOSADETTAKO?!
Osallistua voit aina 5.6.2020 saakka. 
Voittaja arvotaan kaikkien asiallisesti nimiehdotusten jättäneiden kesken. 
Jos valitsen jonkin nimistä käyttööni, saa hän extrapalkinnon kiitokseksi.
Ja jos valitsemani nimen jättänyt voittaa myös arvonnassa, saa hän palkinnon ja extrapalkinnon lisäksi hauskan nukkekotikokoisen, kaksiosaisen postikortin, jonka teen hänelle. Voin kertoa, että ne ovat ihanan suloisia! 





Yrttimerkit

Vaimo halusi tulevaan yrttitarhaan nimikyltit yrteille. Aikani pohdittua päädyin tähän ikivanhaan malliin: Krusifiksiin. Tyytyväinen oli. Ja on edelleenkin. 

Onko sinulla yrttejä kasvamassa? 
Mikä sinun suosikkisi on? 



Ensin maalasin osan tikuista neon oranssilla akryylimaalilla. Sitten osa tikuista, joita en maalannut, puoliksi. Näihin kirjoitin yrttien nimet veden kestävällä kynällä.  Sen jälkeen kaikkiin lakka päälle. Lakan tulee olla läpinäkyvää täysin. Kokeilin sitoa nimikyltit ja varsitikut perinteisellä krusifiksityylillä, mutta toinen ristiin solminta tuntui napakammalta. Siispä valitsin sen. 


Asiasta toiseen. 
Tämä Bloggerin uusi kirjoitusalusta. Olenko ainoa, joka polttaa käämit sen kanssa? Yritän kirjoittaa Androilla ja argh. 

Mitä mieltä olit tästä postauksesta? 


Trio Hupakot


Mä oon Luis Ernest Hamilton, Trio Hupakoiden pääjohtaja. Mä oon poika ja mulla on iso pöllöinen häntä, mut ei oo palleja. Mä oon jo iso vauvva, nimittäin kohta 6 vuotta. Sanon ihan itse vauvva. Osaan mä puhuu muutakin ihmiskieltä, kuten joo, juu, mamma sekä namnannam. Kellan mä sanoin Lella. Se on ihan oikeesti Carlosin, eli mun veikan äiti, ja mun lakastettuni, eli ollaan samaa pelhettä. Mulla on kaksi veikkaa ja toisen äiti on Viltsumari,  eli meidän Emo.

Onks tääl monikii joka ei meitä Trio Hupakoita tunne, vai ollaanks me jo vanhoja tuttuja? 


Sain yks kelta kiinni ihan oikeen, sinisen lelukäälmeen! Se on pitkä ja sininen ja sillä on mulkosilmät. Emo, eli Viltsu, putsasi siitä kalvat pois, niin ne ei menny mun suuhun. Joskus leluihin keltyy pölyä ja kissankalvaa ja se vaan on niin.

Kun olin saanut sen käälmeen kii, otin ansaitun päikkälitauon. Tykkään Emon pyölätuolista, koska se on mulle sopiva. Yleensä kaikki laatikot ovat liian pieniä, mut saan mä pään niihinki mahtumaan. Joskus Emo avaa laatikon niin, että mahdun siihen pohjalle, mut ei siinä ole sit enää seiniä ollenkaan. Mä ku oon nolski ja 10 kiloa täyttä lihasta ja helkkuja. Mun tulkkikin on tosi paksu alusvillan kans. Mun lemppaliluokia ovat nami-mulot ja jukultti, jätski ja kelmavaahto. 

Kellan ku komensin Carlosta, ni Mamma laitto mut jäähylle Emon luo ja oven kii. Emo sit puhu mulle jälkee ja ku kysy, että ymmälsinkö. Sanoin joooooo. Sit emo kysy, osaanko olla kiltisti nyt, niin sanoin osaan olla, Juuu. Sit mä pääsin taas vapaaksi. Olin  kiltisti.


Moikka! Mun nimi on Carlos Adi Mikael eli Carlos. Tossa kuvassa mä oon meidän Emon kaa helkällä hetkellä. Mä lakastan Emoa ja meen joka päivä mooonta keltaa Emon sylkkyyn  ja sanon katseella ja tassulla, että oot mulle palas Emo ikinä. Emokin sanoo mulle, että mä oon palas pentu ikinä. Musta on ihanaa katsoa Emoani silmiin ja kosketella pehmeellä tassulla Emon kasvoja. Huulia, nenää, silmäluomea,poskea, tissiä, ... Mä haluun useesti painaa pään Emon tissille ja nukkuu siinä. 

