Joulukalenteri, luukku 14: Tehtävä, voitto ja torttuja


Aloitetaan päivä pienellä tehtävällä. Jos luet tämän joulukalenteriluukun päivällä tai illalla, sekin käy, että pidät pienen taukojumpan tai päätät päivän tehtävääni. Se, mitä tarvitset, on peili.

Parhaiten tähän sopii koko- tai puolivartalopeili, jonka eteen menet seisomaan naama peiliin päin. Jos sinulla ei ole sellaista, löytyykö peilikaapin peili tai ota vaikka taskupeili käteesi ja nouse seisomaan niin, että seisoessasi katseesi on peilikuvaasi. Jos joku voi lukea seuraavan kuvatekstin ääneen sinulle, tee sen mukana tehtävä. Yksin ollessa lue kohta kohdalta ja tee mitä pyydetään. Helppoa.

Voit soveltaa tehtävän itseäsi parhaiten palvelemaan vaikka pyörätuoliin tai vuoteessa maatessasikin. Ainoa tärkeä asia on katsekontakti itsesi kanssa ja oikea asenne.

Aloitetaan! Lukekaa ääneen tehtävän vaiheet niin, että kerkeät rauhassa toteuttaa kaikki kohdat. Jäsennän tähän alle eri vaiheet. Seuraava mietelauseena toimiva kuva on kirjoitettu sinulle ohjeeksi. Voit jatkossa suorittaa tehtävän pelkkien vaiheiden tai kuvan mukaan, kun jo muistat, mitä mikin vaihe tarkoitti. Voit käyttää ohjettani myös esim. Terapiassa tai ryhmänä, lapsien kanssa tai mitä ikinä keksit.


  • Asento ohjeen mukaisesti
  • Tervehdin itseäni
  • Mitä minulle kuuluu tänään?
  • Parhaat puoleni, ainakin 5
  • Kiitän itseäni 5 asiasta
  • Pyydän anteeksi itseltäni 2 asiaa
  • Lupaan
  • Hymy
  • Rakastan
  • Ihastelen
  • Vastaanotan hymyilevän minäni
  • Kiitän vielä itseäni


Olen arponut ja antanut, vaihtanut joulukalentereita ja tehnyt haasteita 6 vuoden aikana paljon. Se vaan tuntuu oikealta. Vaikka varsinaiset kuukausihaasteet loppuvatkin nyt, on mielessäni jo ideoita muihin kivoihin juttuihin. Maltan tuskin odottaa tammikuun ekaa päivää, kun julkaisen uuden haasteen ihan jokaista ajatellen. En halua pilata yllätystä vielä, joten esittelen paketin, jonka minä voitin. 


Avène on kuulunut jo pitemmän aikaa luottokosmetiikkabrändeihini. Olen lähinnä kasvojen täsmätuotteita käyttänyt siltä kuurina. Samaten Avènen käsivoide on kuureina hoitanut rohtuneet käteni kuntoon. Siksi palkinto, jonka voitin meidän vakkariapteekistanne,  on erityisen mieleinen. Settiin kuuluu Avène Cicalfate käsivoide sekä korjaava huulivoide. Tälle on käyttöä! Kiitos!


Dermosil ilahdutti eilen Sauna glow soapillaan eli saunasaippualla. Tänään luukusta paljastui toinen umpiopakattu käsipyyhe. Nyt voimme Murusen kanssa lähteä retkelle uudet pyyhkeet mukanamme.

Nauroimmekin tuossa jo, että ensi kesänä voimme retkeillä ainakin omalla parvekkeella. Sekin kun on vuoteessa makaavalle invalidille iso asia. Toki kykenen muutaman askeleen ottamaan sauvoilla ja joskus liikun pyörätuolilla, joten tiedä mistä nuo pyyhkeet vielä löytyvät. Ehkä rannalta..


Askartelukalenterissa eilen kilisi 4 riipusta. Kiva, kun ovat valmiit roikkulit, niin voin laittaa ne johonkin suoraan.
Tänään hämmästyin kuvakuoren sisältöä, sillä noin paljon buddhia ja muita minunnäköisiä kuvia! Siis WHAAAT!?  <3


Eräänä iltana heräsin päikkäreiltä kipujen syödessä minua elävältä. Oli rankka vaihe menossa hermokipujen ja iskiaskipujen kanssa. Kun katsoin yöpöydälleni, oli siinä lautasellinen joulutorttuja! Tähti, enkeli, rusetteja ja kukka. Voi kuinka tämä ilahdutti ja piristi! Olivat ihan älyttömän hyviä! Hillo on omena-kanelia. "Niin minäkin sinua".


Kommentit

LauraKatarooma sanoi…
Mää en enää suostu syömään torttuja ilman omenakanelihilloa. Se on ihan parasta! <3
Parasta se kyllä on. Suostun luumutortulle kylässä, mutta itse teen onena-kaneliin. Liika luumu tekee mahan kipeäksi ja jouluna torttuja syön vaikka pellillisen kerralla... hmm.. no ehkä en ihan, mutta luumukiisselin kera luumu-,kaikki muu on liikaa. Kiisseliäkin kun on saatava.