Olen melkein 5 vuotias poika ja mullakaan ei ole palleja.  Eikä Emolla eikä Mammalla. Ei Lella-äidilläkään. Mä talkistin. Meidän nimen pitäs olla siis Tliio Pallittomat. Miauuu. 

Mulla on ollu jo äänenmullos. En sano enää kolkealla äänellä piiip. Sanon nyt matalasti miau. Mä löysin itsestäni miehisen puoleni. Mulle alko kasvaa lintakalvatkin. (Carlos, sulla on aina ollut rintakarvat. T. Emo). Niin, mut ei näin tuuheat! (Aha).

Mun lempileikki on olla Supel kilppu. Sillon mä lyömin ja laahaan itseäni tassuilla eteenpäin ja katson saalistaen ja äkkihyökkäys ja pakoon. Emo ja Mamma alkavat silloin kiljumaan iiiik kilppu! Se inspiloi mua lisää. 

Mä oon vähän aikaa kutonut tassuilla  ja hampailla mummolle villapaitaa. Nimittäin 3 ja puoli vuotta. Nyt se näyttää siltä , että siitä tuleekin mummolle pehmokissa. On se vielä kesken, mut luulen että valmistuu vuoden tai kahden kuluttua.


Heips! Mä olen Lella, Lellukka, Pimpula, Typykkä, Plinsessa, Äiti, Kullannuppu, Belladonna. Oikeesti mun nimi on Lella Madonna Luv. Mä oon viime syksynä adoptoitu tänne. Me kaikki ollaan pelastettuja.


Mä tykkään luonto-ohjelmista. Mamma teki mulle oman tallenne-kansionkin boxille, ett jos mä vähän aikaa lepuutan silmiä ja sillä välin tulee Avala luonto,  National Geoglaphic tai jotain muuta kivaa. Jos niissä linnun tsilputtaa sillai tsilp tsilp,  niin mähän helään heti! Meidän paltsiltakin katson tipuja. Joskus yölläkin. Niin ja sen tallenne-kansion nimi on Lella.  Mä oon siis kans samanniminen. 


Carlos väittää, että mä kuolsaan yhtä kovaa ku naapulin iso koila. Höpsis! Kukaan plinsessa ei kuolsaa! Mä kysyin mun mieheltänikin, ni Luis sano, ett mä tuhisen vaa söpösti. Nih. 

Emo keltoi, että on nähnyt Luisin sängyn leunalla tuijottavan mua pitkään ja kehläsi.  Iiksis! Eiks ookki suloinen mies!! Mun iso Leijonani. 


Mä oon meidän lauman pienin vaikka oonki vanhin. Kohta mä oon 7 vuotta. Mä luulen, ett painan ehkä 3 kiloa. Carlos on 5 kiloa ja Luis 10kiloa. Mä osaan istua niinku plinsessat. 


(Kiitos rakkaat. Teistä taatusti tykätään)

Runo: Imagination


Minä sukellan meren syliin
Merenneitojen kauniiseen kotiin. 
Minä nousen pilvien lomaan
Selässä yksisarviseni armaan. 
Ja kun aamun usva luo harsonsa maahan, 
Alan tanssia keijujen kanssa
Heidän laulaessaan maagista lauluaan. 

Minä kietoudun usvaharsoon
Ja hyppelen perhosten lailla 
Keveämpänä kuin koskaan. 
Täysin huolia vailla. 

Ja kun silmäni avaan vihdoin
On todellisuus vastassa. 
Päivän puuhien jälkeen
Jälleen omassa sängyssä, 
Omassa rauhassa. 
Ja niin taas illan tullen lasken lampaita
Yksi kerrallaan 
Antaen niille kaikille nimet
Aakkosjärjestyksessä tyttö-poika -pareittain.
Uni ottaa vallan jälleen
 ennen kuin kaikki ovat saaneet nimet. 
Mielikuvitusmatkani alkaa taas...



Enää en ole varaton

Tänään olen miettinyt varattomuutta ja sitä, miten sen kanssa voi selvitä. Olen miettinyt elämääni ja kuinka se on muuttunut ajan saatossa. Omia valintoja osa, osa sairautta ja byrokratiaa, osa muiden härskiyttä. 
Haluan kertoa teille koosteen elämästäni tältäkin kantilta.

Synnyin perheeseen, jossa oli perusasiat rahallisesti ajatellen kunnossa. Vanhempani kävivät töissä ja saimme leluja ja ruokaa. Emme me rikkaita olleet. Ihan tavallinen perhe. Minä tosin sain yleensä veljeni vanhat vaatteet, mitkä hänelle kävi pieniksi, mutta sain minä uusiakin.

Lapsuudessani sairastelin paljon, vakavastikin. Sairaala-ja lääkekustannukset olivat varmasti isoja, muttei vanhempani niistä ole koskaan puhuneet. Asuimme pienessä kaksiossa koko perhe, eikä meillä ollut sisävessaa tai edes vesiä tullut sisälle... Muuten kuin kantamalla. Koulussa ollessani minua kiusattiin myös sen takia, että meillä oli huussi ja minulla mm. poikien toppahousut tai -kalsarit. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kun kerran jouduin kiusatuksi, kaikki kelpasi aiheiksi. Liekkö hsp osaltaan lisännyt kiusatuksi tuloa sillä herkkä ja heikompi on sopiva uhri. Olin sitä 8 vuotta. Sitten loppui oppivelvollisuuteni. 



Kun olin teini-ikäinen, muutin kotoa pois erinäisten syiden vuoksi. Esim. Opiskelu eri paikkakunnalla.  Sain opintotukea ja viikkorahaa alkuun. Otin opintolainaa. Söin niukasti, joten rahaakin säästyi. Olihan minulla anorexia nervosa. Silloin tunsin olevani varakkaampikin, sillä saatoinhan ostaa itse omilla rahoillani vaikkapa vaatteita, koruja tai hajuveden. En mikään rikas, mutta kuitenkin. Tutustuin myös mieheen, josta tuli lapseni isä myöhemmin. Toivuin anorexiasta vasta käytyäni tuonpuoleisessa, mutta nämä ovat eri tarinaa. 

Kun tulin täysi-ikäiseksi ja olin opiskellut ammatin opintolainan turvin ja opiskelun ohessa töissä käydessäni, jäin äitiyslomalle ja hoitovapaalle. Silloinen mieheni oli töissä ja varamme riitti kaikkeen oleelliseen just ja just. Lapsihan vei oman osansa. Hankin paljon lastenvaatteita ja tarvikkeita kirpputoreilta. Periaatteessa minun tuloni/tuet menivät lapseen; Vaippoihin, vaatteisiin, ruokiin,vaunut ja rattaat... Lasten tarvikkeita emme saaneet sukulaisilta tai ystäviltä, koska olin ainoa pienen lapsen äiti. Jopa ystäväni saivat ensimmäisen lapsensa vasta noin 10-15vuotta myöhemmin.


Kun lapseni täytti 3 vuotta, lähdin jatkamaan opintojani, opintolainan turvin, ja erikoistumaan alalleni. Sain paperit hyvinkin nopeasti ja pääsin aloittamaan työt seuraavan vuoden puolella. Silloin alkoi rahaakin virrata sen verran, että kaikkea ei tarvinnut laskea.

Useita vuosia siinä katselin ja mietin asioita ja huomasin, että en ollut onnellinen. Jokin oli vialla. Minun oli pakko tukahduttaa pahaa oloani jotenkin. Lapseni tottakai oli yksi hyvin oleellinen asia, mikä piti minut hengissä ja iloisena, eikä missään nimessä ollut taakka. Nuorena jaksoin yllättävänkin hyvin, vaikka jokin olikin vinossa. No, se jokin selvisi lopulta ja löysin samalla totuuden itsestäni. 


En minä yksin saanut vastauksia itsestäni ulos. Pelotti ja hävetti edes myöntää suuntautumisestani aluksi. Olihan ympäröivä ilmapiiri homovastainen.  Pari vuotta me vielä yritettiin. Entä jos, entä jos ei. Ei mikään helppo homma todeta, ettei ikuisuus yhdessä ja myös  perheenä olisikaan 10 vuotta pitempään. Tuli päätöksen aika: Raha ja masennus, mutta lapsella olisi vanhemmat yhdessä vai rahattomuus ja uusi mahdollisuus, mutta samalla niin syytöksiä, inhoa, hylkäämistä, pettymystä ja itseinhoa siksi, että aiheutin tuskaa muille?

Erotessani poikani isästä menetin asunnon ja paljon huonekaluja, astioita jne. En kuitenkaan ihan kaikkea, mutta paljon kuitenkin. Totta kai. Sain kuitenkin opintovelat pois harteiltani, joten saatoin aloittaa elämäni normaalilta viivalta, ilman suuria taloudellisia huolia. Toki ostettavaa riitti, jotta arki lähtisi rullaamaan. 

Mutta oliko elämäni normaali nyt?!  Ehkä vajaan vuoden oli, mutta myöhemmin tajusin senkin perustuneen väärälle pohjalle. Talous romahti pian! Siinä romahti niin paljon muutakin, kuin vain talous! Tein töitä ylitöiden kera, mutta ei minulle rahaa jäänyt mihinkään! Rahani katosivat kuin tuhka tuuleen ja vasta nyt jälkeenpäin ymmärrän, miksi. Minä typerä sinisilmä!

Elämäni oli sellaista myllerrystä ja sinnittelyä, etten tajunnut talousasioiden perisyitä. Lisäksi sairauteni oli alkanut edetä ja tarvitsin lääkityksen.  Tein kaikkeni kuitenkin, etten itse joutunut ulosottoon nimissäni olleiden laskujen vuoksi. Uudella kumppanillani nimi oli mennyt jo aikaisemmin, ennen tapaamistamme jo. Niinpä nimiini oli otettu kaikki mahdollinen ja myös lainaa autoon. Silti kuljin töissä bussilla ja saatoin poikaani kävellen pysäkille. Jos esim. pojan korkean kuumeen takia pyysin autokyytiä, jouduin maksamaan siitä 5 euroa per käynti. (Matkaa oli pari kilsaa). Tein kaikkeni ja valvoin öitä laskien laskujeni summia, tulojani ja niitä summia, joita hän kertoi, kuten autovero 200€ pari kertaa vuoteen tms., Minulla ei ole edelleenkään ajokorttia, joten mistä olisin voinut tietää, paljonko auton ylläpito maksoi? Yritin jaksaa, yritin näyttää terveeltä, yritin pitää kulissia yllä... Ja samaan aikaan kuulin, että tarvitsin talousasioihin holhoojan: Hänet! Mitä v@#$€a oikeesti!?


Suhteeni ovat olleet pitkähköjä. Avioero ei ole ollut minulle koskaan helppo ratkaisu. Niinpä jälleen olin sinnitellyt kymmenisen vuotta suhteessa, jossa kaikki oli muuttunut avioiduttuamme nopeasti. Jopa minä olin muuttunut täysin enkä enää pitänyt siitä, mikä minusta oli tullut. Masennus otti ohjat nyt muista syistä siinä missä myös ahdistus ja paniikkihäiriö. Paniikkihäiriö oli alunperin puhjennut anorexian pahetessa, mutta pysynyt poissa jo vuosikaudet. 

Kun muutin yksin asumaan, jouduin ostamaan huonekaluja (kuten sängyn ja pöydän), astioita, aterimia, pyyhkeitä, peitot ja
 tyynyt, verhot... Kaikki mitä kotiin tarvitaan! Osan ostin lainalla, osan sain sossusta ja osan kirkosta. Minulla meni kaikki rahat ja olin velkaa entistä enemmän! Ja mitä minulla oli? Sänky, missä nukkua lapseni kanssa, peitot ja tyynyt, pakolliset kodin tarvikkeet! Palapelikoti oli rakennettu ja ystäväni toi minulle mm. imurin ja jotain ruokatarvikkeita. Toinen ystävä toi ruokaa välillä, tai jopa keksejä!

Minun talous oli sillä mallilla, etten saanut maksettua enää laskujanikaan. Hain apua velkasaneerauksesta, kirkosta, sossusta, pankilta, yms. Minulle sanottiin, että jätä laskut maksamatta ja anna mennä ulosottoon! En tule mitenkään saamaan maksettua kaikkea! Piti valita: Joko ruoka tai laskut. Valitsin laskut! Työkykyäkään ei enää ollut, joten olin pulassa.  Kyllä siinä tilanteessa mietti alkaakko myymään itseään vai miten rahaa saa pakolliseen. Onneksi itsekunnioitus säilyi, enkä langennut siihen tulonhankkimiseen epätoivosta huolimatta. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, joille se on vapaaehtoinen uravalinta. 



Minut on kasvatettu siihen, että sen mitä ostat tai mitkä ovat menosi, maksat itse. Tai jos sinulle kuuluu jokin oikeutettu tulo, toki sen saa hakea, mutta laskuja ei tehdä, jos niitä ei pysty maksamaan. Aikuisen tulee pystyä huolehtimaan omista asioistaan, eikä kenenkään tarvitse elättää aikuista ihmistä. 

Niin... toisten kohdallahan ajattelisin toisin ja ajattelisin, että hädässä on autettava, tai jos kumppanilla ei ole rahaa, elätän... Mutta omalla kohdallahan se on niin suppea se näkökenttä, etten edes nähnyt moista vaihtoehtoa kohdalleni, kuin ulosotto tai muka pitäisi kerjätä, johon en myöskään tahtonut sortua. Piti olla todella suuri hätä, että kysyin joltakin lainaksi rahaa. 
Esim. se, kun oli asunto mennä alta ja viikossa piti saada rahat kasaan, tai muuten vaihtoehtoisesti asuisin lapseni kanssa alkoholistien asuntolassa! Siis tällainen vaihtoehto annettiin sossusta! Alkoholistien asuntola!? Minulle ja lapselleni, jos koti menee alta maksukyvyttömyyden takia?! 

Juu, sain kerättyä lainaksi rahat kasaan... Lainaksi! Ja velkasumma kasvoi kasvamistaan! Aloin nähdä nälkää.

Minun kohdallani nälkä kesti 2-3 vuotta! Lapseni sai ruokaa joka päivä, mutta kyllä meillä makaronia ja puuroja söi lapsi enemmän, kuin toisilla koskaan... Poika ei kuitenkaan valittanut ikinä. Hän tiesi, mikä oli tilanteeni. Onneksi isänsä ja mummonsa luona sai muutakin! Mutta minun ravintoni oli sitten eri asia. Maksoin eräpäivää siirtäen ja maksuaikojen keplottelulla laskut pois pikkuhiljaa aina, kun niitä tuli.

 Sairastuin lisää ravinnotta ja voimani olivat tottakai huonommat. Sain kyllä kahvia juodakseni. Joinkin sitä nälkääni 15-29 kupillista päivässä. Light - mehutiiviste oli halpaa, joten siitä sain vaihtelua juomiseen, mutten ravinteita.  Söin 1-7 päivänä kuukaudesta. Nuo päivät laskin ja jaoin niin, että pysyisin hengissä. Söin yhden "aterian" per päivä ja pidin kiinni siitä, että söin pöydän ääressä. 1 ateria oli joko viipale halvinta paahtoleipää margariinilla tai ilman tai sitten lautasellinen makaronia. Riippuen mitä oli tarjolla.  Joinakin kuukausina joku ystävä toi esim. Maitokaakaon ja keksejä tai sain syödä pikku työstä kiitokseksi sämpylän ilman lisuja.  



Ahdinko, sairaudet, kivut, nälkä, puutostilat, pelot yms saivat toimimaan niinkuin toimin. Olin yhä liian lähellä ja kiinni "hänen otteessaan, uhkauksissa jne".  En tiennyt, mitä voisin enää tehdä. Olin käynyt kaikki läpi jo ja esim. Seurakunta sanoi, etteivät voi jatkuvasti auttaa. Ja tiesin tottakai sen, ettei kenenkään pidä minua elättää. Sitä muutkin sanoivat, että sossunhan se kuuluu ruoka antaa. 
Niin.. Mutta kun  olin jonossa! Minä olin kyllä toistuvasti soittanut ja pyytänyt apua. Ja jos en millon ollut jonossa 0€/kk tuloilla 5kk putkeen, toimeentulotuki meni niihin hemmetin laskuihin korkoineen ja lääkäriin jne. Ei niistä jää elämiseen jos olet ahdingossa! Pahinta oli kuulla sossun vastaus : "Mitäs otat pentus sinne niin usein"! Soppari oli joka toinen viikonloppu ja puolet lomista. Mistä kohtaa olisin siis vielä tinkinyt lapseni oikeudesta tavata minut tai minun oikeudesta tavata lapseni!? Hän oli vastikää muuttanut pois. 



Lopulta kaikki muttui täysin! Pääsin lopullisesti eroon hänestä muuttaessani piilopirttiini. Aloin hoitaa itseäni kuntoon ja kun "pää selkeni" aloin ymmärtää asioita toisin. Tajusin, missä meni vikaan ja lopetin itsesyytökset. Aloin korjata niitä asioita, mitä pystyin elämässäni. Taloutta en kuitenkaan saanut juurikaan kohentumaan ja nälkä piti otteessaan silti. 

Kohta tulee 10 vuotta siitä, kun olin toipunut henkisesti sille mallille, että vaikka pelkoja ja itsetunnollisia ongelmia olikin, pystyin jo nauramaan ja iloitsemaan ja nauttimaankin vaikkapa kesäpäivän kauneudesta. Mutta mahdollinen parisuhde tuntui jotenkin kaukaiselta. Löysin aina kaikista ne piirteet, joita kartoin. Narsismin. Jotenkin alitajunnassani kai hakeuduin väärään seuraan tai sitten heikkona olin sopiva uhri.. en tiedä. Päätin, että nyt saisi riittää. Sydän oli jo liikaa raavittu. 

Silloin tapasin Muruseni. Siinä oli turhaa yrittää pyristellä kohtaloaan vastaan, sillä kohtalo päätti, että nyt se nainen tulee elämääni, josta olin runonkin jo kirjoittanut ja jonka olin nähnyt elämäni rakkautena mielikuvissani näkynä silloin, kun  huusin äänettömää huutoani romahtamaisillani.  Kerroin heti hänelle tilanteeni, jottei tulisi ikäviä yllätyksiä, hyväksikäytön tunnetta tai mitään sellaista. Tiedäthän. 
Murunen kuunteli tarinaani ja huomasi, etten helpolla luovu periaatteestani. Hän kuitenkin päätti, että minä EN enää näe nälkää, enkä yksin taistele tämän asian kanssa. Minulle se oli toisaalta äärettömän vaikeaa, mutta toisaalta taivaan lahja! Aluksi pistin vastaan siinä, että Murunen maksaisi yhtään laskuani tai ostaisi mitään, mitä tarvitsin. Jossain vaiheessa huomasin, että Murunen oli tosissaan  ja vilpittömästi ja silkasta omasta halustaan auttamassa.


Valitettavasti sairauteni takia työelämä ei enää tule kuuloonkaan kohdallani ja kipulääkitys senkun voimistuu/kallistuu. Kiitän kyllä Kelaa lääkkeiden maksukatosta. Toimeentuloni eivät voi nousta kuitenkaan sairauteni takia. Se turhauttaa. Sairastuttuani saan vain pienimmän eläkkeen. Enhän kerennyt olla töissä viittä vuotta, kun luulin voivani opiskella ja erikoistua ja sitten aloittaa työt kunnolla. 

Viimeisen n. 10  vuotta on pöydässämme ollut aina ruokaa ja tarpeeksi. Olemme saaneet maksettua yhdessä laskumme pois ja yhdessä sovitelleet asiat toimimaan tulojemme mukaisesti. Saimme jopa maksettua velat, jotka nimissäni oli tehty. Jos se hinta piti maksaa vapaudesta, onnesta ja aidosta rakkaudesta, niin sitten niin tehtiin. 

Nyt kun makaan vuoteessa sairauden edettyä tälle mallille,  enkä pysty enää esim. Askartelemaan juurikaan, laitan siitä säästyvät rahat nukkekodin kasaamiseen. Ostan kirppiksiltä ja muilta edullisilta tahoilta. Murusen työt eivät päässeet alkamaan, sillä virus sulki kyseisen paikan. 2 vuotta minua kotona hoitaneelle työ olisi ollut iso asia. Ei voi mitään. Lisäksi avustaja olisi pakollinen, sillä en pärjää yksin, mutta eipä tunnu avustajia löytyvän. 


Silloin, kun on ollut vaikein aika, huomasin, kuka on oikeasti ystävä. Sitten oli niitä, jotka osoittivat sormella, että aikuinen ja sössinyt elämänsä itse. Jos se olisikin niin yksinkertaista. 

Olemme yhä vähävaraisia ja tulemme olemaan, koska en voi ansaita elantoni. Emme onneksi enää näe nälkää. Tai minä en näe nälkää. Kumpikaan. 
Elämä hymyilee, vaikkei rahaa sadakkaan taivaalta. Saammehan laskutkin maksettua.  

Joillekinhan se "ei mulloo varaa" on sanonta ja ihan omasta asenteestakin johtuvaa. Mutta laitetaanpas se popula elämään meidän tuloilla, niin kamalaahan se olisi.  

Tämä oli minun tarinani. Jos olet lukenut blogiani, niin varmaan tiedät, etten elä itsesäälissä tai epätoivon partaalla (enää). Tiedät, että vähävarainen voi olla onnellinen ja iloinen. Positiivinen. Että voi tehdä, nauttia, olla ja elää ihan kivaakin elämää. Kirjoitukseni tarkoitus ei siis ole kertoa nyyhkytarinaa säälin toivossa.  Sitä en koe tarvitsevani. 

Olkaa onnellisia siitä, mitä teillä on. Nauttikaa, kun siihen on mahdollisuutta! Tavatkaa ystäviänne sitten, kun se on taas turvallista
 ja jutelkaa ennen, ennenkuin tuomitsette.

Kiitos kun jaksoit lukea!

Vähävarainen ei varaton ,
Viltsumari

Neulootikon korut äidille


 Äitienpäivän kunniaksi äidille tekemiäni pikkuruisia yllätyksiä. 


Puikkokorut pitävät neulepuikot yhdessä säilytyksen ajan ja myös varmistavat neulomuksessa sen, etteivät puikot ja silmukat putoa neulekorissa.


Toki nämä pienet ja tärkeät korut tarvitsevat säilytysrasian. Vanhasta minttupastillirasiasta sen sai tuunattua kätevästi. Tein samalla pari korua erilaisilla sydämillä.


Lopuksi pari digivärityskuvaani ja oikein hyvää äitienpäivän iltaa!




10 hassua kysymystä- haaste

Kävin tutustumassa Ruusun tuhkaa-blogiin ja löysin sieltä tämän hassun haasteen. Haasteen sai ottaa mukaan kuka vain halusi, joten jatketaan samalla tavalla: ota mukaasi, jos tahdot. Laitat vain nimeni siihen ja jos vielä maltat vinkata mulle vastauksesi, käyn kommentoimassa.
(Kuvat ovat omiani)


10 Hassua kysymystä


  • Imetkö hiuksiasi?

En ime, enkä ole tiettävästi koskaan imenyt hiuksia enkä lapsena edes peukaloa tai ollut rintaruokinnassa. Olin 2 viikon iästä alkaen 9kuukautta sairaalahoidossa ja sen jälkeen olenkin sairastellut "aina". 
  • Petaatko petisi joka aamu? 
En petaa. Elän vuoteessa, joten mylläisin vain päiväpeitteen. Lakanat on helpompi myös pestä,  kuin päiväpeitto. Tuskaisena hygieniasta joutuu huolehtimaan useammin. 
  • Mikä on suosikkilaulusi? 
Ei ole yhtä suosikkia. Musiikki on fiilispohjainen asia. Joskus kerään voimia Dana Internationalin Free tai Power kappaleiden kera, joskus voimia tuo intiaanimusiikki. Juhlafiiliksen nostattaa niin rap-musiikki kuin rockikin. Kuuntelen heviä, klassista, poppia... Ressu, Anatude, Sanni, JVG, Mikael Gabriel, Steve'n'seagulls, Ramstein, Jesse Kaikuranta... 


  • Mitä teet, kun istut yksin autossa?
Katselen ohi kulkevia ihmisiä ja mietin mielessäni, minkähänlainen elämä heillä voi olla ja minkälaisia ihmisiä he voisivat olla. Joskus mietin, miten stailaisin heidät jos voisin. Siis olipa tyylikäs ohikulkija tai omaperäinen rohkelikko. En arvostele.Viatonta mielikuvaleikkiä vain. 
  • Mikä keittiötarvike olisit?
Jälkiruokalusikka 
  • Mikä eläin olisit ja miksi?
Tiikeri. Se on tuntunut aina "omalta" ja olenhan minä  iso kissa joka suojelee perhettään tarvittaessa. Lisäksi koen olevani osa sukupuuttoon kuolemassa olevaa lajia. Vähemmistöä. Esim. Sukuni on todella pieni. Puhumattakaan suuntautumisestani. 


  • Mitä teet kun olet vihainen?
Olen todella tasainen ja kärsivällinen pitkälti, mutta jos suutun, saatan sanoa jotain tyyliin " nyt anna olla" tms. Jos ihan vihastumaan joku minut saa, huudan ja annan kaiken tulla ulos. Sitten tulee itku ja morkkis. 
  • Mitä toivot tällä hetkellä itsellesi? 
Terveyttä, etten sairastuisi  pahemmin. Myös nukkekodin huonekalut ja akryylimaalit olisivat kivat. 
  • Millainen olet humalassa? 
Puhelias, iloinen, äänekäs ja haluaisin tanssia ja laulaa.  Ihan hiton ihana ja ärsyttävä yhtä aikaa. 
  • Käytätkö hajuvesiä? 
Oi, kyllä! Elän tuoksuista(-kin) 

Runoni: Merenneidon laulu


When the light of the moon reflects the bridge
to the surface of the lake 
and the stars start dancing in the race, 
I wake up from my sleep and 
I start singing a quiet song. 
Do you hear my nightly song, 
you friend?
Do you hear me sing the song
of peace to the world?
-Viltsumari-


Kun kuu luo siltansa 
järven pintaan
Ja tähdet aloittavat tanssia kilpaa,
Minä herään unestani ja 
alan laulamaan hiljaista laulua.
Kuuletko öisen lauluni
Ystäväni?
Kuuletko, kuinka laulan lauluani 
rauhaa maailmaan?
-Viltsumari-


KORONAKAHVIT VOITTI..


Jospa toinen kerta  toisi voittajan yhteystiedot... Katsotaan ensin osallistujien lista :

  1. Outi Krimou
  2. Tarja K.
  3. Hippohiiri
  4. Enkulin käsityöt
  5. Nanna
  6. Nelliina
  7. Sanna P.
  8. Anne
  9. Helena
  10. Anni
  11. Helmi S.
  12. Sirpa H. 
  13. Aiholap.
  14. Minun avoin päiväkirjani
  15. Fisunen
Tykkään käyttää Random.orgin arpakonetta, koska siihen voi laittaa osallistujamäärän helposti ja  kone antaa voittajan numeron välittömästi. Se on puolueeton ja aina läsnä. 


Kiitos kun osallistuisitte arvontaan ja jaksoitte odottaa tänne saakka uutta voittajaakin. Onnea voittajalle. Sinulle lähtee koronan karkoitukseen kahvia ja makusiirappia sekä sun "nimikkomuki", eli Hot stuff! ;) 



Suuri kiitos myös Gide.fi. Käykäähän katsomassa uutuudet. Minun suosikkejani ovat äitienpäiväpaketit sekä  Artebenen Tulppaanit valkoisella pohjalla. Entä sun? 

TÄRKEÄ ILMOITUS HUHTIKUUN ARVONTAAN LIITTYEN



Harmillista ilmoitusasiaa liittyen Huhtikuun arvontaan! Etenkin kun kyseessä on sponsoroitu palkinto!


Voittaja ei ottanut yhteyttä pyynnöistä huolimatta määräajassa. (Eikä sen jälkeenkään). Harmittaa, sillä palkintohan tulee  Gide.fi:n kautta. Mutta minkäs teet. Toki syitä voi olla mitä vain, mutta säännöistä pidetään kiinni.  Mainittakoon, että blogihuhuilun sijaan huhuilin Instagramissa, koska voittaja sieltä JA jätin pari viestiä hänelle. (Muista Viltsu, ettet enää yritä hakea voittajia paikalle. Säännöt ovat uudet)


Arvon palkinnon huomenna uudestaan niiden kesken, jotka osallistuivat arvontaan myös. Uusia osallistumisia en siis laske mukaan. Jos olet osallistunut arvontaan, tulethan katsomaan huomenillalla tai ylihuomenna, oletko uusi voittaja.

Koronakahvit saa yksi heistä:


  1. Outi Krimou
  2. Tarja K.
  3. Hippohiiri
  4. Enkulin käsityöt
  5. Nanna
  6. Nelliina
  7. Sanna P.
  8. Anne
  9. Helena
  10. Anni
  11. Helmi S.
  12. Sirpa H. 
  13. Aiholap.
  14. Minun avoin päiväkirjani
  15. Fisunen

Yksi arpalippu per henkilö ja arpanumerot  vaihtuivat yhden jäätyä välistä pois. Onnea kaikille uuteen arvontaan.



JOKO LUIT TÄMÄN?

B niinkuin banaani; onko värillä väliä? Tee itse banaaniherkku kesäksi

Minun aakkosissa B tuo välittömästi mieleeni herkkuhedelmän, banaanin. Banaani on ollut iät ajat yksi suosikeistani sen energiapitoisuuden,...

Kestosuosikit